sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Opettele lepäämään, älä luovuttamaan

Otsikon lause jäi mieleeni Kaisa Jaakkolan Palaudu ja vahvistu -verkkovalmennuksesta, jolle olen ilmoittautunut nyt toista kertaa. Mitä se tarkoittaa?

Jokainen meistä kuormittuu enemmän tai vähemmän arjen haasteissa. Useimmilla meistä on ollut elämässä tiukkoja ajanjaksoja ja sitten niitä helpompia. Jokainen joka urheilee tai harrastaa raskaampaa liikuntaa törmää ennemmin tai myöhemmin oman kehon rajoihin ja siihen, ettei yksinkertaisesti pysty treenaamaan "sata lasissa" koko ajan. Jotta ihminen pystyisi kehittymään, tarvitaan säännöllisesti sekä kehon ja mielen haastamista epämukavuusalueella, mutta myös palautumista kuormituksen aiheuttamasta fyysisestä ja henkisestä stressistä. Niin yksinkertaista se on. Vai onko?

Firstbeatin tutkimuksen mukaan vain noin puolet työikäisistä suomalaisista palautuu riittävästi. Huomion arvoista on, että vapaaehtoisiin mittauksiin todennäköisimmin osallistuivat ne, joita asia oikeasti myös kiinnostaa. Ne, joita ei voisi vähempää kiinnostaa, olivat tuskin edes mukana. Huima luku saattaa siis todellisuudessa olla vieläkin huimempi. Mitä siis teemme väärin?

Lähtökohtana on se, ettei palautumista useinkaan edes arvosteta. Meillä on vakaa usko siihen, että ihmisen pitäisi pystyä painamaan eteenpäin kuin kone. Sosiaalisen median onnistujat lisäävät tätä painetta. Tuntuu herkästi siltä, että vain minä en jaksa ja että minussa on jotain vikaa. Ei se niin mene. Ultrajuoksija juoksee kyllä 100 kilometriä, mutta pystyäkseen suoritukseen, se on vaatinut vuosien pitkäjänteistä ja nousujohteista harjoittelua sekä riittävää palautumista harjoitusjaksojen välissä. Tämä taustalla tapahtuva "myyrän työ" on usein vain se, mikä meiltä jää näkemättä. Sääli, koska juuri siitähän me oppisimme jotakin. Välillä mennään vauhdilla ylämäkeen. Välillä kävellään. Eikä se tee matkasta yhtään vähemmän arvokasta. Lopussa kiitos seisoo. 

Kokemamme kuormitus saattaa olla joko fyysistä tai henkistä, tai molempia. Asia on helpompi hahmottaa fyysisen kuormituksen yhteydessä, koska keho yksinkertaisesti hyytyy, lihakset lakkaavat toimimasta ja ylikuormitusoireet ajavat voimavarat "nollille". Tässä tilassa pienikin rasitus nostaa sykkeen pilviin ja laskee verensokerit alas. Ei vaan pysty. 

Henkinen kuormitus on haastavampaa, koska näennäisestihän "ei tapahdu mitään". Istut ehkä päivän töissä, kuskaat lapsia harrastuksiin ja teet vähän kotitöitä. Mitä ihmeellistä siinä nyt on? Kokonaiskuormitus voi kuitenkin olla ihan vastaavanlainen kuin ultrajuoksijallamme, jos käymme koko ajan ylikierroksilla, multitaskaamme ja mieli laukkaa asiasta toiseen, kun sata asiaa vaatisi yhtä aikaa rajallisen huomiomme. Energiavarastot tyhjenevät, jos emme saa ladatuksi akkujamme. Illalla emme pysty nukkumaan ja vaikka nukahtaisimmekin, heräilemme pitkin yötä eikä palautumista tapahdu. Pari tällaista yötä viikossa vielä menee, mutta tilanteen pitkittyessä konaiskuormitus alkaa kasvaa. Emme ehkä kaadu "kuoleman väsyneenä maahan" kuten juoksijamme, mutta fyysinen vastustuskykymme heikkenee, aineenvaihduntamme hidastuu ja alttius esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudeille, 2-tyypin diabetekselle ja masennukselle pitkässä juoksussa kasvaa. 

Urheilijat ovat meitä työtätekeviä viisaampia siinä mielessä, että he oppivat yleensä ajoissa lepäämään. Motivaatio treenata on niin kova, että siihen halutaan panostaa.  "Nyt pitää palautua. Ei voi treenata kovaa. Teen tänään kevyen kävelylenkin ja kehonhuoltoa. Nyt pitää ajaa kierroksia alas, jotta saan nukutuksi. Lihanskivutkin hellittävät, kun keho rentoutuu. Mutta kyllä se siitä." Näin tehdessään he pystyvät myös jatkamaan treenaamista palautumisjakson jälkeen. He eivät siis myöskään lyö hanskoja tiskiin heti vastoinkäymisten tullen ja totea, että tämä olikin nyt sitten tässä. Ei pysty. Miksi? Koska heillä on kova motivaatio jatkaa tekemistä. Heillä voi olla myös valmentaja, joka tiedostaa, että kovan treenaamisen ja palautumisen pitää olla tasapainossa, jotta tuloksia pystytään tekemään. Valmentajan tehtävä on tällöin seurata tilannetta, toppuutella tarvittaessa ja kannustaa kovaan treeniin heti palautumisvajeen korjauduttua. Niin pitäisi itseasiassa olla myös työelämässä. 

Olipa sitten oma kuormituksesi fyysistä tai henkistä (tai molempia), kannustan sinua opettelemaan lepäämään, ottamaan mikrotaukoja pitkin päivää, luopumaan raskaasta treenistä silloin, kun kokonaiskuormitus on jo muutenkin korkealla, tekemään palauttavaa liikuntaa, lempeää kehonhuoltoa ja leppoisaa luonnossa liikkumista, joka piristää kuormittamatta sekä kehoa että mieltä. Kannustan myös kirkastamaan mielessäsi tekemiesi asioiden merkityksen: Miksi teet tätä asiaa, vaikka se kuormittaa sinua juuri nyt? Onko se sinulle tärkeää? Jos vastaus on ei, mieti, voisitko tehdä jotakin toisin. Jos taas on, se on sinun motivaatiosi lähde. Pidä siitä huolta. Opettele lepäämään, älä luovuttamaan. 

Rentouttavia hetkiä arjen pyörteiden keskellä myös sinulle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.