Joulustressistä flunssalepoon

Niinhän siinä sitten kävi, että jouluviikolla iski flunssa. Joulustressi vaihtui pakkolepoon sängynpohjalla ja vaikka olo on ollut kaikin puolin kurja, ei se ole pelkästään huono asia. Menin liian isolla vaihteella liian pitkään. Kyllähän minä sen huomasin, mutta päätin silti puskea väkisin, kun kerran vielä se ja sekin asia pitäisi hoitaa. 

Erehdyin pitämään lomaa joulukuun ensimmäisellä viikolla ja kuvittelin pystyväni ennakoimaan joulua. Vähän pystyinkin, mutta lopputuloksena oli loma, joka ei tuntunut lomalta, edelleenkin iso määrä hoitamattomia asioita ja loman jälkeinen kiire työpaikalla ylimääräisine stressitasoa nostavine lisämausteineen. Perjantaina korttitalo romahti hetkellisesti omaan mahdottomuuteensa ja niin myös minun yleensä sinnikäs vastustuskykyni. Näin jälkeenpäin sanottuna voisi sanoa, että olihan tuo nyt ihan odotettavissakin. 

Vaikka pääsääntöisesti osaisimmekin toimia ihan järkevästi, meillä kaikilla saattaa silti olla omat akilleen kantapäämme, ne laukaisevat tekijät, joissa järkevyys unohtuu ja liskoaivot ottavat vallan. Minulle yksi niistä on joulu. Vaikka kuinka kuuntelisin kynttilän valossa tunnelmoiden Sydämeeni joulun teen ja leiposin leppoisasti hyräillen joulutorttuja, se kaikki on lopultakin vain pintaa. Se on hyvä yritys selvitä jouluahdistuksesta siinä missä restoratiivinen jooga kiireisen työpäivän jälkeen. Joskus se toimii. Joskus ei. En silti vähättelisi stressinhallintakeinoja. Niitä on hyvä olla! Tarkoitan vain, että joskus hyvätkään yritykset eivät riitä vaan tarvitaan järeämpiä keinoja. Kuten se sängyn pohjalle kaatava flunssa.

Miten sitten oppisimme lepäämään ajoissa? Ensisijaisen tärkeää on oppia tunnistamaan tunnusmerkit: Miten toimin, kun minulla alkaa mennä niin sanotusti kuppi nurin? Tämä on hyvä erottaa stressistä. Stressihän ei ole sinänsä paha asia eikä stressiä ole mitään syytä vältellä. Lyhytkestoinen stressi itseasiassa tehostaa toimintaamme. Se on valmiustila, joka nostaa vireystasoamme, huomiokykyämme ja reaktionopeuttamme ja pystymme hetkellisesti toimimaan jopa yli odotusten. Esimerkiksi merkittävää fyysistä ponnistelua vaativa liikuntasuoritus on stressitila. Se kuluttaa voimavaroja ja heti liikuntasuorituksen jälkeen olemme uupuneita ja hetkellisesti huonommassa fyysisessä kunnossa kuin alunperin. Olennaista on suorituksen jälkeinen palautuminen ja kehon korjaavat toimet palautumisen aikana. Kerääntyvä, kumulatiivinen stressi, jota ei ajoissa pystytä purkamaan, ei koskaan ole hyväksi. Se siis pitäisi oppia tunnistamaan.

Sen lisäksi, että tunnistaa oman stressikertymänsä ensioireet, pitäisi niihin oppia tietysti myös reagoimaan. Se onkin jo vaikeampaa! Otetaan esimerkiksi joulu, johon saattaa liittyä erilaisia, eri suunnista tulevia odotuksia.  Työpaikalla monet kiireet pakkautuvat juuri loppuvuoteen. Sukulaiset odottavat vierailulle ja joulunaika saattaa joillekin ollakin melkoinen logistinen himmeli. Etenkin lapsiperheissä omaa joulua valmistellaan myös ahkerasti. Lahjat pitäisi hankkia. Ei mitään turhaa vaan jotakin iloa tuottavaa ja hyödyllistä - siis mitä?! Tavaratalot ja kauppakeskukset täyttyvät ihmisistä. Jos voimavaroja jää, voi käydä myös joulunajan tapahtumissa. On joulumarkkinoita, joulukonsertteja, kauneimpia joululauluja, joulukirkkoja sun muita. Itse yritin kerran käydä joulukirkossa. Koko alue oli niin täynnä autoja ja ihmisiä, että auto jäi lopulta jumiin lumihankeen. Se siitä joulurauhasta sitten! Hinausautoa odotellessa ehti toki pudotella stressitasoja. Harmitus silti jäi.

Edelleen kuuntelen silti sitä Sydämeeni joulun teen -kappaletta ja hetkellisesti iloitsen joulunajasta. On mukavaa kuunnella joulumusiikkia, katsella jouluvaloja ja tunnelmoida. On mukavaa ottaa hetki rauhallisesti ja siinä hetkessä onkin sitten se joulu. Vaikka kohta taas "yskin aivojani ulos", henkeä ahdistaa ja voimat loppuvat matkalla jääkaapille, opettaa tämä jouluna sairastelukin lopulta jotakin.

Ei, tänä vuonna ei ole mitään valmista. Koti on siivoamatta. Jouluruoat tehdään sitten, kun tehdään, vaikka vasta joulun jälkeen tai viikon päästä. Onko sillä lopulta edes merkitystä, vaikka joulu olisikin vähän vaillinainen tai pikkuisen myöhässä? Joululahjoja saa kätevästi verkkokaupasta. Kaikki viikonloppuna tilaamani paketit ovat jo tulleet. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa?

En ehkä edelleenkään osaa toivotella joulurauhaa (sen sanonnan käyttäjät tuskin käyvät joulukuussa Prismassa), mutta kaikessa omassa vaillinaisuudessani täältä sängynpohjalta toivottelen silti kaikille blogini lukijoille oikein mukavaa ja itselle armollista joulua! Pysähdytään hetkeksi niiden itselle ja läheisille tärkeiden ja merkityksellisten asioiden äärelle, mitä joulu todella meille merkitsee ❤️

Hyvinvointia poikkeusoloissa

Luin Miika Nousiaisen kirjaa "Pintaremontti". Kirjassa olevat otteet hyvinvointibloggaajan täydellisestä elämästä saivat mietteliääksi. Eihän kenenkään elämä tietenkään ole pelkkää onnea ja määrätietoista etenemistä onnistumisesta toiseen, mutta onko kiiltokuvamaisen kaunis elämä kuitenkin juuri se, mitä haluaisimme hyvinvointiblogista löytää? Toivoa? Unelmia? Ehkä olen itse väärillä linjoilla, kun kirjoitan välillä rosoistakin. Ajattelen sen olevan elämänmakuista, mutta ehkä se onkin vain tylsää arkirealismia. Voi olla.

Ahmin samasta aiheesta lisää Talouselämän artikkelista "Kriisiterapeutti valaa uskoa suomalaisiin: Haaveilulle on tärkeä antaa tilaa ja vaikka haaveet eivät vielä ensi kesänä toteutuisikaan, auttaa, että taskussa on varasuunnitelmia". Artikkelissa kannustetaan ihmisiä poikkeusoloissakin haaveilemaan ja asettamaan tavoitteita tulevaisuutta varten, vaikkakin joustavasti. Joustavasti siksi, että haaveet voivat kaatua kuten olemme koronavuoden aikana oppineet. Kaikki ei aina ole omassa päätäntävallassamme. Niin on loppujen lopuksi ollut aina, mutta juuri nyt se on erityisen tärkeää oppia hyväksymään. Muuten käy raskaaksi. Tosiasioiden kieltäminenkin on voinut toimia vähän aikaa, muttei pidemmän päälle. Lopulta totuutta on opittava katsomaan silmiin.

"Sairastuminen, kuoleman mahdollisuus, koronarajoitukset ja huoli läheisistä kuormittavat useimpia, vaikka oma työpaikka olisi tallella, talous kunnossa ja elämä muutenkin näennäisesti ennallaan. Väsymisestä ei ainakaan pidä tuntea syyllisyyttä, eikä ajatella, että mitä minä nyt valitan pienestä. Poikkeusaikaa ei myöskään tarvitse suorittaa reippaudella, saa olla turhautunut ja väsynyt."

Tämä on minun mielestäni hyvin sanottu. Poikkeusaikana ei tarvitse olla mitenkään ylikorostuneen reipas. Ihan tavallinen riittää. Se, että menemme pandemiasta huolimatta töihin tai kouluun ja hoidamme ne tehtävät, millä itse kukin tätä yhteiskuntaa pyöritämme. Kaikki eivät voi olla etätöissä tai etäkoulussa, vaikka mediaa seuraamalla niin voisi välillä kuvitellakin. Siksi on olemassa rajoituksia, joilla suojaamme toinen toisiamme arjen kohtaamisissa. Kun tämän hoidamme hyvin, se se vasta onkin reippautta. Poikkeusoloissa vastuunkanto korostuu. Jos taas töitä ei juuri nyt ole, sekin vaatii sopeutumista. Tärkeintä on säilyttää toimintakyky ja TOIVO. Tämäkin menee vielä ohi.

Jäin miettimään, mitä hyvinvointi sitten tarkoittaa pitkittyneen koronapandemian koettelemassa yhteiskunnassa. Ennen kaikkea se tarkoittaa tosiasioiden hyväksymistä ja silti toiveikkuutta. Joskus voisi olla helpompaa kieltää tosiasiat ja ajatella, ettei tämä koske minua. Jatkan vaan samaan malliin. En minä pelkää. Silloin unohdamme kuitenkin muut ihmiset ja sen, että emme lopulta ole tämän keskellä yksin. Vastakkainasettelujen ja syyttelyiden sijasta tarvittaisiinkin nyt aitoa yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Kun muistamme, että yhdessä olemme paljon vahvempia kuin yksin, saamme itsekin tuuppausapua silloin, kun emme meinaa päästä eteenpäin. Se on sitä hyvinvointia, sekin.

Ja sitten on se TOIVO. Viittaan tässä toiseen kirjaan, psykoterapeutti Maaret Kallion viisaaseen elämäntapaoppaaseen "Voimana toivo". Toiveikkuuden säilyttäminen vastoinkäymisten keskelläkin on voimavara, joka suojaa meitä vahingollisilta tunnetiloilta kuten epätoivolta ja luovuttamiselta. Yhdessä vahvaksi taotun itseluottamuksen kanssa se suojaa meitä myös masennukselta. Haluan korostaa, että nämä molemmat taidot ovat opeteltavissa olevia asioita, eivät siis vain joitain pysyviä ominaisuuksia, jotka meillä joko on tai ei ole. Hyvillä elämän eväillä niiden ylläpitäminen on luonnollisesti helpompaa, mutta juuri tällaiset poikkeusolot ovat hyviä opinkappaleita meille ihan kaikille. Kun työstämme vaikeita tunteita kuten pelkoa ja opimme jalostamaan sen sopeutumiseksi eli rinnakkaiseloksi vallitsevien olosuhteiden kanssa sekä viisaaksi toiminnaksi niiden keskellä, opimme samalla aivan valtavan paljon myös itsestämme. 

Valoa kohti.

Poikkeusolojen hyvinvointia on siis jatkaa määrätietoisesti valoa kohti silloinkin, kun hetkellisesti näyttää pimeältä. Jokaisessa päivässä meillä on omat valon pilkahduksemme, kun opimme kiinnittämään niihin huomiota. Nyt kevättä kohti mentäessä saamme onneksi myös auringonvaloa yhä enemmän. Luonnonkin keskeltä se loistaa... TOIVO.

Ikäväni kuntosalille

Olen käyttänyt kuntosalikorttiani viimeksi vuosi sitten. Olin toiveikas tämän kevään suhteen. Korona-tilanteenhan piti helpottaa ja rokotusten olla kuin valo tunnelin päässä, josta kirmaamme normaaliin arkeen kuin vasikat kevätlaitumelle. Toisin kävi. Kevätaurinko pilkahteli jo lupaavasti, mutta rokotukset viivästyivät ja herkästi tarttuvat virusvariantit lähtivät liikkeelle. Kuluvalla viikolla tehtiin päiväkohtainen tartuntaennätys: 797 uutta tautitapausta 3.3.2021. Kevätlaitumien aika ei ollutkaan vielä. Aurinko meni pilveen ja nyt satelee harmaalta taivaalta lunta. 

Olemme Suomessa pärjänneet yleisesti ottaen hyvin, mutta suuntaus on silti huolestuttava. Pahinta lienee se, että vauhtikestävyys korona-rajoitusten noudettamisessa alkaa vähitellen loppua. Niin minultakin. Erityisesti kaipaan kuntosalille. Olen kyllä yrittänyt motivoida itseäni kotona liikkumiseen ja kannustaa myös muita, mutta kun taas kerran peruin keväälle varaamani tanssikurssin ja siirsin kuntosalikorttini käyttöönottoa, väkisinkin nousee mieleen kysymys: eikö tämä hittolainen lopu koskaan?

Suomeen on julistettu poikkeusolot ja kolmen viikon sulkutila 8.-28.3. Leviämisvaiheen alueilla julkiset liikuntatilat ovat olleet suljettuina jo pidemmän aikaa lukuunottamatta lasten harrastustoimintaa. Nyt tiukentuvat rajoitukset myös yksityisissä yli 10 hengen liikuntatiloissa. Käytännössä tätä on tulkittu niin, että kävijämäärä voidaan rajoittaa isoissakin tiloissa 10 henkeen. Tulkinnasta on ollut erimielisyyttä, mutta käytännössä turvavälien pitäminen on isoissa tiloissa pieniä helpompaa. Suurin osa haluaisi kuitenkin jatkaa harrastamista, vaikka rajoitetustikin. Myös me omaehtoisesti poisjääneet haluaisimme jo palata salille. Kunpa tilanne vaan helpottaisi. Odottavan aika on pitkä.

Mitä sitten tapahtuu, jos aktiiviliikkuja ei käy enää kuntosalilla? Lyhyessä ajassa ei välttämättä vielä paljoakaan. Olin itse vuosia siinä uskossa, että kunto jotenkin romahtaa muutaman väliin jääneen treenin jälkeen, mutta käytännössä parin kuukaudenkin tauon jälkeen pystyy vielä melko hyvin jatkamaan keskenjäänyttä treeniohjelmaa. Kipeitä lihaksia se kyllä vaatii. Kehonhuolto korostuu.

Mutta entäpä sitten vuosi? Kyllä, vuosi ottaa jo veronsa. Vaikka saisikin motivoitua itsensä pari kertaa kuukaudessa kotijumppaan, se ei ikävä kyllä riitä pitämään yllä lihaskuntoa samalla tavalla kuin säännöllinen kuntosaliharjoittelu. Terveysliikunnan ja toimintakyvyn kannalta kevyet kävelylenkit ja vatsalihasliikkeet ja punnerrukset televisiota katsellessa ovat tottakai erinomaisen hyvää harjoitusta. Kaikki liikunta lasketaan. Henkistäkin kestävyyttä koettelevana korona-aikana saamme olla tyytyväisiä ihan joka ikisestä kerrasta, kun ylipäänsä saamme itsemme liikkeelle. Taputus olalle! Hyvä minä! Toivon silti koko sydämestäni ja kansanterveydenkin näkökulmasta, että tämä poikkeusaika loputa päättyisi. Treenireppu on jo valmiiksi pakattu. 

Jaksetaan vielä hetki.
Ja vielä hetki lisää, jos on tarvetta.
Kesää kohti ollaan menossa.

Uusi vuosi ja uusi motivaatio?

Välillä on helppoa motivoida itsensä liikkeelle. Olen pohjimmiltani innoskas liikkuja, mutta aina sitä ei huomaa. Se on vähän niinkuin "bad hair day". Muuten kyllä, mutta ei. Juuri tänään ei. Ehkä ensi viikolla ja ihan varmasti sitten taas ensi kuussa, mutta juuri nythän on ihan liian kiire, liian väsy, liian kylmä, liian kuuma ja liikaa sitä ja tätä. 

Uuden vuoden vinkki: 

Mitä jos antaisit jonkun muun tehdä sen puolestasi?

Koronavuosi 2020 koetteli liikunta-alaa kovalla kädellä. Monelta yrittäjältä loppuivat hetkellisesti tulot eikä pandemian pitkittyessä tilanne korjaatunut vielä rajoitusten päätyttyäkään. Mitäpä, jos siis viimeistään omista koronapoteroista kaivautuessamme, antaisimmekin ammattilaisten motivoida meidät liikkeelle?

Päätin antaa Forever Online -verkkoliikunnan motivoida minut uuteen vuoteen. Liityin verkkopalvelun jäseneksi jo hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta ja päätin, että käyn viikottain ainakin tsekkaamassa tuntitarjonnan. Start small. Ei paineita, mutta sopivasti mahdollisuuksia. 

Vaikka teinkin siis ylipitkän ja nopeatempoisen työpäivän, kurkistin silti, miltä Forever Onlinen uudenvuoden Sh'Bam vaikuttaa. Kivaltahan se vaikutti. Helppo ja vauhdikas tanssitunti, jossa tanssitaan useita erilaisia tanssilajeja hiphopista lattareihin. Hetken kuluttua kävin hakemassa hikipyyhkeen ja juomapullon. Jazztanssin näyttävimmissä hypyissä meinasi tosin pienen jumppanurkkani tila loppua kesken, mutta iloinen tanssitunti pelasti päivän.

Tehdään yhdessä uudesta vuodesta 2021 hyvä vuosi. Sinulle, minulle ja suomalaisille yrittäjille, jotka kaipaavat juuri nyt tukeamme. Uudella motivaatiolla uuteen vuoteen! Tästä se lähtee.

Koronavuoden 2020 helmet - mitä tästä opimme?

On aika kääntää katse hetkeksi kuluneeseen vuoteen. COVID-19 -pandemian varjostama vuosi 2020 on ollut monella tavalla rankkaa aikaa. Maailmanlaajuinen virussairaus mullisti hetkessä käsityksemme siitä, mitä olemme tottuneet pitämään normaalina. Jouduimmekin yllättäen tekemään toisin - osittain pakosta, osittain suositusten vuoksi ja osittain siksi, että halusimme omaehtoisesti suojata läheisiämme. Osalta se kävi helpommin. Osa ei kai haluaisi myöntää poikkeusolojen olemassaoloa vieläkään. Kieltäminen on mielen luonnollinen puolutusmekanismi liian vaikeaksi koettua uhkaa vastaan. Tosiasia kuitenkin on, että vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen ja se on koetellut tavalla tai toisella meitä kaikkia.

Ei kuitenkaan mitään niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin. Halusin tässä nostaa esille omia vuoden 2020 positiivisia oivalluksiani ja samalla haastaa sinuakin pohtimaan omalta kohdaltasi: mitä arvokasta opit tästä vuodesta? Joskus tekee nimittäin ihan hyvää ravistella totuttuja toimintatapoja ja tiedostaa, etteivät ne välttämättä olekaan olleet niitä ainoita oikeita. Epämukavuusalueella kehitymme urheilussakin kaikkein eniten. Emmekö siis myös elämässä?

1. Lujuus
Jos emme joudu koskaan käyttämään voimaamme, emme todennäköisesti tiedä, miten vahvoja todellisuudessa olemme. Emme oikeastaan edes ajattele koko asiaa. Fyysistä voimaa ja kestävyyttä testaavat meistä useimmat, mutta henkisestä kestävyyskyvystämme olemme saattaneet olla onnellisen tietämättömiä. Jokaisella meistä on ollut vastoinkäymisiä. Isompia ja pienempiä. Silti iso maailmanlaajuinen uhka, joka tulee liian lähelle eikä näytä loppumisen merkkejä vielä vuoden lähestysessä loppuaankaan, koettelee tavalla, joka paljastaa meistä väistämättä sekä lujuutta että heikkoutta. Heikkous ei ole ollenkaan paha asia. Se on itseasiassa maailman luonnollisin tunne, vaikka useimmat pyrkivätkin sitä peittelemään. Heikkoutta pystyy työstämään lujuudeksi kuitenkin vasta sitten, kun sen tiedostaa. Tunne ei ole sama asia kuin reaktio. Lujuus on sitä, että tiedostamme tunteen ja valitsemme siitä huolimatta reaktiomme viisaasti niin usein kuin se on mahdollista.

2. Lempeys
Mistä pääsemmekin toiseen joogafilosofian perusopetukseen, lempeyteen. Lujuus on sitä, että teemme sinnikkäästi oman osamme emmekä anna periksi. Noudatamme ohjeita ja suosituksia. Teemme voitavamme. Koronavuosi on haastanut kestävyyttä. Lempeyttä tarvitaan, että emme jyräisi toisiamme alle silloinkaan, kun oma paha olo koettelee hermojamme. Jokaisella meistä on omat sisäiset taistelunsa taisteltavana juuri nyt. Tarvitsemme lempeyttä myös itseämme varten, jotta emme palaisi loppuun loputtomilta ja joskus jopa ylivoimaisiltakin tuntuvien velollisuuksien alla. Lempeä mieli hyväksyy väsymyksen osaksi elämää. Ja lepää.

3. Verkkoliikunnan mahdollisuudet ja kotitreenit
Vaikka syynä olikin synkän koronavuoden antama alkusysäys, verkkoliikunnasta on tullut ehdottomaksi yksi tämän vuoden helmistä. Se on ISO edistysaskel liikunta-alalla. Kun kuntokeskukset joutuivat sulkemaan oviaan ja ryhmäliikunta määrättiin tauolle keväällä 2020, verkkoliikunta tuli koteihimme rytinällä. Vuoden kuluessa tarjonta on monipuolistunut ja tuntien tekninen toteutus kehittynyt. Hyvä niin! Toivon todella, että tähän panostetaan kunnolla myös jatkossa. Verkkoliikunnan avulla pystymme tavoittamaan myös niitä liikkujia, jotka eivät muuten tulisi tunneille. Syitä voi olla monia. Pitkät etäisyydet, pienet lapset, liian korkea kynnys tulla tunnille esimerkiksi siksi, että omat aiemmat liikuntakokemukset ovat olleet kielteisiä. Kotona treenaaminen tukee myös seuraavaa helmeä, johon toivottavasti olemme oppineet panostamaan myös enemmän.

4. Kotoilu
Miten se olikin unohtunut? Jäänyt kaiken kiireen ja touhuamisen jalkoihin? Näin tärkeä asia! Koronavuosi rajasi kylmällä kädellä elämästämme pois erilaisia "pakkoja" ja "velvollisuuksia", joita ilman emme osanneet edes kuvitella voivamme elää. Ihan hyvin se silti onnistui... kun oli pakko. Samaan aikaan ihan huomaamatta alkoi kuitenkin syntyä tilaa toisenlaisille asioille. Arvokkaille asioille. Kotona olemiselle. Perheen kanssa puuhastelulle. Kirjan lukemiselle. Elämän ihmettelylle. Ja välillä jopa ihan positiivisessa mielessä tylsyydellekin, joka on itseasiassa välttämätöntä maaperää luovuudelle, kekseliäisyydelle ja oivalluksille - esimerkiksi näiden koronavuoden helmien listaamiselle ja oman positiivisen ajattelun kehittämiselle.

5. Luonnossa liikkuminen
Vuonna 2020 suomalaiset suuntasivat suurin joukoin luontoelämysten äärelle ja hyvä niin! Suomen luonto on upea elämys kaikkina vuodenaikoina ympäri vuoden. Kun halusimme välttää ruuhkia ja ahtaita sisätiloja, löysimme todennäköisesti tallaamattomia polkuja, joille monet hakeutuvat helpommin myös jatkossa. Uskon ja toivon, että liikkumalla luonnossa opimme kunnioittamaan ja vaalimaan sitä paremmin. Ikävä kyllä retkipaikoilta on kantautunut toisenlaisiakin uutisia eivätkä kaikki ole osanneet esimerkiksi kantaa roskiaan luonnosta pois. Vähitellen toivottavasti opimme. Emmehän itsekään haluaisi mennä sotkuiselle retkipaikalle tai kantaa vastuuta kauniin luontomme vahingoittumisesta - eikö vaan?

Kiitän kaikkia blogin seuraajia tästä erityisestä ja varsin opettavaisestakin vuodesta. Kiitos, että olette olleet mukana! Ensi vuodelle asetan itse tavoitteeksi oman ja läheisteni hyvinvoinnin. Toivottavasti sinäkin. En enää halua juosta puolimaratonia, oppia piruettia tai pudottaa viittä kiloa. Toivon vain, että pystyisin liikkumaan säännöllisesti ja nauttimaan pitkillä kävelylenkeillä luonnon pienistä ihmeistä ja vuodenaikojen muutoksista, sateista ja auringonpaisteista. Ehkä voisin tehdä kesällä pienen vaelluksenkin. 

Onnellista uutta vuotta Sinulle!
Olkoon vuosi 2021 ainakin hitusen parempi kuin tämä vuosi.

Harrastustoiminnan lopettamisen riskit

Aikuisten harrastustoimintaa ollaan laittamassa tauolle COVID-19 -pandemian hillitsemiseksi niillä seuduilla, missä ollaan joko siirrytty tai siirtymässä viruksen leviämisvaiheeseen. Ystäväni kirjoitti aiheesta omilla Facebook-sivuillaan. Hänelle oma rakas tanssiharrastus on ollut tärkeä henkireikä, mistä saa voimia ja energiaa arkeen. Ryhmät ovat olleet pieniä, alle 10 hengen vakiintuneita harrastajaryhmiä. Ymmärrän hyvin riskit ja määräyksen harrastustoiminnan lopettamisesta. Johonkin raja on vedettävä ja tässä tapauksessa se vedettiin nyt tähän. Mutta ymmärrän kyllä senkin, mikä merkitys harrastustoiminnalla on ihmisten hyvinvoinnille, fyysiselle kunnolle ja mielenterveydelle. Eikä se ole ollenkaan vähäpätöinen asia!

Voisi kuvitella, että olisin itse eturivissä huutamassa harrastustoiminnan keskeyttämistä siitä syystä, että valitsin itse alkuvuodesta toisin. Olin käynyt viikottain kuntosalilla, tanssitunnilla, joogassa ja ohjannut ryhmäliikuntaa. Yli kahdeksan kuukautta sitten se kaikki loppui kuin seinään. Irtisanouduin ohjaajan työstäni ja aloin liikkua oman aikatauluni mukaan kotona. Se tuntui toisaalta ihan mukavalta ja olen kirjoittanut aiheesta myös blogissani, esimerkiksi vinkkejä kotijumppaan ja joogaan.

Tiedän kuitenkin senkin, minkälaista hintaa harrastustoiminnan lopettamisesta joudumme maksamaan. Se ei aina ole helppoa, ei entiselle liikunta-alan ammattilaisellekaan. Yksin kotona kukaan ei vedä sinua ylös kotisohvalta. Kukaan ei myöskään hymyile iloisesti salin ovella eikä piristä päivääsi sanomalla "no onpas kiva nähdä sinuakin". Kukaan ei kuuntele, miten rankka päiväsi tänään on ollut eikä taputa olalle sanoen, että "hei, kyllä se siitä, onneksi tulit silti jumpalle." Etenkin raskaampina aikoina näillä pienillä elämän iloilla ja arjen jumppahousu-enkeleillä on iso merkitys. Fyysistä treeniäkään unohtamatta!

Moni kaverini on myös liikunta-alalla työntekijänä tai yrittäjänä. Kevään ja kesän lomautukset olivat kova paikka niille, jotka yrittävät tällä muuten motivoivalla alalla elantonsa tienata. Eihän tähän kukaan osannut varautua. Eikä tulevaisuutta pysty ennustamaan. Tällä hetkellä mennään sillä, mitä on, hygieniasta ja turvaväleistä huolehtien. Toiminnan alasajo saattaa olla kuolinisku etenkin pienemmille alan toimijoille, jotka tuovat tärkeää monipuolisuutta ja erityisosaamista kaupunkien harrastusvalikoimaan. Toivon sydämestäni, ettei niin käy, mutta ajat ovat hankalat.

Koronariski kiihtymis- ja leviämisalueilla on ikävä kyllä todellinen. Sitä ei voi sivuuttaa. On syytä noudattaa annettuja ohjeita käsihygieniasta, turvaväleistä ja kasvomaskin käytöstä. Emme voi myöskään jatkaa elämistä normaaliin malliin liikkumalla ruuhkissa ja osallistumalla tapahtumiin, missä turvavälejä ei voida noudattaa. Emme yksinkertaisesti voi altistaa muita, jos vaikka itse olemmekin tietämättämme taudin kantajia. 

Riskinsä on kuitenkin myös sillä, että mieltä virkistävä ja kehoa vahvistava harrastustoiminta lopetetaan kokonaan. Eivät kaikki jaksa motivoida itseään lenkillä pimeään räntäsateeseen tai nostella käsipainoja kotona. Hetken ehkä jaksavat, mutta eivät loputtomiin. Ainakin täytyy kehittää toimivia ja helposti käytettäviä palveluja tilalle. Loistava esimerkki on Fressi-tv, joka onneksi jaksanut lähettää ryhmäliikuntatunteja verkossa koko korona-ajan. Pisteet siitä heille!  

Mikään verkkoliikunta ei kuitenkaan täysin korvaa oman harrastusryhmän merkitystä. Mitä jos se oma melko turvallinen alle 10 hengen harrastajaryhmä onkin ollut juuri se viikon kohokohta - se korkki, joka on vetänyt uppoavan tukin pinnalle viikosta toiseen? Mitä jää jäljelle? Joillakin ehkä vain synkkää puurtamista tai vielä pahempaa... ei mitään. Kansanterveydellisesti fyysisen kunnon romahtamisella ja elämän mielekkyydentunteen katoamisella on iso merkitys. Sekin on riski, jota ei voi sivuuttaa. Emme voi siis isoon ääneen huutaa vain omaa näkemystämme ainoana oikeana totuutena. Vaikeimpiin kysymyksiin ei ole yhtä yksiselitteistä vastausta. 

Voimia pimenevään talveen kaikille liikkujille, liikkumisesta haaveileville
ja alan sinnikkäille yrittäjille ja työntekijöille, jotka jaksatte
näinä vaikeinakin aikoina meitä omalla esimerkillänne liikuttaa.
Olette timantteja!  

Vinkkejä kasvomaskin käyttöön

Käytän työssäni kasvomaskia päivittäin. Helppoa se ei aluksi ollut. Nyt vedän maskin naamalle pukuhuoneessa jo ihan rutiinilla. Hankalinta on se, ettei maskin kanssa voi juoda. Olen tottunut pitämään vesipulloa työpöydälläni ja tyhjentämään sen vähitellen päivän aikana. Se auttaa ehkäisemään päänsärkyä. Kasvomaski itsessäänkin jo saattaa aiheuttaaa väsymystä ja päänsärkyä - mikä siis avuksi?

Tässä kirjoituksessa kerron vinkkejä kaikille teille, jotka vasta suunnittelette maskin säännöllisempää käyttöä tai jotka koette kasvomaskin käytön ahdistavana. Terveysalan ammattilaiset korostavat, etteivät kaikki pysty terveydellisistä syistä maskia käyttämään. Hyvillä vinkeillä saatat silti huomata, ettet ehkä olekaan yksi heistä. 

Siinä vaiheessa, kun kotipaikkakunnallani siirryttiin koronaviruksen kiihtymisvaiheeseen, tilasin kangasmaskin. Koska jo pelkkä ajatuskin maskin käytöstä ahdisti, päätin lievittää negatiivista mielikuvaa tilaamalla Kamala luonto -verkkokaupasta jotakin piristävää. Raivoava kettu on kulkenut matkassa mukana siitä asti. Ensin lyhyinä testeinä kotona ja sen jälkeen kaupassa.

 

Usean tunnin työskentely maski päässä oli silti ihan eri asia. Ensimmäinen työpäivä maskin kanssa tuntui aika hurjalta. Päänsärkyä, väsymystä ja huimausta. Aloin selvittää, mistä löytyisi apua. Näppärien askarteluvideoiden ja muiden kikkakolmosten keskeltä löytyi aivan loistava sivusto, josta ainakin minulle on ollut ratkaiseva apu kasvomaskin käyttöön. 

Jos siis koet kasvomaskin käytön ahdistavaksi, suosittelen lämpimästi Hoitava hengitys -sivuston artikkelia Miksi kasvomaski ahdistaa? 

Ensimmäinen ajatus kasvomaskin oireistahan on hapenpuute. Siltä se tuntuu. Tunne siitä, että en pysty hengittämään kunnolla - mitä tapahtuu? Alan hengittää voimakkaammin. Loppupäivästä suorastaan puuskutin maskin sisällä ja olo sen kun paheni. En tosin tiedostanut tätä, koska ajatus hapenpuutteesta istui niin syvällä mielessäni.

Hoitava hengitys -sivuston artikkelin luettuani oivalsin, ettei kyse minun kohdallani ollut siitä, etten saisi riittävästi happea vaan siitä, että hengitin ulos liikaa hiilidioksidia. Liikahengityksen vuoksi happi ei pääse vapautumaan verestä, mikä aiheuttaa elimistössä hapenpuutteen. Testasin tätä käytännössä. Aloin tietoisesti pienentää hengitystä kasvomaskin sisällä, vaikka se tuntui aluksi luonnottomalta. Se kuitenkin auttoi.

Artikkelin mukaan kasvomaskin kokevat ahdistavimmaksi he, jotka ovat tottuneet hengittämään suun kautta suuresti ja raskaasti tai kiihkeästi ja pinnallisesti. Liikahengityksen syynä voi olla esimerkiksi astma, hengitysteiden tukkoisuus, kuorsaus ja uniapnea. Jos kasvomaski ahdistaa, kannattaa kokeilla artikkelin ohjeita. Aluksi se voi vaatia tietoista ponnistelua ja huomion palauttamista hengitykseen yhä uudelleen. Melko nopeasti hengityksen pienentämiseen kuitenkin tottuu. Loppujen lopuksihan kyse on ihan normaalista hengityksestä, mikä vain maskin sisällä tuntuu pieneltä.  

Olen itse kokenut kasvomaskin käytön omaa ja toisten turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Tämä näkökulma sitouttaa positiivisella tavalla maskin käyttöön. Edelleen se väsyttää ja olenkin ottanut tavaksi korvata töissä iltapäivän kahvitauon lyhyellä happihyppelyllä "korttelin ympäri". Maskin käyttöhän on lopulta vastuunkantoa siitä, ettei oireettomana huomaamattaan tartuta muita. Erityisesti suojaamme heitä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty maskia käyttämään. Muistetaan tottakai myös turvavälit ja hyvä käsihygienia. Ja toiveikas mieli. Kaikki loppuu aikanaan. 

Verkkoliikunnan mahdollisuudet

Blogi palaa tauolta koronavirus-pandemian varjostamana kesänä 2020. Yhteiskunnassa on vähitellen purettu rajoituksia, jotka kevään aikana muuttivat arkeamme. Turhaa julkisilla paikoilla liikkumista ja kokoontumista vältetään silti edelleen. Kesän yleisötapahtumia on peruttu ja esimerkiksi liikunta-alalla ryhmäliikunta pyörii vain rajoitetusti turvavälejä noudattaen. Keväällä tunnit olivat useimmissa paikoissa tauolla kokonaan ja opettelimme uusia tapoja jakaa liikunnaniloa koteihin Internetin välityksellä.

Itsekin kokeilin jooga- ja tanssitunteja verkossa ja se toimi pääsääntöisesti ihan hyvin. Joillain tuntitallenteilla taustamusiikkia ei kuulunut, koska ainakin Facebook rajasi musiikkia riippumatta siitä, millä laitteella, mistä lähteestä ja minkälaisin tekijänoikeusmaksuin ohjaaja kappaleita soitti. Pääsääntöisesti kokemukset olivat silti positiivisia ja verkko-ohjaajien innostus teknisistä ongelmista riippumattakin tarttuvaa. Uusi tekniikka otettiin käyttöön ihailtavan nopeasti. Monia hyviä verkkoalustoja on tarjolla ja niiden käyttäminen on ainakin oman kokemukseni mukaan mukavan helppoa. Uskon ja toivon, että verkkoliikuntatunnit ovat tulleet jäädäkseen.

Ryhmäliikunta verkon välityksellä tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia liikunta-alalle. Tuomalla ryhmäliikuntatunnit koteihin saatamme tavoittaa nekin asiakkaat, jotka eivät muuten tulisi tunneille. Etenkin kokeiluvaiheessa kotona liikkuminen madaltaa kynnystä osallistua. Voi ikään kuin turvallisesti testata, minkälaisia tunnit ovat ja pysyykö niissä mukana. Jos kokemukset verkkoliikunnasta ovat positiivisia ja lajin suoritustekniikkakin tulee vähitellen tutuksi, voi halutessaan lähteä kokeilemaan tuntia livenä. En kiellä, etteivätkö vuorovaikutus ja ryhmässä liikkumisen energia olisi tärkeitä asioita. Ne todella ovat. Mutta ymmärrän hyvin senkin, ettei tunneille tuleminen aina ole helppoa ja joskus liian vaikeasta tunnista aloittaminen voi jopa tappaa liikunnan ilon ja motivaation ennen kuin se pääsi kunnolla edes syntymään.

Ei siis mitään niin pahaa, etteikö jotakin hyvääkin. Jopa korona-ajasta olemme oppineet monia hyödyllisiä asioita. Kukaanhan ei vielä varmasti tiedä, pystymmekö palaamaan normaaliin sellaisena kuin me "normaalin" aiemmin tunsimme. Todennäköisesti tämä ajanjakso jättää jälkensä. Olemmehan joutuneet miettimään monia asioita ihan uudesta näkökulmasta. Arvomaailmamme on saattanut muuttua ja kodin, terveyden ja hyvinvoinnin merkitys on noussut entistä isompaan rooliin. Haluamme ehkä jatkossa viettää enemmän aikaa kotona ja tuoda liikunnan kotiimme sen sijaan, että lähtisimme kaupungin toiselle puolelle kuntokeskukseen. Nämä ovat yhtä kaikki myös mahdollisuuksia, mihin verkkoliikuntatunnit voivat aktiivisesti vastata.

Ajat ovat haastavat eikä jokainen päivä ehkä ole aina hyvä päivä, mutta jokaisessa päivässä on silti aina jotakin hyvää. Keskitytään siihen. Se, mihin keskitymme, vahvistuu. Niin liikunnassa kuin elämässäkin.