Joogatunnin palaute

Oletko huomannut, että joskus juuri oikealla hetkellä tulee joku ihminen, joka tuuppaa oikeaan suuntaan, palauttaa polulle? En usko, että tuo ihminen välttämättä edes tiedostaa olevansa se enkeli, jota juuri nyt tarvittiin. Tosiasiassa hän ei ehkä edes ajatellut tekevänsä mitään erityistä. Mutta niin vaan kävi. Se, mitä hän teki tai sanoi, olikin erityistä sinulle. 

Olit ehkä vähän epävarma ja käännekohdassa. Tiedostit kulkemasi polun tähän astiset vaikeudet ja edessä olevan matkan pituuden, kivet ja karikot. Vertasit ehkä omaa polkuasi jonkun toisen polkuun, joka näytti paljon suoremmalta, kauniimmalta ja kutsuvammalta. Mietit, että pitäisikö kääntyä takaisin. Antaa vain olla? Mutta sitten tulikin se viesti, että ei! Tätä tarvitaan. Jatka samaan malliin.

Minulle näin on käynyt aika usein. Tällä viikolla viimeksi! Sain yinjoogatunnistani maailman ihanimman asiakaspalautteen ❤️ 

"Tunnustan vanhana jääränä ajatelleeni aiemmin, että jooga on ”akkojen juttuja”. Jälleen kerran sain omia asenteitani tuulettaa ja hyvä se. En muista minkä harjoitteen jälkeen olisi ollut tällainen näin hyvä olo. Samalla niin energinen, mutta myös seesteinen, lisättynä notkeuteen ja illan nukahtamiseen, joka oli tyyliin saunalyhdyn sammuminen. Aamulla solmin kengännauhat käyttämättä jakkaraa apuna. Kertoo jotain. Kiitos!" 

Tämän palautteen antoi ensimmäistä kertaa yinjooga-tuntia kokeillut mies. Halusin jakaa palautteen myös teille blogini lukijoille, jotta se kannustaisi mahdollisimman monia muitakin kokeilemaan yinjoogaa. Joskus oman epämukavuusalueen ulkopuolelta saattaa löytyä jotakin arvokasta. Niin minullekin aikanaan kävi.

En ole luonnostani notkea ja ensimmäiselle joogatunnille meneminen jännitti. On toki olemassakin sellaisia fyysisempiä joogatunteja, joilla aloittelijan olo on helposti "notkea kuin norsunpoikanen", mutta lempeillä joogatunneilla oman kehon ehdoilla tekeminen tuntuu yleensä voimaannuttavalta ja kannustaa jatkamaan. Ja kyllähän se notkeuskin sieltä sitten vähitellen kehittyy. Tosin joogassa käy helposti niin, että notkeuden kehittyessä huomaakin sen merkityksen samalla vähentyneen. Ei se, miten pitkälle asennossa menet vaan se, mitä siellä koet. Joogatunti on parhaimmillaan syväsukellus sinuun itseesi.

Yinjoogassa edetään hitaasti ja lempeästi ja asentoja voi tukea apuvälineillä kuten vilteillä, joogatiilillä tai tyynyillä ja siksi se sopii erinomaisesti myös aloittelijoille. Näillä kannustavilla sanoilla kutsun sinut rohkeasti mukaan.

Voit aloittaa vaikkapa tästä lempeästä harjoituksesta.

Rentouttava yinjoogaharjoitus (kevät)

Tervetuloa rentouttavaan yinjoogaharjoitukseen! Yinjooga on rauhallisesti etenevä ja lempeä joogalaji, joka sopii meille kaikille. Tässä harjoituksessa käytetään apuvälineinä kahta vilttirullaa ja bolsteria, putkirullaa tai isoa tyynyä. Välineitä et välttämättä kuitenkaan tarvitse. Niiden tarkoituksena on vain tehdä olosi mahdollisimman mukavaksi, kun asetut asanaan eli jooga-asentoon. Lempeää venytystä saa tuntua, mutta kipua ei koskaan. Tee siis kaikki harjoitukset oman kehosi ehdoilla. 

Parhaimmillaan yinjooga opettaa meille pysähtymistä hetkeen ja oman kehon tuntemuksiin. Keskittymällä syvään ja rauhalliseen hengitykseen pääset ehkä asteittain syvemmälle asentoon, mutta se ei ole itsetarkoitus. Kaikki se, mitä tunnet ja koet asennon aikana on. Ole lempeä kehosi mahdollisia kireyksiä kohtaan ja anna sille aikaa totutella liikkeisiin, joita teet ehkä pitkän tauon jälkeen tai ensimmäistä kertaa.

Harjoituksen alussa ja lopussa tehdään rentoutusharjoitus, joka auttaa kääntämään huomion sisäänpäin ja keskittymään tähän hetkeen. Voit tehdä tällaisia lyhyitä rentoutusharjoituksia myös arjessa, kun kaipaat levähdyshetkeä kiireen keskellä.

 Yinjooga 60 minuuttia (kevät)

Tein tämän videon Yoga Yinful -ohjaajaopintojeni opetusharjoitteluna ja se sopii ihan erityisesti keväällä tehtäväksi. Harjoitus aktivoi puu-elementin meridiaanilinjoja (maksa ja sappirakko) esimerkiksi lantion avauksissa ja sisäreisien ja kylkien venytyksissä. Voit tehdä harjoitusta tottakai mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta vuodenaika-ajattelu tuo mukavan lisämausteen harjoituksiin. Lisää vuodenaika-ajattelusta löydät blogini Vuodenaikateema-osiosta.

Lisää harjoituksia on vuodenaikojen vaihtuessa tulossa blogin yläpalkista löytyvälle Yinjooga-sivulle.

Lujuus ja lempeys joogamatolla... ja elämässä

Puhutaan tänään joogaharjoituksen tärkeistä perusperiaatteista. Niitä ovat muun muassa lujuus ja lempeys. Mitä ne tarkoittavat? Miten ne ilmenevät joogaharjoituksessa? Entäpä elämässä?

Lujuus on ennen kaikkea sinnikkyyttä asettua yhä uudestaan joogamatolle. Se on innostusta ja sisäistä paloa, mutta myös sitä, että teemme harjoitusta silloinkin, kun ei niin huvittaisi. Ilman lujuutta emme saisi välttämättä mitään aikaiseksi ja luovuttaisimme heti ensimmäisten vastoinkäymisten tullen. 

Lujuus on myös sinnikkyyttä pysytellä jooga-asennossa eli asanassa määrätietoisesti ja horjumatta. Jokainen, joka on pysytellyt pitkään esimerkiksi soturi-asennossa, tietää, mistä puhun. Lihasten väsyessä asento alkaa vähitellen horjua ja sortua, jos yrittää liikaa. Keskittyminen herpaantuu. 

Mutta ihan samalla tavalla voi käydä myös lempeämmin venyttävässä yinjooga-asennossa silloin, kun harjoitus pitenee ja syvenee. Ollaankohan tässä vielä kauan? Mitähän kello on? Jalkaa kramppaa. Eikö voitaisi jo mennä eteenpäin? 

Tässä on ratkaiseva ero sen välillä, tehdäänkö asentoa vai asanaa. Asana on lopulta aina antautumista asennolle, oli asento sitten minkälainen tahansa. Se on pysähtymistä tähän hetkeen ja tässä hetkessä esille nouseviin tuntemuksiin... mutta se on myös se hetki, jolloin päästät irti molemmista. Vain olet. Kaikki tekeminen asennon ylläpitämiseksi loppuu. Suorittaminen loppuu. Olet yhtä asanan kanssa. Ja siitä alkaa jooga.

Harjoitukseen on tärkeää yhä uudelleen palata, mutta sen ei tarvitse aina olla juuri sellainen, mitä suunnittelit. Jos olet väsynyt, voi ollakin, että teet vain 1-2 rentouttavaa asanaa tai lyhyen hengitysharjoituksen. Viestität siis keholle, että hei, tämä riittää. Nyt ei tarvitse ponnistella yhtään enempää. 

Tässä kohtaa lujuuden rinnalle astuu lempeys. Lempeys antaa meille luvan olla sellaisia kuin olemme. Joskus olemme keskeneräisiä ja väsyneitä, ja se on ihan ok. Jo pelkästään tämä viesti luo turvallisuuden tunnetta ja voimaannuttaa väsymyksen hetkellä. Kun pysähdyt hetkeksi huomioimaan myös sellaiset tunteet, mitkä lujuus ehkä määrätietoisuudessaan sivuuttaisi, olet ikäänkuin itse itsellesi se turvallinen aikuinen, joka lapsena lohdutti ja sitten tuuppi lempeästi kannustaen eteenpäin. No menehän nyt, kyllä se siitä. Pystyt kyllä. Jos tätä aikuista ei sinun lapsuudessasi ollut, tämä voi hyvinkin olla se arvokas ensi kohtaaminen hänen kanssaan. Kyllä, sinä olet se aikuinen! Kunhan pääset kosketuksiin oman lempeytesi kanssa ja uskallat hellittää silloin, kun hellittämisen aika on.

Puhun tässä nyt joogaharjoituksesta, mutta myös elämästä. Tarvitsemme lujuutta saadaksemme aikaiseksi ja pitääksemme yllä toimintaa. Tarvitsemme lempeyttä kuunnellaksemme itseämme ja pysähtyäksemme lepäämään silloin, kun olemme liian väsyneitä, surullisia tai muuten vaan levon tarpeessa. 

Lujuutta seuraa siis aina lempeys. Ja lempeyttä seuraa lujuus, koska muuten jäisimme vain paikoillemme passiivisuuden tilaan. Niiden välillä on vuorovaikutussuhde ja tasapainon kierre. Toisen valuessa hiljalleen tyhjiin, toinen lisääntyy ja vahvistaa taas toista.

Tämänkin voi oppia joogamatolla. Välillä mietin, mitä kaikkea siellä voikaan oppia?! Joskus asioita voi olla helpompi oivaltaa jonkun sellaisen tekemisen kautta, mikä ei liity mitenkään luontaisesti vaativaan mieleemme ja väkisin puskevaan elämäntyyliimme vaan johonkin ihan muuhun. Kun alamme oivaltaa asioita joogamatolla, ne vaikuttavat vähitellen myös muuhun elämään.

Lujuus ja lempeys - tunnistatko sinä itsessäsi nämä kaksi?

Vuodenaikateema: Lisääntyvää valoa ja tunnetyöskentelyä

Kun kirjoitan tätä tekstiä, ollaan jossakin siinä talven ja kevään välimaastossa, maaliskuun alussa. Valon määrä lisääntyy, mutta talvi pitää silti vielä tiukasti otteessaan. Tämä on aikaa, jolloin itse alan ensimmäistä kertaa aistia kevään energioita myös itsessäni. Tämä on ainakin minulle vähän sellainen levoton vaihe. Toisaalta kevään uudet alut ja innostus jo hiukan muistuttelevat itsestään. Toisaalta oma energiataso on kuitenkin vielä syvällä talvessa eivätkä liikkeelle lähdöt aina oikein kanna. Hetken kun malttaisi vielä tätä talvea. Valoa kohti 💚

Olen palannut yoga yinful -ohjaajaopinnoissani taas vuodenaikafilosofian äärelle. Talvi on ollut pysähtymisen aikaa. Talven opinnoissani on tehty lempeitä yinjoogaharjoituksia, käännetty katsetta tietoisesti sisäänpäin ja tehty myös tunnetyöskentelyä. Se se vasta mielenkiintoista on!

Talven vuodenaikateemaan liittyy tunteena erityisesti on pelko. Se on hyvin perustavaa laatua oleva tunne, joka juontaa juurensa jo ihan varhaislapsuudestamme. Lapsuuden varhaisissa ihmissuhteissa olemme oppineet joko perusturvallisuuden tunnetta tai turvattomuutta riippuen siitä, miten herkästi tarpeisiimme on reagoitu ja miten hyvin olemme tulleet kuulluksi ja nähdyksi omana itsenämme. Olemmeko kokeneet tunneyhteyttä meitä hoitaneeseen aikuiseen? Olemmeko saaneet olla tarvitsevia ja pelokkaitakin tuntien siitä huolimatta turvaa ja ymmärrystä niiden ihmisten taholta, joiden seurassa olemme olleet? Tokihan traumaattisia kokemuksia voi tulla ja usein tuleekin pitkin elämää. Traumatisoituminen pelottavissa tilanteissa tai vaikkapa pitkään jatkuneessa stressissä, josta ei tunnu olevan ulospääsyä, jättää jälkensä missä tahansa vaiheessa elämäämme ja se on täysin luonnollista. Jokaisella meistä on oma katkeamispisteensä. Hermostomme saattaa jäädä ylivirittyneeseen tilaan, jota sitten vähitellen puramme esimerkiksi keskusteluterapialla tai kehollisin menetelmin kuten vyöhyketerapian, rentoutusharjoitusten ja restoratiivisen joogan avulla. Mikä kenellekin sopii. Mitä paremmat eväät olemme saaneet pelkojen kohtaamiseen varhaislapsuudessamme, sitä enemmän meillä on tottakai  keinoja ja voimavaroja työstää näitä vaikeita elämänkokemuksia myös aikuisena. Lohdullista on kuitenkin se, että vaikkemme olisikaan saaneet kaikin puolin hyviä eväitä, asia voidaan silti edelleen korjata. "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus", kirjoitti psykoterapeutti Ben Furman aikoinaan. Oikeastaan meidän siis pitäisikin olla kiitollisia niistä kokemuksista, jotka tekevät tunteemme näkyviksi, koska vain näkyviä tunteita voimme työstää.

Talven vuodenaikateema herättelee kysymään itseltään, uskallanko tuntea sitä, mitä tunnen? Koenko turvaa ja läheisyyttä muihin? Kannatellaanko minua, jos putoan? Osaanko olla tukena itselleni ja muille? 

Talvesta siirrytäänkin sitten vähitellen kevääseen, joka parhaimmillaan nostattaa meissä iloa, energisyyttä ja uusien alkujen aikaansaamaa innostusta. Jos olemme talvella ladanneet riittävästi sisäisiä akkujamme, näin yleensä käykin. Kevät voi kuitenkin olla myös raskasta aikaa, kun kaikkea tuntuukin yhtäkkiä olevan ihan liikaa: valoa, heräilevää luontoa, veden solinaa, lintujen laulua ja toisten ihmisten innostusta, kun itse haluaisimme mielummin käpertyä vielä talviunille. Etenkin nämä siirtymät passiivisen ja sisäänpäin kääntyneen yin-energian ja aktiivisen ja ulospäin suuntautuvan yang-energian välillä voivat aiheuttaa sisäistä levottomuutta. Tuntuu, että pitäisi, muttei vielä oikein jaksaisi. Siirrymme valon ja värien aikaan kukin omalla yksilöllisellä rytmillämme. Tämä on hyvä tiedostaa.

Kevään vuodenaikateemaan liitetään tunnetasolla kiukku ja viha. Näitä tunteita voimme tuntea negatiivisessa mielessä, jos emme ole oikein vielä valmiita kevääseen ja koemme, että meiltä vaaditaan voimavaroihimme nähden ihan liikaa. Negatiivista kiukkua on myös katkeruus, jos emme oikein saa sanotuksi, mitä tarvitsisimme ja haluaisimme vaan mukaudumme liiaksi toisten elämänrytmiin. Sivuutamme siis itsemme eivätkä toisetkaan välttämättä ota meitä huomioon. Suututtaahan se. Positiivista kiukkua onkin saada yhteys omaan tahtoon ja tunteisiin. Se on tarvittavien rajojen vetämistä, itsestä huolehtimista ja muutosvoimaa. Kevät on parhaimmillaan uusien alkujen ja innostuksen aikaa, mikä sysää liikkeelle, luo uutta, tekee eri tavalla kuin ennen ja ravistelee piintyneitä tapoja ja tottumuksia. 

Missä vaiheessa talven ja kevään välisessä siirtymässä sinä olet? Haikailetko vielä lumisille hangille tai viltin alle takkatulen lämpöön? Vai kaipaatko jo kepästi rullaavia juoksu- tai kävelylenkkejä keväisillä poluilla, iloista puron solinaa ja heräilevän luonnon vihreyttä? Vai onko sinusta hyvä olla juuri tässä, välitilassa, vähitellen ikäänkuin talviunilta heräillen ja varovasti valoisista kevätpäivistä nauttien?

Välitilat muistuttavat, että elämä menee eteenpäin ja kaikki lopulta muuttuu. Annetaan asioille tilaa ja aikaa muuttua.

Talven ja kevään vuodenaikateemoista olen kirjoittanut myös aiemmin. Talven kirjoituksen löydät tästä linkistä ja kevään kirjoituksen tästä linkistä.

Positiivista tunnesäätelyä

Saako tunne tuntua? Mitä tehdä, jos tunteet heikentävät suoritusta ja romuttavat joskus pitkänkin työn tulokset vyörymällä yli juuri silloin, kun pitäisi pystyä parhaimpaansa? Näin käy joskus urheilussa, mutta myös elämässä.

Luin mielenkiintoisen Mielipalveluiden artikkelin "Tunteet urheilussa". Siinä tunteet määritellään automaattisiksi kehollisiksi reaktioiksi, jotka virittävät meissä toimintavalmiuksia. Joskus nämä toimintavalmiudet ovat tilanteeseen sopivia. Myönteinen tunnekokemus omista onnistumisen mahdollisuuksista lisää onnistumisen kokemuksia myös käytännössä. Negatiivisinäkin pitämiemme tunteiden kuten kiukun on todettu joillain ihmisillä ja joissain lajeissa jopa parantavan urheilusuoritusta. Adrenaliiniä tarvitaan, kun pitäisi pystyä toimimaan nopeasti ja käyttämään räjähtävää voimaa, mutta pitkäjänteistä ongelmanratkaisukykyä vaativissa suorituksissa siitä on lähinnä haittaa. Tunteet ovat voimavara, joita voi ja kannattaa hyödyntää niin urheilussa kuin muussakin elämässä.

Joskus tunteet saattavat kuitenkin myös lamaannuttaa. Tiedätkö tilanteen, kun itseluottamus romahtaakin juuri kriittisellä hetkellä ja lyömme henkisesti hanskat tiskiin, vaikka näennäisesti vielä jatkaisimme suoritusta? Ei tästä mitään tule. En onnistu. Ei minusta ole tähän. Jokin salakavala tunnehan sen laukaisi. Ärsyke, muisto, reaktio. Näissä tilanteissa tunne kääntyy itseään vastaan.

Artikkelissa todetaan, että tunteet ovat lyhytkestoisia, mutta niillä voi olla merkittäviä vaikutuksia kokemuksiimme ja toimintaamme. Tunteet vaikuttavat ajatteluun, tarkkaavaisuuteen, muistiin, ongelmanratkaisukykyyn ja ihmissuhteisiin. Myönteiset tunnekokemukset lisäävät hyvinvointia ja auttavat suoriutumaan paremmin. Kielteisetkään tunteet eivät silti aina automaattisesti heikennä suorituskykyä. Ratkaisevaa on se, miten hyvin pystymme käsittelemään niitä. Ihminen on kokonaisuus, tunteineen päivineen. Emme voi oikeastaan kytkeä tunteita pois päältä kuin valoja valokatkaisijasta, mutta pystymme opettelemaan elämään niiden kanssa. Kutsuisin sitä positiiviseksi tunnesäätelyksi.

"Usein sen kääntöpuolella, mihin liittyy vaikeita tunteita, on jotain hyvin tärkeää ja mielekästä." ~psykologi Milja Käpynen, Tunteet urheilussa

Tunteiden säätelyä opettelemalla voi siis oppia suoriutumaan hyvin vaikeista tunteista huolimatta. Kun tunteen tunnistaa ja tietää oman toimintamallinsa (näin minä tähän reagoin), voi negatiivistakin tunnetta työstää. Parhimmillaanhan tunteissa on energisoivaa muutosvoimaa ja jääräpäistä sinnikkyyttä, mikä ei lamaannuta vaan vie eteenpäin. Tunteiden säätelyssä käytetään apuna mielikuvaharjoittelua, kehollisia menetelmiä, hengitysharjoituksia, musiikkia, ympäristön tukea ja myönteistä itsepuhetta. Voit siis tehdä tämän yksinkin, mutta luotettavan ystävän, valmentajan tai muun tukihenkilön kanssa se on toki helpompaa. Toinen ihminen näkee tunteesi ulkopuolisen silmin ja nappaa kiinni silloinkin, kun olet itse menossa liian syvälle. Toisen on helpompaa asettaa asiat mittasuhteisiin, koska hän ei kanna samaa tunnekuormaa kuin sinä. Etenkin silloin, kun tunteet ja niihin liittyvät muistot käyvät vaikeiksi, kaikenlainen tuki on tärkeää.

Koin itse hyvän esimerkin ympäristön tuesta viime viikolla. Olin joutunut menemään epämukavuusalueelle tilanteessa, jossa olin aiemmin epäonnistunut. Sehän ei siis missään tapauksessa ole paha asia, koska juuri epämukavuusalueella kehitys tapahtuu. Se on silti... no, epämukavuusalue. Nasty place. Paineita tuli useasta eri suunnasta. Tilanne laukaisi vanhan epäonnistumisen tunteen. Ei tästä mitään tule. En onnistu. Ei minusta ole tähän. Antaa olla!

Minut epämukavuusalueelle törkännyt valmentaja huomasi tunnereaktioni, tuli vierelle ja lähti lempeän määrätietoisesti yhdessä kanssani alentamaan vaatimustasoa. Sanoi, että hei, minä en vaadi tuota. Ei sinunkaan tarvitse. Vähitellen kaikki se negatiivinen tunnemoska, mikä heikensi suoritustani, alkoikin hellittää. Toisen kannustava läsnäolo loi turvalliset puitteet myöntää, että niinhän se oli, että ylisuoritin. Itse en olisi sitä huomannut. Kuvittelin vain, että asiat ovat liian vaikeita.

On tärkeää ymmärtää, mistä tuo tunnemoska tulee ja mitä se pitää sisällään. Useinhan lannistavissa tunteissa kyse on juuri jostakin aiemmasta epäonnistumisesta vastaavanlaisessa tilanteessa. Emme pysty estämään tunnereaktiota muistoon, onhan se osa elämänkokemustamme. Reaktiomme tunteeseen pystymme kuitenkin valitsemaan. Ai taas tämä tunne. Tuntuupas kurjalta, mutta se ei oikeasti liity tähän tapahtumaan, tähän hetkeen. Tällä kertaa saatankin onnistua. 

Helppoa? No ei. Opettelemisen arvoista? Ehdottomasti.

Kirjoitin aiemman blogikirjoituksen minäpystyvyyden tunteesta. Positiiviset tunteet ja uskomukset ruokkivat minäpystyvyyden tunnetta, kyllä! Mutta entä jos niitä ei ole? Palataanpa toiseen blogikirjoitukseeni Onko hyvä itsetunto välttämätön? Arto Pietikäinen kirjoittaa kirjassa Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC, että hyvää itsetuntoa tärkeämpää on itseasiassa tietoisuustaitojen, hyväksyvän asennoitumisen ja itsemyötätunnon opettelu. Emme ole yhtä kuin tunteemme ja ajatuksemme. Voimme siis siirtää vaikeatkin tunteet lempeästi sivuun ja tehdä asioita niistä huolimatta. Pietikäinen kutsuu tätä joustavaksi mieleksi. 

Nimitys on ehkä parempi kuin positiivinen tunnesäätely, josta saattaa saada vaikutelman vähän sellaisesta naminami-positiivisuudesta, missä kaikki negatiivinen yritetään väkisin kääntää positiiviseksi. Siitä ei ole kyse. Jos negatiiviset tunteet lakaistaan aina maton alle, niistä ei voi oppia. Ja kehityshän tapahtuu nimenomaan siellä epämukavuusalueella. Kaikenlaisia tunteita tarvitaan. 

Joustava mieli on opittavissa oleva taito. Ensi kerralla kun törmäät vaikealta tuntuvaan tunteeseen, pysähdy. Mitä voisit oppia tästä?

Yinenergiaa päivääsi

Miten hyvin sinun arjessasi aktiivinen toiminta ja passiivinen lepo ovat tasapainossa? Nykyinen elämänrytmi on usein hyvin suorituskeskeistä ja toiminnallista. Nopeutta ja tehokkuutta arvostetaan. Onhan se ymmärrettävääkin. Etenkin työelämässä meidän pitää tottakai tehdäkin parhaamme, mutta entäpä vapaa-ajalla? Suoritammeko sitäkin? Helposti kyllä.

Tämä blogitekstini käsittelee yin-energiaa. Kun sukellamme hetkeksi siihen, mitä yin on, voimme alkaa vähitellen huomioida yinin määrää omassa arjessamme. Minun arjessani sitä ei ollut paljoakaan. En oikeastaan edes huomannut sitä. Pieniä viestejä toki oli. En enää nukkunut kunnolla. Tunsin itseni levottomaksi, vaikka yritin ihan tietoisesti rauhoittua. Ajattelin, että osaanhan minä nyt nämä asiat, mutta osasinko? Voin tavallaan ihan hyvin, mutta en kuitenkaan voinut. Siksi tämä kirjoitus.

Mitä yin-energia on? Termi perustuu taolaiseen filosofiaan, jonka mukaan kaikki olemassa oleva koostuu sekä aktiivisesta, maskuliinisesta yang-energiasta että passiivisesta, feminiinisestä yin-energiasta. Yang on toimintaa, yin on lepoa. Yang on päivä, yin on yö. Nämä kaksi ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään ja toinen sisältää myös ripauksen toista. Yhdessä ne muodostavat tasapainon, taon.  

Siinä missä yang-energia edustaa kaikkea maskuliinista, aktiivista, toiminnallista ja suorituskeskeistä, sen vastavoima yin edustaa feminiinisyyttä, passiivisuutta, vastaanottavaisuutta, herkkyyttä ja luovuutta. Yin-energia saa voimansa levosta, pysähtyneisyydestä ja hiljaisuudesta. Pysähtyminen omien tuntemusten äärelle on yin. Herkkyys oman kehon viesteille on yin. Aito läsnäolo ja vuorovaikutus toisen ihmisen kanssa tunnetasolla on yin. Kauneuden kokeminen, luonnon aistiminen, taiteen tekeminen, luovuus... kyllä, ne kaikki ovat yin. 

Niin kauan, kun pidämme vauhtia yllä, emme ehdi pysähtyä hiljaisten toivomustemme ja tuntemustemme äärelle. Niin kauan, kun meidän pitää hoitaa vielä se ja sekin asia. Kun syystä tai toisesta suoritamme elämää.

Monia asioita pitää toki suorittaa ja saada aikaiseksi. Jopa pieni määrä stressiä kuuluu luonnollisena osana elämään eikä se ole haitallista niin kauan, kun lopulta tulee vastavoima. Yin. Pysähtyminen. Lepo. Mutta entä sitten, kun pääsemme siihen pisteeseen, että olemme jo tehneet kaiken välttämättömän ja voisimme aidosti pysähtyä kuuntelemaan sydämemme ääntä? Suoritammeko edelleen? 

Koska yinenergiani oli niin vähissä, olen alkanut ihan tietoisesti vahvistaa sitä päivittäin. Teen joka päivä pieniä itselleni tärkeitä asioita. Otan rentoutushetkiä arjen keskellä. Luen kappaleen viisaita ajatuksia sisältävästä kirjasta. Pysähdyn levollisesti yinjoogaharjoitukseen ja teen vaikkapa vain yhden asanan. Ei sen tarvitse mitään sen kummempaa olla. Välillä on tottakai ihanaa tehdä pidempikin harjoitus, antaa kehon rentoutua ja mielen hiljentyä. Olla ihan vaan tässä. Kun tekee tilaa tällaisille pienille hemmotteluhetkille, oma suhtautuminen itseenkin alkaa muuttua. Yin-tilassa emme ole enää niin kovin ankaria itsellemme.

Olen vuosien varrella huomannut, että joogaakin voi suorittaa, mutta olen yrittänyt opetella siitä pois. Yinjoogan asennot ovat pitkiä ja rentouttavia ja niissä viivähdetään 2-5 minuuttia. Vähitellen keho avautuu, vapautuu ja hellittää. Asentoja ei pitäisi koskaan tehdä äärimmilleen vaan noin 75 prosentiin maksimista, missä pystyy rauhassa hengittelemään ja rentoutumaan. Sekin on ihanaa! Opetella luopumaan suorittamisesta. 

Vähitellen lempeys omaa kehoa kohtaan kasvaa, kun antaa sen olla asanoissa juuri sellaisena kuin se on. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä harjoitusta. Olemmehan kaikki erilaisia.

Tässä nykyisessä hektisessä elämänrytmissä tarvitsemme enemmän yinenergiaa, sallivuutta, lempeyttä ja pysähtymistä arjen keskelle. Etenkin näin talvella, mikä on vuoden syvintä yin-aikaa. Hyvin levänneinä jaksamme sitten taas yang-ajan kynnyksellä innostua keväästä. Muistathan varata itsellesi pienen hemmotteluhetken?

Hyvinvointia joogasta

Blogini Hyvinvointia joogasta -osio lähti käyntiin tammikuussa 2024 aloittamistani Yoga Yinful -ohjaajaopinnoista. Joogahan on todella monipuolinen työväline, jonka avulla pystymme vaikuttamaan omaan hyvinvointiimme hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa. Aika usein joogan äärelle hakeudutaan juuri silloin, kun ihminen syystä tai toisesta kaipaa elämäänsä muutosta tai hengähdyshetkeä, mutta ei sen niin tarvitse mennä. Tarve joogaharjoitukselle voi lähteä monesta muustakin syystä. Vaikkapa vain uteliaisuudesta! Joskus käy myös niin, että jo pitkään jatkunut joogaharjoitus vähitellen muuttuu. Kasvamme ikäänkuin oman joogaharjoituksemme mukana ja huomaammekin päätyneemme uudelle polulle, joka tuntuu oikealta. Minulle tuo polku on yinjooga. 

Lajiesittely: Yinjooga

Oma harjoitukseni on koko ajan enemmän ja enemmän hidastunut ja syventynyt kohti yinjoogaa. Pidän sen levollisuudesta, pitkistä pysähtyneistä asanoista eli jooga-asennoista, passiivisuudesta ja hiljaisuudesta. Siksi innostuin nyt myös näistä opinnoista. Jos ohjaan vielä joogaa, haluan kasvaa samaan suuntaan. On helppoa puhua rakkaudella siitä, mitä itsekin rakastaa.

 

Kokoan tähän muutkin blogitekstit, jotka olen kirjoittanut ohjaamistani tunneista:

Lajiesittely: Yoga Flow

Lajiesittely: Yoga Flex

Yoga Flown ja Yoga Flexin perusta on perinteisessä joogassa, vuodenaikafilosofiassa ja kiinalaisen lääketieteen meridiaaneissa. Myös Yoga Yinful pohjautuu samalle perustalle. Kiinalaisen lääketieteen yang ja yin ovat vastaparit, jotka vaikuttavat kaikessa ympärillämme. Yang on liikkeellä olevaa aktiivista energiaa ja yin vastaavasti pysähtynyttä passiivista energiaa. Yang on tekemistä, aikaansaamista ja suorittamista. Yin on lepoa, rauhoittumista ja hiljaisuutta.

Virtaava liikkeinen Yoga Flow on yang-joogaa. Liikkeitä tehdään omaa hengitysrytmiä seuraten. Yinjoogassa sen sijaan kaikki tekeminen ja suorittaminen on karsittu pois. Asetumme asanoihin passiivisesti vastaanottamaan kehon avautumisen tunnetta ja rentoutumista. Vähitellen keho rentoutuu omaan luonnolliseen liikelaajuuteensa sen sijaan, että aktiivisesti venyttäisimme lihaksia ja sidekudoksia. Toki pientä venytystä ja intensiteettiä saa tuntua: yin ja yang -symbolissakin musta sisältää aina myös pisaran valkoista. 

 

Tuon pienen valkoisen yang-pisaran verran yinjooga eroaa toisesta syvärentouttavasta joogalajista, restoratiivisesta joogasta, jossa aivan kaikki intensiteetti on vähennetty minimiin. Restoratiivinen jooga on ennen kaikkea rentouttavaa joogaa eikä siihen sisälly passiivisiakaan venytyksiä. Esimerkiksi kehon käydessä ylikierroksilla restoratiivinen jooga toimii tehokkaana lääkkeenä, koska pitkäkestoiset ja hyvin tuetut asennot auttavat parasympaattista hermostoa aktivoitumaan, kehoa rentoutumaan ja mieltä hiljenemään. Olen kirjoittanut aiheesta enemmän uniprojektini yhteydessä:

Uniprojekti: Restoratiivinen jooga

 

Kun taas olemme hyvin levänneitä ja energisiä, jokin liikkuvampi joogamuoto saattaa alkaa vetää meitä puoleensa. Go with the flow! Erilaisia joogalajeja on useita kuten tässä joogafestivaalien tarjontaa käsittelevässä blogitekstissänikin ilmenee:

Lajiesittely: Jooga

 

Olennaista on löytää joogan monipuolisesta tarjonnasta juuri itselle sopiva laji, joka voi myös vaihdella tilanteen mukaan.

 

Ikäkin saattaa vaikuttaa. Nuorena kaipaa ehkä vähän liikkuvampaa joogaharjoitusta ja kehoa saatetaan haluta haastaa voimaa ja notkeutta vaativilla liikkeillä. Iän myötä harjoitukseen tulee useimmiten lisää syvyyttä ja itsetutkiskelua ja hitaammat joogalajit alkavat tuntua paremmilta. Tämä ei kuitenkaan ole mikään pääsääntö. Rauhallisilla joogatunneilla on aina myös nuoria ja astagajoogan harrastajissa iäkkäitä. Tärkeintä on oppia kuuntelemaan itseään. Se, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.

 

Minun joogapolkuni alkoi kansalaisopiston hathajooga-kurssilla lähes parikymmentä vuotta sitten 2005. Vuosien varrella harjoitus on muuttanut muotoaan kuten elämä itse. Kävin ensin muutaman vuoden Suomen Joogaliiton opetukseen perustuvilla hathajoogatunneilla. Puhutaan SJL-joogasta. Edelleenkin koen, että omat joogajuureni ovat nimenomaan SJL-hathajoogassa, vaikka vuosien varrella mukaan on tullut myös muuta.

Kun minusta tuli ryhmäliikunnanohjaaja, sain ohjattavakseni Yoga Flow- ja Yoga Flex -tunnit.  Ohjaajana sitä haluaa tottakai oppia koko ajan lisää ja olen vuosien varrella käynyt monen monta kurssia, tutustunut eri joogalajeihin, lukenut kirjoja, katsellut videoita, opiskellut jooga-anatomiaa ja joogafilosofiaa osatakseni enemmän, ymmärtääkseni paremmin. Silti isoimmat oivallukset tapahtuvat aina joogamatolla. Ja elämässä. Tämä on kokemusperäistä tietoa, jota ei voi oppia vain teoriassa kirjoja lukemalla tai mekaanisesti asanoita toistamalla. Se pitää tuntea sydämellä.

Koen oppineeni joogasta ennen kaikkea henkisellä tasolla. Kuulostaa ehkä hassulta, että joogamatolla tehtävä fyysinen asanaharjoitus muuttaisi meitä ihmisenä, mutta niin se vaan tekee. Oivallukset syntyvät yleensä niissä hetkissä, jotka tuntuvat vaikeilta. Kun liikkuvuus ei riitä. Kun jotakin liikettä ei heti oivalla. Kun loppurentoutuksessa päässä pyörii rikkinäinen radiosoitin ja sata kanavaa. Niissä hetkissä voi alkaa soimata itseään tai valita joogan tien: lempeän itsetarkkailun ja hyväksynnän. Juuri tässä on hyvä. Tämä riittää. Se on ollut minulle se isoin oivallus.

Jooga on muuttanut suorituskeskeisyyttäni ja ankaruuttani kohti lempeämpää sallivuutta ja levollisuutta. Se on kantanut vaikeina aikoina ja rauhoittanut ylikierroksilla käyvää hermostoani juuri sen verran, että olen saanut hetkeksi nukahdettua ja palauduttua kriittisellä hetkellä saadakseni voimaa uusiin koettelemuksiin. Se ei ole tehnyt minusta täydellistä enkä edelleenkään osaa seisoa päälläni (enkä aio opetella), mutta se juuri onkin joogaa, että oppii lempeästi pysähtymään juuri siihen kohtaan, missä suorittaminen loppuu ja lempeä sallivuus itseä kohtaan alkaa.

Liikkeen tai asennon ulkoista muotoa tärkeämpää on sisäinen kokemus siitä: Pystynkö keskittymään ja olemaan läsnä tässä hetkessä, tässä tuntemuksessa? Pystynkö luopumaan suorittamisesta ja antamaan liikkeelle tai asennolle tilaa tapahtua? Pystynkö hyväksymään kehoni rajat ja mieleni harhailut ja vain olemaan tässä? 

Ensimmäisellä kerralla riittää toki, että asettuu avoimin mielin joogamatolle ja tekee parhaansa! Kaikki muu tapahtuu ajan myötä, jos on tapahtuakseen. Sekin on hyvä muistaa, että jokaisen joogakokemus on aina erilainen. Siksi kutsun sinua tutkimusmatkalle mukaan!

Hyvinvointia joogasta

Rentouttava joogaharjoitus kotona

Liikunnalliset tavat ovat opittavissa oleva taito

Näin uuden vuoden kynnyksellä on taas hyvä hetki palata aiempaan blogikirjoitukseeni Liikunnalliset ihmiset ja päättäväiset ihmiset. Juuri nyt on liikuntainnostus ylimmillään, mutta ennenkuin annat sen lopahtaa ja toteat, ettei tämä nyt tänäkään vuonna kovin kauaa kestänyt, koska en ole liikunnallinen ihminen, pysähdy ja lukaise tuo kirjoitus. Ei ole oikeasti olemassa synnynnäisesti liikunnallisia ihmisiä, jotka putkahtivat äidin kohdusta lenkkarit jalassa ja hikinauha otsalla. On vain ihmisiä, jotka ovat opetelleet liikunnallisuudesta itselleen hyvän tavan ja taidon. Sinäkin voit opetella!

Kirjoitin aikaisemmin myös blogikirjoituksen Tee se tavaksi. Miten tapa tehdään? Kyse on ärsyke-reaktio-palkinto -ketjusta, jota toistetaan riittävän pitkään ja säännöllisesti.

Ensin siis tarvitaan jokin ärsyke, joka käynnistää toiminnan. Se voi olla vaikkapa halu parantaa kuntoa ja terveyttä liikunnalla. Tapojen muodostamisessa ärsykkeen kannattaa toki olla jotakin hyvin konkreettista kuten kalenterimerkintä ja puhelinmuistutus torstaisin klo 18. Uusi ärsyke voidaan yhdistää myös johonkin jo tuttuun rutiiniin kuten oman lempitelevisiosarjan päättymiseen torstaisin klo 18. Sama asia! Aivoille tulee viesti, että nyt on aika. Nyt alkaa tapahtua. 

Reaktio on käytännön toimintaa, jonka ärsyke laukaisee. Suurin osa reaktioistamme on automaattisia emmekä ajattele niitä paljoakaan, mutta juuri tässä vaiheessa voimme myös tietoisesti valita, mitä teemme. Voimme siis valita omia tavoitteitamme tukevan reaktion kuten lenkille lähdön tai kuntosalitreenin. 

Tietoiset reaktiot vaativat toki aluksi paljon enemmän ponnisteluja kuin automaattiset reaktiot, jotka tapahtuvat lähes huomaamatta. Ne voivat tuntua vaivalloisilta, jopa vastenmielisiltä. Siksi juuri tässä vaiheessa tarvitaan sitä kuuluisaa tahdonvoimaa ja sinnikkyyttä, jotta pystymme omista vastusteluistammekin huolimatta pitämään toimintaa yllä. Lohdutuksen sanana voin sanoa, että alku aina hankalaa. Tapojen muodostuttua hankalaltakin tuntunut tekeminen helpottuu. Siitä tulee rutiinia.

Huomionarvoista on, että jos tekeminen ei millään tavalla palkitse, on hyvin todennäköistä, että mielenkiintosi lopahtaa. Siinä vaiheessa siis, kun tapoja vasta opetellaan, on tärkeää, että omat ponnistelut tavalla tai toisella palkitaan. Omaa tekemistä kannattaa purkaa vähän osasiin. Mikä osa siitä on toiminnan käynnistävää ärsykettä, mikä reaktiota ja mikä palkintoa?  Ennenkuin rutiini on luotu, ei riitä, vaikka valmentaja sanoisi, että tämän päivän kamala rääkki tuntuu hyvältä sitten kuukauden tai kahden päästä, kun kunto paranee. Tiedät sen varmasti kyllä itsekin, mutta tänä päivänä se on vain... no, kamalaa rääkkiä. Vasta pidempi kokemus tekee rääkistä mielekästä tällä tasolla. Kun vielä opettelet, muista siis myös välitön palkinto! 

Mikä sinua liikunnassa sitten palkitsee? Tähän kysymykseen osaat parhaiten vastata sinä itse. Jos olet jo löytänyt oman lajisi, se voi olla ihan vain treenistä tuleva hyvä mieli. Voittajafiilis! Jos taas vielä etsit omaa lajiasi ja koko liikuntahömpötys vähän epäilyttää, sen kannattaa olla jotakin konkreettisempaa. Mikä sinua motivoi? Mikä ilahduttaa treenin aikana tai sen jälkeen? Siinä vaiheessa, kun tekeminen muuttaa tavaksi, palkinnon merkitys luonnollisesti vähenee, mutta jotta saat tehtyä riittävän määrän toistoja tavan muodostamiseksi, on tärkeää pitää kiinni mielekkyysperiaatteesta, tavalla tai toisella. 

Ensin tehdään siis tapa ja rutiini. Sitten vasta lisätään määrää, kestoa ja tehoja. Tässä järjestyksessä.

Perinteinen elämäntapamuutoshan tehdään usein juuri päinvastoin. Lisätään muutaman viikon ajan ihan hullun lailla liikuntaa, kiusataan lihakset maitohapoille, unohdetaan palautuminen ja pahimmassa tapauksessa vielä vähennetään ravinnon määrääkin reippaasti, koska halutaan laihduttaa. Paino saattaa kyllä pudotakin, ei siinä mitään, mikä tietysti vahvistaa ajatusta, että näinhän tämä tehdään. Varjopuolena on usein kuitenkin se, ettei elämäntaparemonttia tällä intensiteetillä jakseta ylläpitää kovin pitkään. Ei tietenkään! Se on ihan luonnollista. Kummeli-sketsiä lainatakseni: "Ei karhukaan koko ajan riehu. Se syö välillä puolukoita." 

Palaan vielä yhteen aiempaan blogikirjoitukseeni Elämäntapamuuttujasta elämäntapaliikkujaksi. Entä jos tänä vuonna tehtäisiinkin eri tavalla? Kestävällä tavalla? Liikunnalliset tavat ovat opittavissa oleva taito. Kun rakennetaan liikunnallista elämäntapaa rauhassa ja oman elämän ehdoilla, tavataan kuntosalilla ja lenkkipolulla vielä maaliskuussakin. Otatko haasteen vastaan?

Elämäntapamuuttujasta elämäntapaliikkujaksi

Niin lähti taas uusi vuosi käyntiin. Ikäänkuin seisoisi taas uuden alun edessä ja tähyilisi toiveikkaana horisonttiin. Tästä se lähtee! Tästä tulee hyvä vuosi! Tehdään uuden vuoden lupauksia ja unelmoidaan isosti. Tänä vuonna minä kyllä...

Varmin tapa tehdä unelmista totta on laittaa työrukkaset käteen ja lähteä hommiin. Kuntosalit täyttyvät vuoden alussa elämäntapamuuttujista, mutta entäpä jos et olisikaan tänä vuonna yksi heistä? Entäpä jos ei sinun tarvitsisikaan tehdä elämäntapamuutosta pari kertaa vuodessa vaan voisit elää oman näköistäsi liikunnallista arkea... joka ikinen päivä? 

Se ei ole yhtä mediaseksikästä, myönnetään. Tavallisesta arkisesta treenistä ei välttämättä saa yhtä hyviä some-päivityksiä kuin elämäntapamuutoksesta, jossa yritetään mahduttaa tammikuuhun kaikki se, mihin arkiliikkujalla menee kokonainen vuosi. Lautasmallin mukainen perusruoka lautasella ei saa yhtä monta ihastunutta peukutusta kuin viimeisin muotidieetti eikä missään tapauksessa ole muodikasta myöntää, että herkutteli viikonloppuna jäätelöllä tai kävi pizzalla siinä missä silloin tällöin muutenkin. Siis haloo, tammikuussa?! Kuka onkaan tuo outolintu, joka sallii itselleen sattumia muiden viettäessä urheasti vegaanihaastetta, kuntokuuria ja tipatonta tammikuuta? 

Hänhän on tietysti elämäntapaliikkuja. Elämäntapaliikkujan erottaa elämäntapamuuttujasta siitä, että hän käy kuntosalilla, lenkillä ja jumpissa vielä maaliskuussa. Hänelle se on tullut tavaksi. Liikunnan tarkoitus ei ole karistaa joulukiloja eikä kesän tullen havahtua uudestaan taas bikinikunnon metsästykseen. Liikunta on liikuntaa sen itsensä vuoksi. Siitä tulee hyvä mieli, kunto kasvaa ja toimintakyky paranee. Muun muassa. Oikeastaan ilman liikuntaa ei voisi edes elää. Jotakin puuttuisi. Tunnistatko itsesi?

Haastan sinut elämän kertamyllerryksen sijasta mukaan hitaaseen projektiin, jolla on kestävät juuret! Sen sijaan, että kävisit tammikuussa liikkumassa 2-3 tuntia joka päivä ja rajoittaisit ruokavaliotasi merkittävästi elämäntapamuutoksen nimissä, entäpä jos kokeilisitkin 1-2 itselle mieluista liikuntalajia pari kertaa viikossa ja lisäisit ruokalautasellesi enemmän kasviksia? Pienillä askelilla pääsee useimmiten pisimmälle. 

Liikunnallista ja ihanaa uutta vuotta sinulle! Pistetään työrukkaset käteen ja lähdetään toteuttamaan unelmia!