Toteutuneita tavoitteita ja takapakkeja

Aina ei mene niinkuin Strömsössä. Kun on elänyt melkein puoli vuosisataa, tähän on alkanut jo tottua. Nuorempana epäonnistumisia oli vaikeampi hyväksyä, koska ne tuntuivat jotenkin niin lopullisilta. Eivät ne ole lopullisia. Yksi askel eteen ja kaksi taakse on aikalailla sellaista perussettiä, jonka kanssa oppii kyllä elämään. Cha cha cha.

Minun rakkauteni juoksuun on ollut myötä- ja vastamäkeä. Ensimmäinen rasitusvammani tuli siksi, että juoksin liikaa ja tein juoksua tukevaa lihaskuntoharjoittelua liian vähän. Sellaista se on se rakkaus! Katse porautuu intensiivisesti vain siihen, mitä rakastaa ja muu maailma ympäriltä katoaa. Liikunnassa yksipuolisuus ei kuitenkaan ole hyvästä. Lajityypillistä harjoittelua tarvitaan, mutta järkevästi.

Toinen rasitusvammani juontaa juurensa varhaislapsuuteen. Emme pysty aina vaikuttamaan kaikkeen, mitä meille tapahtuu, mutta voimme silti tehdä parhaamme sillä, mitä on. Nivelrikko kuntoutettiin ja jatkan tukilihasten vahvistamista edelleen. Pystyn juoksemaan, mutten tavoittele enää pitkiä matkoja vaan juoksemisen iloa. Sekin on jo paljon! Paljon enemmän kuin uskalsin toivoa.

Alkuvuodesta ilo oli kuitenkin taas kaukana, kun minulla todettiin raskaan liikunnan ja sykkeen nousun yhteydessä ilmenevä ponnistuspäänsärky. Jouduin taas juoksukieltoon. Olisi tehnyt mieli heittää jälleen kerran hanskat tiskiin, mutta hyödyttääkö se? Harvemmin. Kuntoutin itseäni kevyemmällä liikunnalla ja etsin vaihtoehtoja. Kuntosalin crosstrainerilla pystyy hyvin tekemään peruskestävyysharjoittelua. Kuntoportaissa hengästyy voimakkaasti, mutta syke ei nouse yhtä korkealle kuin juoksussa. Sauvoilla pystyy nostamaan kävelylenkin tehoa. Aina pystyy tekemään jotakin. Ja paljonkin. Sillä mennään, mitä on.

Kesällä pääsinkin sitten taas vähitellen juoksuharjoitteluun. Alku oli tahmeaa kuten yleensä, mutta vähitellen juoksu alkoi kulkea. Olen tehnyt tämän aloituksen jo useampaan kertaan. Tiedän, mitä se on. Eikä tuloksilla niin väliä, kunhan pystyy juoksemaan. Rakkaus lajiin kantaa. Jos siis pystyy sytyttämään aidon liikuntakipinän, siitä saa ihan valtavasti voimaa myös vastoinkäymisissä. Periksi ei annata, vaikka välillä pysähdellään, ryömitään ja peruutellaan. Repsahduksia ei ole. On vain pieniä epäuskon ja epätoivon hetkiä, joista lähdetään taas liikkeelle. Eteenpäin.

Loppuvuoden tavoitteeni oli juosta tietty yhtämittainen matka, joka oli rajoitteet huomioonottaen realistinen, mutta silti sopivan haastava. Marraskuun lopulla onnistuin. Tuntui tosi kivalta. Takapakit opettavat iloitsemaan pienemmistäkin saavutuksista. Siksi välitavoitteita on hyvä olla. 

Jos tähtää suoraan puolimaratonille, 5 km tai 10 km etapit eivät tunnu enää kovin merkityksellisiltä. Mitä sitten, jos loukkaantuminen tuleekin 18 km:n kohdalla - onko se epäonnistuminen? Ei tietenkään. Töitä on tehty ihan hurjasti jo sitäkin varten. Päämäärän lisäksi on hyvä oppia nauttimaan myös matkasta.

Mitä sitten loppuvuodesta tapahtui? Flunssa iski pahasti keuhkoihin ja siinäpä sitä sitten taas oltiin. Astmaattinen yskä on kestänyt jo kaksi viikkoa ja pakkasilma ottaa pahasti henkeen. Juokseminen on taas tauolla. Kuntosalillekaan ei yskän vuoksi kehtaa mennä. Maltti on valttia. Mutta kaiken kokemani perusteella voin kuitenkin sanoa, että täältä tullaan vielä. 

Yksi askel eteen ja kaksi taakse. Vai onko se sitenkään aina niin?

Sain tänään suoritettua loppuun Trainer4Youn Personal trainingin perusteet -kurssin, joka on liikunta-alan opintojen ensimmäinen tärkeä välietappi. Se on se 5 km:n etappi, josta on syytä iloita ihan yhtä paljon kuin mahdollisista edessäpäin häämöttävistä isommistakin etapeista, välitavoitteista ja tavoitteista. Aiemmin tänä vuonna opiskelin myös psyykkistä ravintovalmennusta ja palautumisvalmennusta, joten kaiken kaikkiaan vuosi 2023 on ollut taas kerran hyvä ja opettavainen vuosi. 

Kiitän lämpimästi blogini seuraajia tästä yhteisestä vuodesta.
Onnekasta, sinnikästä ja liikunnallista uutta vuotta 2024!

Joulustressistä flunssalepoon

Niinhän siinä sitten kävi, että jouluviikolla iski flunssa. Joulustressi vaihtui pakkolepoon sängynpohjalla ja vaikka olo on ollut kaikin puolin kurja, ei se ole pelkästään huono asia. Menin liian isolla vaihteella liian pitkään. Kyllähän minä sen huomasin, mutta päätin silti puskea väkisin, kun kerran vielä se ja sekin asia pitäisi hoitaa. 

Erehdyin pitämään lomaa joulukuun ensimmäisellä viikolla ja kuvittelin pystyväni ennakoimaan joulua. Vähän pystyinkin, mutta lopputuloksena oli loma, joka ei tuntunut lomalta, edelleenkin iso määrä hoitamattomia asioita ja loman jälkeinen kiire työpaikalla ylimääräisine stressitasoa nostavine lisämausteineen. Perjantaina korttitalo romahti hetkellisesti omaan mahdottomuuteensa ja niin myös minun yleensä sinnikäs vastustuskykyni. Näin jälkeenpäin sanottuna voisi sanoa, että olihan tuo nyt ihan odotettavissakin. 

Vaikka pääsääntöisesti osaisimmekin toimia ihan järkevästi, meillä kaikilla saattaa silti olla omat akilleen kantapäämme, ne laukaisevat tekijät, joissa järkevyys unohtuu ja liskoaivot ottavat vallan. Minulle yksi niistä on joulu. Vaikka kuinka kuuntelisin kynttilän valossa tunnelmoiden Sydämeeni joulun teen ja leiposin leppoisasti hyräillen joulutorttuja, se kaikki on lopultakin vain pintaa. Se on hyvä yritys selvitä jouluahdistuksesta siinä missä restoratiivinen jooga kiireisen työpäivän jälkeen. Joskus se toimii. Joskus ei. En silti vähättelisi stressinhallintakeinoja. Niitä on hyvä olla! Tarkoitan vain, että joskus hyvätkään yritykset eivät riitä vaan tarvitaan järeämpiä keinoja. Kuten se sängyn pohjalle kaatava flunssa.

Miten sitten oppisimme lepäämään ajoissa? Ensisijaisen tärkeää on oppia tunnistamaan tunnusmerkit: Miten toimin, kun minulla alkaa mennä niin sanotusti kuppi nurin? Tämä on hyvä erottaa stressistä. Stressihän ei ole sinänsä paha asia eikä stressiä ole mitään syytä vältellä. Lyhytkestoinen stressi itseasiassa tehostaa toimintaamme. Se on valmiustila, joka nostaa vireystasoamme, huomiokykyämme ja reaktionopeuttamme ja pystymme hetkellisesti toimimaan jopa yli odotusten. Esimerkiksi merkittävää fyysistä ponnistelua vaativa liikuntasuoritus on stressitila. Se kuluttaa voimavaroja ja heti liikuntasuorituksen jälkeen olemme uupuneita ja hetkellisesti huonommassa fyysisessä kunnossa kuin alunperin. Olennaista on suorituksen jälkeinen palautuminen ja kehon korjaavat toimet palautumisen aikana. Kerääntyvä, kumulatiivinen stressi, jota ei ajoissa pystytä purkamaan, ei koskaan ole hyväksi. Se siis pitäisi oppia tunnistamaan.

Sen lisäksi, että tunnistaa oman stressikertymänsä ensioireet, pitäisi niihin oppia tietysti myös reagoimaan. Se onkin jo vaikeampaa! Otetaan esimerkiksi joulu, johon saattaa liittyä erilaisia, eri suunnista tulevia odotuksia.  Työpaikalla monet kiireet pakkautuvat juuri loppuvuoteen. Sukulaiset odottavat vierailulle ja joulunaika saattaa joillekin ollakin melkoinen logistinen himmeli. Etenkin lapsiperheissä omaa joulua valmistellaan myös ahkerasti. Lahjat pitäisi hankkia. Ei mitään turhaa vaan jotakin iloa tuottavaa ja hyödyllistä - siis mitä?! Tavaratalot ja kauppakeskukset täyttyvät ihmisistä. Jos voimavaroja jää, voi käydä myös joulunajan tapahtumissa. On joulumarkkinoita, joulukonsertteja, kauneimpia joululauluja, joulukirkkoja sun muita. Itse yritin kerran käydä joulukirkossa. Koko alue oli niin täynnä autoja ja ihmisiä, että auto jäi lopulta jumiin lumihankeen. Se siitä joulurauhasta sitten! Hinausautoa odotellessa ehti toki pudotella stressitasoja. Harmitus silti jäi.

Edelleen kuuntelen silti sitä Sydämeeni joulun teen -kappaletta ja hetkellisesti iloitsen joulunajasta. On mukavaa kuunnella joulumusiikkia, katsella jouluvaloja ja tunnelmoida. On mukavaa ottaa hetki rauhallisesti ja siinä hetkessä onkin sitten se joulu. Vaikka kohta taas "yskin aivojani ulos", henkeä ahdistaa ja voimat loppuvat matkalla jääkaapille, opettaa tämä jouluna sairastelukin lopulta jotakin.

Ei, tänä vuonna ei ole mitään valmista. Koti on siivoamatta. Jouluruoat tehdään sitten, kun tehdään, vaikka vasta joulun jälkeen tai viikon päästä. Onko sillä lopulta edes merkitystä, vaikka joulu olisikin vähän vaillinainen tai pikkuisen myöhässä? Joululahjoja saa kätevästi verkkokaupasta. Kaikki viikonloppuna tilaamani paketit ovat jo tulleet. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa?

En ehkä edelleenkään osaa toivotella joulurauhaa (sen sanonnan käyttäjät tuskin käyvät joulukuussa Prismassa), mutta kaikessa omassa vaillinaisuudessani täältä sängynpohjalta toivottelen silti kaikille blogini lukijoille oikein mukavaa ja itselle armollista joulua! Pysähdytään hetkeksi niiden itselle ja läheisille tärkeiden ja merkityksellisten asioiden äärelle, mitä joulu todella meille merkitsee ❤️

Terveysmetsä

Yle julkaisi tällä viikolla mielenkiintoisen artikkelin Metsät lisäävät hyvinvointia tutkitusti. Helsingin yliopisto on tutkinut Sipoonkorven terveysmetsä-ryhmää, jossa on mukana Sipoon terveyskeskuksen asiakkaita. Heillä on todettu muun muassa masennusta, 2-tyypin diabetesta ja korkeaa verenpainetta. 

Tutkimuksessa metsäryhmän psyykkinen hyvinvointi koheni ja stressi väheni merkittävästi enemmän verrattuna pääosin sisällä liikkuneeseen verrokkiryhmään. Tutkija, koulutusylilääkäri Annika Kolsterin mukaan metsässä liikkuminen voi lievittää ahdistuksen ja unettomuuden oireita sekä kivun kokemusta lääkehoidon ohella. 

Tämä on hieno uutinen! Ylipäänsä siis se, että liikunnan terveysvaikutuksia ollaan enenevässä määrin kiinnostuneita, niitä tutkitaan ja niitä otetaan käyttöön myös ihan käytännössä. Uusia terveysmetsiä onkin nyt avattu sairaaloiden läheisyyteen eri puolella Suomea.

Artikkelissa muistutetaan, että metsässä liikkumisen ei tarvitse olla suorittamista. Tärkeämpää on pysähtyä ja havainnoida ympäristöä.

"Aistihavaintoihin uppoutuminen on luontoyhteyden ja hyvinvoinnin kannalta tärkeämpää kuin metsässä vietetty aika", sanoo Terveysmetsä-ryhmän vetäjä biologi Adela Pajunen.

Jos haluaisit oppia ohjatusti metsässä liikkumista ja metsän rauhallista ja tervehdyttävää havainnointia, suosittelen lämpimästi Metsämieli-peruskurssia, joita järjestetään eri puolella Suomea. Peruskurssi on tarkoitettu kenelle tahansa luonnon hyvinvointivaikutuksista ja mielentaito- harjoituksista kiinnostuneille ja se on ponnahduslauta myös Metsämieli- vetäjän ja -ohjaajan koulutuksiin.

Mutta mikä parasta, kuka tahansa voi milloin tahansa lähteä ulos metsään nauttimaan luonnon terveysvaikutuksista. Säänmukainen varustus tekee talvellakin luonnossa liikkumisesta yllättävän mukavaa. Sinun lähimetsäsikin on terveysmetsä. 

Minun tieni ryhmäliikunnanohjaajaksi

Ohjasin viime viikolla toistaiseksi viimeiset ryhmäliikuntatuntini Forever-kuntoklubilla. Siitäpä sitten päädyin muistelemaan menneitä. En ole tainnut koskaan tulla kertoneeksi, miten päädyin ryhmäliikunnanohjaajaksi. Se ei ehkä ollut se kaikkein tyypillisin tie, mutta rakastin työtäni. 

Olin niitä höppänöitä juoksun harrastajia, joiden mielestä kaikki muu paitsi juokseminen on turhaa. Kyllä, sellaisia me olemme! Kannattaa lukea Juoksija-lehteä tai seurata hetki Juoksufoorumia niin tiedät, mistä puhun. Juoksija ottaa lajinsa tosissaan! 

Sitten tuli rasitusvamma. Lääkäri kielsi juoksemisen ja kun olin aikani itku silmässä katsellut ohi juoksevia ihmisiä, totesin, että nyt riittää. Aloin käydä BodyBalancessa, joka itseasiassa helpottikin lonkkakipuani ja ihastuin lajiin. Melko nopeasti otin siihen rinnalle BodyPumpin ja levytankopainot. 

Elämäntilanne muuttui ja ryhmäliikuntamaksut alkoivat käydä hetkellisesti liian suuriksi. Kaveri kysyi, miksi et ohjaisi itse tunteja. Niin miksipä en? Me 70-luvulla syntyneet tunnemme jumppamme. Elimme lapsuutemme ja nuoruutemme aerobicin kulta-aikaan. Oli low aerobic, high aerobic, combo, fatburner, Jane Fondan jumppavideot ja Anne Sällylän iltajumppa. Harva niiltä pystyi välttymään. Tiedämme, mikä on grapevine, millä liikkeillä jalka vaihtuu aerobic-sarjassa ja miten sarjat tehdään kahdeksalla jaollisiksi. En keksinyt mitään syytä, miksi en?

 

Kävin tammikuussa 2011 ryhmäliikunnanohjaajan peruskoulutuksen ja siitäpä se sitten lähti. Töitä löytyi heti. Ensimmäinen työnantajani kysyi, olinko oikeasti valmis ohjaamaan tunteja. Ei hajuakaan, mutta olinhan käynyt ohjaajakoulutuksen, opiskellut nuorena ilmaisutaitoa ja esiintynyt paljon. Vastasin reippaasti, että olen valmis! (Ehkä.)

Työ tuntui kuitenkin heti omalta. Ensimmäisen vuoden ohjasin Wellness Balance- ja Wellness Pump -nimisiä tunteja. Seuraavana vuonna opiskelin Spirals-ohjaajaksi, mutta totesin pian, että haluaisin mielummin tehdä omia ohjelmia. Vuonna 2012 pääsin Forever-kuntoklubille, jossa tarvittiin Yoga Flow -ohjaajaa. Minulla oli seitsemän vuoden joogakokemus, joten sali järjesti koulutuksen. Myöhemmin kävin myös Yoga Flex- ja ChiBall-koulutukset, jotka perustuvat niin ikään vuodenaikafilosofiaan. Vuodenaikateemasta olen kirjoittanut tässä blogini osiossa.

Olen erikoistunut hyvinvointiliikuntaan, mutta ohjaan mielelläni myös perinteisiä kuntojumppia. Nyt päättyneen kesä- ja syyskauden 2023 aikana ohjasin terve selkä -tuntia, reisivatsapakarajumppaa (rvp) ja kehonhuoltoa. Olen myös Asahi-, Mobility- ja Piloxing-ohjaaja.

Mikä sitten ryhmäliikunnanohjaajan työssä on parasta? Jos vain yksi asia pitää valita, se on ehdottomasti ihanat asiakkaat!! 💓

Ohjelmien tekeminenkin on mukavaa. Siinä saa käyttää monipuolisesti liikunta-alan osaamista, rytmitajua ja luovuutta. Työ on jatkuvaa itsensä kehittämistä, koska aina löytyy jotakin uutta, mistä haluaisi vielä oppia lisää. Tiedon jano tässä työssä on ihan loputon ja kun tekee sitä, mitä rakastaa, siihen haluaa tottakai myös panostaa. Huonona puolena on saman kolikon kääntöpuoli: kun käy samaan aikaan kokopäivätyössä ja yrittää pyörittää perusarkea, aika ei välttämättä aina riitä kaikkeen. 

 

Valintoja on tehtävä. Joskus yksi pieni valinta ohjaa tielle, josta avautuu kokonaan uusi, kiehtova maailma. Näin minulle kävi ryhmäliikunnanohjauksenkin kanssa. Olen oppinut näistä vuosista paljon ja tulen varmasti vielä oppimaan. 

Lämmin kiitos tähän astisista kokemuksista kaikille heille, 

jotka ovat olleet matkassa mukana!

Kohtaamme vielä!

Hitaampi syöminen

Kello käyntiin! Miten kauan sinulla menee, kun syöt lounasta? Entäpä välipalaa? Hitaamman syömisen nyrkkisääntönä on, että käyttäisimme varsinaiseen ruokailuun vähintään 25 minuuttia ja välipalaan vähintään 15 minuuttia. Onnistuuko? Ei ole väärin laskea välillä aterimia alas ja vähän fiilistellä ruokaa. Tuoksuja, makuja, värejä, muotoja ja kattausta. Oikeastaan he, jotka kuvailevat ruoka-annoksia sosiaaliseen mediaan, ovat oikeilla jäljillä. Sekin nimittäin hidastaa syömistä.

Mitä pidempään vietämme ruoan äärellä, sitä enemmän annamme kehon luonnollisille kylläisyyssignaaleille aikaa tulla. Kylläisyyden tunne tulee aina vähän viiveellä. Sen olet varmasti jo huomannutkin. Rasvakudoksesta erittyy leptiini-hormonia ja aivot saavat viestin, ettei enempää ruokaa enää tarvita. Nopea hotkija on tässä vaiheessa jo syönyt itsensä ähkyyn. 

Hitaammalla syömisellä on monta merkitystä. Aloitetaan vaikkapa ruoan pureskelusta. Jotta ruoka voisi edetä vatsasta ohutsuoleen, sen pitää olla jo kokolailla nestemäisessä muodossa. Voimme helpottaa vatsan työtä pureskelemalla ruoan huolellisesti jo suussa. Se, mitä emme tee pureskelemalla, vatsa joutuu tekemään joka tapauksessa. Ruoan työstäminen vatsassa saattaa joskus tuntua vatsavaivoina. Jos näin on eikä kyse ole jonkin itselle sopimattoman ruoka-aineen imeytymisongelmasta, hitaampi syöminen voi auttaa.

Hidas pureskelu vaikuttaa itseasiassa myös ruoan makuun ja maukkauteen. Hotkija harvoin huomaa vivahteita, jotka tulevat esille ruoasta vasta huolellisen pureskelun myötä. Osa nauttii ruoan mauista enemmän kuin toinen, mutta kaikille meille ruoalla on jotakin merkitystä. Osa tykkää ruoan suutuntumasta, osa herkullisista tuoksuista ja osa suussasulavista mauista. Hitaampi syöminen on ruoan äärelle pysähtymistä, syömisen tiedostamista ja siitä nauttimista. Joskus  syömiseen liittyy myös erittäin tärkeä sosiaalinen puoli: tapaamme läheisiä ihmisiä ruoan äärellä ja nautimme jaetusta ruokailukokemuksesta ja toistemme seurasta. Joskus varaamme itsellemmekin pienen herkutteluhetken. 

Emme siis syö pelkkiä energia- ja suojaravintoaineita pysyäksemme hengissä, vaikka se syömisen perimmäinen syy onkin. Syömme ruokaa. Miksi emme siis antaisi syömisellemme aikaa ja ruoallemme arvoa aina silloin, kun se on mahdollista?

Aina ei ole. Pikalounas töissä kokousten välissä. Välipala autossa matkalla seuraavaan kohteeseen. Puolihuolimaton hedelmä, jonka nappasit mukaan kiireessä. Välillä syöminen joustaa elämän mukana ja sekin on ihan normaalia. Jos niin käy kuitenkin aina, on syytä pysähtyä miettimään, mitä asialle voisi tehdä.

Voit aloittaa yhdestä ateriasta päivässä, jonka tiedät ehtiväsi syömään rauhassa. Kello käyntiin! 25 minuuttia isompaan ateriahetkeen tai 15 minuutin välipalaan. Onnistuuko? Aluksi voit joutua ihan tarkoituksella hidastelemaan, mutta juuri sillä tavalla opit, miltä hitaamman syömisen pitäisi tuntua. Kun opimme hidastamaan, opimme samalla myös monenmoista itsestämme. Ennen kaikkea sen, milloin olemme syöneet tarpeeksi, mikä on ensiarvoisen tärkeä taito syömisen luonnollisessa hallinnassa.

Miltä sinun ruokasi tänään maistui, tuntui, tuoksui? Hidastamalla sen huomaat.

Uniprojekti: Unen merkitys painonhallinnassa

Pureudutaanpa seuraavaksi unen merkitykseen painonhallinnan näkökulmasta. Kyllä, sillä todellakin on merkitystä! Koska laihduttaminen on aina elimistölle stressitila ja stressi taas heikentää helposti unen laatua, tilanne voi olla vähän nurinkurinenkin. Entäpä jos kokeiltaisiin ensin korjata uni kuntoon? Mitä tapahtuisi? Ei ehkä tarvitsisikaan aloittaa sitä kehoa kuormittavaa dieettiä, koska parasympaattisen hermoston aktivoituminen levossa parantaisi pitkällä tähtäimellä aineenvaihduntaa. Moni asiantuntija on sitä mieltä, että juuri näin kannattaisi toimia. Ainakin kokeilla.

Univaje vääristää elimistön normaaleja nälkä- ja kylläisyyssignaaleja, mistä syystä syömme väsyneinä helposti liikaa. Kyse on osittain mielialasta ja tunnesyömisestä, mutta myös hormoneista. Kreliinin erittyminen vatsassa saa aikaan nälän tunteen ja sen vastapari leptiini rasvakudoksessa puolestaan kylläisyyden tunteen. Väsymyksen aiheuttamassa stressitilassa kreliinin tuotanto lisääntyy ja nälän tunne kasvaa. Varaudutaan ikäänkuin pahimpaan. Vastaavasti leptiini-hormonin tuotanto hidastuu ja kylläisyys-signaali, joka kertoisi ajoissa, että syöminen pitäisi lopettaa, viivästyy. Myös aineenvaihdunta hidastuu, koska stressitilassa sympaattinen hermosto on aktiivinen ja valmistautuu puolustamaan kehoa. Tässä kamppailussa aineenvaihdunta ei ole enää kovin olennainen. 

Emme tietenkään väsyneinä jaksa kiinnittää syömisiimme samalla tavalla huomiotakaan kuin normaalisti. Helposti saatavilla olevat pikaruoat, sokeripitoiset energiabuustit ja pikku-naposteltavat houkuttavat sen sijaan, että jaksaisimme käyttää hetken ruoan valmistamiseen. Tämä on ihan luonnollista! Kun päällimmäisenä mielessä on sukkuloida väsyneenä läpi arjen velvollisuuksien, ei energiaa yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen. Toimintoja on pakko ajaa alas ja keskittyä olennaiseen. Ikävä kyllä liikuntakin usein vähenee tai jää kokonaan väsymyksen alle. Enemmän ruokaa, vähemmän liikuntaa ja stressin vuoksi hidastunut aineenvaihdunta. Noidankehä on valmis. 

Mitä sitten tapahtuu, kun nukumme riittävästi? Parasympaattinen hermosto aktivoituu. Stressihormoni kortisolin tuotanto vähenee. Sydämen syke laskee. Verenpaine laskee. Keho rentoutuu. Aineenvaihdunta alkaa toimia normaalisti, kun energiaa ei tarvitse enää varastoida pahan päivän varalle. Kreliini- ja leptiini-hormonien tuotanto normalisoituu ja alamme saada taas luotettavampaa tietoa nälästä ja kylläisyydestä. Levänneinä jaksamme myös kuunnella kehon viestejä tarkemmin. Jaksamme tehdä ruokaa, elää aktiivista arkea ja liikkua enemmän. 

Riittävällä levolla on iso merkitys niin fyysiselle kuin psyykkisellekin hyvinvoinnille. Siksi uniprojekti on tärkeä. Olen itse käynyt läpi univajeen karikot ja aion asettaa uniprojektini tavoitteeksi myös ensi vuodelle. Pienin askelin kohti parempaa unta ja jaksamista. Siltä osin, kun voimme itse siihen vaikuttaa. Ja sehän riittää!

Lisää ruokaan ja syömiseen liittyviä mietteitäni löydät blogin ruoka-osiosta.