Isot ja pienet aloitukset

Tänään kirjoitan erilaisista aloituksista, isoista ja vähän pienemmistä. Osallistuin Mental Management -kurssille, missä opiskelimme ihmisten motivoimista kohti tavoitetta tai uutta asiaa. Me ihmiset olemme erilaisia siinä, miten helposti ja nopeasti tartumme toimeen. Tutkimusten mukaan osa ihmisistä motivoituu isoista tavoitteista (start big). Osaa taas kannattaa motivoida ensin pienillä välitavoitteilla, joiden saavuttaminen tuntuu mahdolliselta (start small). Miksi näin? Liian isolta tuntuva urakka saattaisi pysäyttää start small -ihmisen jo lähtöviivalle. Vastaavasti taas liian vähäpätöiseltä tuntuva asia ei välttämättä saa start big -ihmistä edes liikkeelle. 

Huomionarvoista tutkimustuloksissa on se, että alkuun pääseminen ei välttämättä vaikuta lopputulokseen. Tutkimuksessa verrattiin kahta ryhmää, joissa molemmissa oli sekä start big- että start small -ihmisiä. Tehtävänä oli seinäkiipeily. Toiselle ryhmälle luvattiin palkkio ylös asti kiipeämisestä. Start big -ihmiset ryntäsivät tottakai innolla matkaan. Osa start small -ihmistä ei lähtenyt edes kokeilemaan ja osa jätti leikin kesken, koska he eivät kokeneet palkkiota riskin arvoiseksi. Vertailuryhmässä taas annettiin ensin helppo välitavoite, johon kiivenneet palkittaisiin. Kaikki kiipesivät välitavoitteeseen. Mielenkiintoista onkin se, että vertailryhmässä myös start small -ihmiset jatkoivat ylimpään tavoitteeseen. 

Mihin tämä perustuu? Pienempää välitavoitetta on helppoa lähteä kokeilemaan. Kun pääsee alkuun, huomasaa, että eihän tämä nyt niin kovin paha olekaan. Voi siis lähteä kokeilemaan seuraavaakin tavoitetta. 

Kyse on myös motivaation lähteestä, tekijöistä, jotka saavat meidät liikkeelle. Ulkoisista palkkioista motivoituvat ihmiset tekevät asioita siksi, että sillä voi saavuttaa jotakin. Sisäisesti motivoituvat ihmiset taas arvioivat asian merkityksellisyyttä tunnetasolla. Palkkio ei sinänsä kiinnosta vaan se, miltä kiipeäminen tuntuu. Helppoon tavoitteeseen pyrkiminen tuntuu yleensä aika mukavalta, koska siinä yleensä onnistutaan. Siksi sisäisesti motivoituvalle ihmiselle kannattaakin korostaa tekemisen sisältöä, ei niinkään palkkiota. 

Mistäkö tämä tuli nyt mieleeni? Pesin olohuoneen ikkunat. Vain olohuoneen. Start big -ihminen ei olisi viitsinyt täyttää yhden huoneen vuoksi edes ämpäriä. Mutta niin tai näin, jonakin päivänä kaikki talon ikkunat ovat lopulta puhtaat. 

Lajiesittely: Sololatinos

Aloitin Sololatinos-tanssikurssin nyt toukokuussa. Solo tarkoittaa siis tanssimista ilman paria, mikä on minulle aina ollut se rakkain ja luontevin tanssitapa. Olen lapsena oppinut myös perinteisiä paritansseja, kiitos innokkaasti tanssineiden vanhempieni, mutta aikuisena en ole niitä harrastanut. Solona siis mennään!

Lattaritanssi-innostukseni syttyi aikanaan, kun Bailatino-kurssit alkoivat pyöriä kansalaisopistoissa. Sitten tuli Zumba, se isoin lattarirytmeihin perustuva hittitunti. Tuli ja meni, mutta edelleenkin tunteja pyörii joissain kuntokeskuksissa ja kansalaisopistoissa - ja hyvä niin! Zumba on helppo ja hauska matalan kynnyksen tanssitunti, mihin kuka tahansa uskaltaa tulla, vaikkei olisi tanssinut askeltakaan aiemmin. Ideana on siis vain heittäytyä musiikin mukaan, hikoilla ja tanssia hymyssä suin. Tanssiaskeleitakin oppii siinä samalla ihan huomaamatta.

Sololatinos-kurssilla olemme tanssineet joka kerta eri tanssia. Alussa opettaja kertoo lyhyesti päivän tanssista, lämmittelemme helpoin liikkein ja käymme läpi keskeistä tanssitekniikkaa ja kyseisen lajin ominaispiirteitä. Sitten rakennamme pala kerrallaan tanssisarjaa, ensin ilman musiikkia ja sitten tanssien. Lopuksi tanssimme koko sarjaa vaihdellen hitaampaa ja vauhdikkaampaa musiikkia, fiilistelemme ja nautiskelemme tanssista. Kun yhtä tanssia käydään läpi koko tunti, siitä ehtii oppia jo paljon. Sekään ei haittaa, jos joltain tunnilta joutuisi olemaan pois, koska seuraavalla kerralla on taas uusi tanssi. Helppoa ja hauskaa siis!

Tässä lyhyesti tähän mennessä opettelemamme latinalaisamerikkalaisen tanssin muodot, joita kaikkia voi siis tanssia sekä solona että paritanssina:

Merengue on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta. Se on hauska ja nopeatempoinen tanssi, jossa on samat perusaskeleet kuin Mambossa. Lattareille tyypillinen lantion liike on sivulta sivulle, ei siis pehmeän pyörivä kuten Salsassa vaan vastakkainen jalka ikään kuin työntää lantion liikkeelle. Helppoa ja hikistä.

Cha-cha on latinalaistansseihin kuuluva kilpatanssi, jota tanssitaan nykysin paljon myös lavatanssina ja tietenkin solo-tanssina. Ensimmäinen askel lähtee musiikin voimakkaimmalla iskulla (ykkösellä), seuraavat kahdella painotetulla iskulla, minkä jälkeen nopea pikkuaskel cha-cha. Pikkuaskeleita voi olla kaksi (cha-cha) tai vaihtoehtoisesti kolme (cha-cha-cha). Musiikin rytmi on vähän rauhallisempi ja tanssin liikekieli pehmeän sulava.

Salsan kotimaana pidetään Kuubaa (kuubalainen Casino-salsa) ja Yhdysvaltoja (Crossbory Style -salsa). Salsa-musiikin rytmi on tyypillisesti kahdeksanjakoinen, yleensä kolme askelta neljää iskua kohti. Salsassa lantio pyörii kauniisti liikkeen mukana rytmiä mukaillen. Sensuellia ja kaunista.

Ensi viikon tanssimme vielä Bachataa, joka on kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta. Se on vauhdikasta pikkuveljeään Merengueta rauhallisempi ja pehmeämpi tanssi, jossa on vaikutteita tunteikkaasta Rumbasta. Fiilistelyä tulossa siis silloin!

Tässä en ole kovin hyvä

Otsikko suorastaan houkuttelee lukemaan, eikö vaan? Toisten heikkoudet ovat tietyllä tavalla sulka omaan hattuumme, jos olemme itse hyviä kyseisessä asiassa. Ja jos taas emme ole, tuntuu helpottavalta huomata, että joku toinenkin painiskelee samanlaisten ongelmien kanssa. Jaettu "huonous" on aina helpompaa kuin se, että huomaa päätyneensä ainoana aloittelijana taitureiden tanssitunnille. Been there, seen that. Eikä ollut yhtään kivaa.

Blogitekstin taustalla on erään lahjakkaan ja viisaan johtajan lentävä lause kesken hankalan urakan. Olimme vääntäneet rautalankaa ja lyöneet päitä yhteen jo jonkin aikaa, kun hän yllättäen nojasi tuolissa taaksepäin, hymyili valloittavasti ja totesi: "Tiedän, että olen kyllä monissa asioissa hyvä, mutta tässä en ole." Olen yrittänyt tämän aina muistaa, kun jonkun asian vaikeus tai epäonnistuminen harmittaa.

Jo Sokrates aikanaan lausahti: "Ihminen, tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden alku." On hyvä tuntea omat rajansa, mutta toisaalta on hyvä tiedostaa sekin, että vaikkemme jossain asiassa olisikaan hyviä, se ei myöskään tarkoita sitä, että olisimme auttamattomasti huonoja kaikessa. Etenkin nuorempana niin saattaa joskus ajatella. Tosiasiassa se tarkoittaa vain, että a) tarvitsemme lisää harjoittelua tai b) se ei alun perinkään ollut meidän juttumme. Jälkimmäisen tunnistaa yleensä siitä, ettei meillä ole edes motivaatiota harjoitella. Saatamme kokeilla yhtä ja toista, mikä omassa tuttavapiirissämme on suosittua ja arvostettua, mutta jos ei meillä ole omaa sisäistä motivaatiota juuri sen kaltaiseen tekemiseen, alamme nopeasti puurtaa hampaat irvessä. Onko se lopulta vaivan arvoista? Sinnikäs harjoittelija pääsee kyllä pidemmälle kuin hän, joka ei pistä tikkua ristiin asian eteen, mutta mestariksi tuleminen vaatii ripauksen lahjakkuuttakin.

Tunnustan itse olevani vähän jääräpäinen. Ehkei sanaa "vähän" pitäisi tässä yhteydessä edes käyttää. Olen tehnyt jämäköitä suunnanmuutoksia ja oppinut vuosien varrella kuuntelemaan itseäni paremmin, mutta joskus periksiantamattomuus on kuin bensaa sisäisen motivaation liekkeihin. Kerron pari esimerkkiä.

Nuorena sain päähäni, että haluan lukiossa laajan matematiikan. Opettaja sanoi, että olen ihan siinä rajalla, pärjäänkö siellä vai en, mikä tietenkin vain lisäsi sisuani. Kun lukio alkoi, istuin siis laajan matematiikan tunnilla 1-2 tuntia joka koulupäivä. Ja ihan keskellä. Kotona laskin lähes mahdottomalta tuntuvia tehtäviä pari tuntia illassa ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa en paljon muuta ehtinyt tehdä, koska matematiikka piti saada läpi. Sinnikäs, ei lahjakas. Joku sanoisi jäärä.

Olen myös harrastanut tanssia kohta 18 vuotta. Olen siinä oikeasti aika huono. Kun menen tanssikurssille, aloittelijat menevät jo muutaman tunnin jälkeen ohi. Kun joku kysyy, olenko harrastanut tanssia aiemmin, olen oppinut sanomaan, että "joo, oon mä vähän". Jos sanoisin, että 18 vuotta, ihmiset saattaisivat katsoa minusta mallia ja silloin olisimme kaikki pulassa. Ongelmallisinta on se, että rakastan tanssia ja heittäydyn aika usein fiiliksen vietäväksi niin suurella sydämellä, että sattuu ja tapahtuu. Suurieleisin moka sattui, kun lähdin pyörimään isoilla loikilla salin poikki - väärään suuntaan. Fysiikan lakien mukaan kappale, joka on liikkeessä, pyrkii jatkamaan liikettä ja niinhän siinä sitten kävi. Olen onneksi nopea väistelijä.

Mieheni löysi minulle t-paidan, joka sopii ehkä kuvaksi tähän tekstiin:

Olkaamme siis rohkeasti tietoisia siitä, missä olemme hyviä ja missä emme ole. Se, mitä lopulta tällä tiedolla teemme, onkin sitten eri asia. Lopputuloksen ratkaisee motivaatiomme ja innokkuutemme yrittää, tarvittaessa yhä uudelleen ja uudelleen. Lopussa (ehkä) kiitos seisoo.

Pahan päivän liikuntavinkit: hätätapauksessa riko lasi

Blogi palailee tauolta vähän henkilökohtaisemmalla postauksella. Jokainenhan meistä haluaisi olla päivästä toiseen supermies tai -nainen, mutta tänään mietimme hetkisen tilannetta, että emme ehkä olisikaan. Mitä sinun ensiapukaapistasi silloin löytyy?

Liikunnallisen elämäntavan kivijalka rakennetaan hyvän sään aikana. Silloin on hyvä hetki asettaa tavoitteita ja luoda positiivisia liikuntarutiineja, joilla tavoitteisiin tähdätään. Silloin on myös hyvä hetki miettiä, mitä ja millä rytmityksellä kannattaa syödä, jotta energiaa riittäisi tasaisesti koko päiväksi ja treenipäivinä vielä ihan erityisesti tehokkaaseen harjoitteluun ja palautumiseen.

Entä sitten, kun ei ole hyvä päivä? Kun on haastateltu ihmisiä, joilta liikunta on jäänyt, kunto huonontunut ja ylipainoa päässyt kertymään, aika usein taustalta löytyy haastavia elämäntilanteita, jolloin liikunta ei todellakaan ole ollut päällimmäisenä mielessä. Oma tai lapsen sairastaminen, arjen haasteet kotona, jatkuva kiire töissä, ihmissuhdeongelmat, avioero, univaikeudet, läheisen kuolema. Mitä näitä nyt on. Kaikki eivät tietenkään pidä liikuntaa edes tärkeänä, mutta useimmiten tahtoa kyllä olisi ja liikunnan terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset tiedetään. Kun ei vaan pysty. Ei kykene. Ehkä huomenna, mutta ei tänään. Ja sitten tilanne pitkittyy.

Olen itse innokas liikkuja ja suorastaan kaipaan lenkkipolulle tai kuntosalin hämärään aina, kun vaan mahdollista. Viime syksynä kertyi kuitenkin sen verran ylimääräistä taakkaa, että jouduin pitkin hampain luopumaan hetkellisesti osasta rakkaita harrastuksiani. Olin ohjannut ryhmäliikuntaa, mutta en kokenut olevani enää oikea ihminen puhumaan liikunnasta ja hyvinvoinnista, koska meinasin itse nukahtaa omaan loppurentoutukseeni. Isän ollessa sairaalassa ja lopulta nukkuessa pois en jaksanut pitää mielessä askelsarjoja ja jouduin luopumaan myös tanssista. En kerta kaikkiaan pysynyt enää mukana. Tässä muutama vinkki, jonka opin tältä ajalta. 

1.) Hätätapauksessa riko lasi
Kun liikunnallinen kivijalka on kerran rakennettu, se kyllä kestää vähän rankemmankin myrskyn. Se ei silti tarkoita, että pitäisi väkisin jatkaa vanhaan malliin kaikissa tilanteissa. Hampaat irvessä vääntäminen kuluttaa entisestään huvenneita voimavaroja. Joudut siis ehkä karsimaan ja yksinkertaistamaan eikä se hetkellisesti ole paha asia. Mistä silloin haluaisit ihan erityisesti pitää kiinni? Se on se, mitä liikunnan ensiapupakkauksessasi mukana kannat. Pahanpäivän vara. Pidä siitä kiinni, meni sitten niin tai näin.

Minun ensiapupakkauksessani on kuntosalitreeni. Back to basics. En ole kovin innokas kuntosaliharrastaja, mutta jos en tee mitään muuta, teen aina kuitenkin sen. Seuraavana päivänä teen kehonhuoltoharjoituksen, jossa yhdistelen esimerkiksi rullausta, venyttelyä ja loppurentoutuksen. Aamuisin teen lyhyempiä kehonhuoltoharjoituksia aina tarpeen mukaan. Lisäksi käyn lenkillä, enimmäkseen koiran kanssa metsässä, mutta välillä myös yksin juoksemassa.

2.) Armollisuus itseä kohtaan
Kuulen joskus, kun ihmiset parjaavat kipeää jalkaansa tai sinnikästä flunssaansa, koska se estää liikkumisen vanhaan malliin. Tylsäähän se onkin. Ja mitä pidemmäksi tauko venyy, oli syy mikä hyvänsä, sitä enemmän se harmittaa. Ei kuitenkaan kannata jäädä kiinni surkutteluun vaan tehdä se, minkä pystyy ja hyväksyä se, että jotain jää tällä kertaa tekemättä. Ei se ole maailman loppu. Voi olla, että juoksu ei kulje tauon jälkeen ihan vanhaan malliin, salilla voi joutua pienentämään aloituspainoja ja muutama ylimääräinen kilo kertyy vyötärölle, mutta nämä asiat ovat kyllä korjattavissa pitkällä tähtäimellä, usko pois.

3.) Eteenpäin!
Jossakin vaiheessa alamme taas katsoa enemmän eteenpäin kuin omiin varpaisiimme ja silloin on hyvä hetki palailla uudella innolla myös liikunnan pariin. Minä olen menossa toukokuussa tanssikurssille ja puolen vuoden tauon jälkeen sitä suorastaan jo odottaa!!