Olen elämäni aikana käynyt läpi monenlaisia elämäntaparemontteja. Uskon, että useimmille elämäntaparemontista tulee ensimmäisenä mieleen se, mitä meille eniten mainostetaan. Liiku enemmän. Syö terveellisemmin. Voi paremmin. Been there, seen that.
Tämä elämäntapa on erittäin energinen ja innostava. Alku aina hankalaa, mutta tuloksiakin syntyy alussa nopeasti ja se motivoi jatkamaan. Jos et ole vielä kokeillut niin voit kokeilla. Tietoa on saatavilla paljon ja sitä kannattaa myös hankkia oman treeninsä tueksi. Tästä voit lukea omat vinkkini juoksuun, lihaskuntoharjoitteluun ja kehonhuoltoon.
Käytin jossakin vaiheessa lähes kaiken vapaa-aikani liikuntaan. Opiskelin, miten kannattaa liikkua, jotta maksimoisin suorituskykyni ja palautuisin mahdollisimman nopeasti taas uuteen treeniin. Olen kokeillut erilaisten treenien ajoittamista viikkoon löytääkseni optimaalisen viikko-ohjelman ja korjannut sitä nousujohteisesti säännöllisin väliajoin. Olen treenannut eri lihasryhmiä eri päivinä ja tehnyt palauttavan lenkin lihaskuntoharjoituksen jälkeen ja pidemmän lenkin erikseen kuten oppikirjassa sanotaan. Kehonhuoltoakaan unohtamatta.
Olen syönyt purkkikaupalla rasvatonta maitorahkaa. Minusta se on edelleen pahaa. Yritin lisätä sokeroimatonta mysliä ja tuoreita marjoja. Ei auta. Maitorahka maistuu silti. Eikä minun kerroskuppini näytä ollenkaan yhtä hyvältä kuin Pinterest-kuvissa. Vannon silti edelleen maitoproteiinin nimeen. Muita hyviä proteiinin lähteitä ovat liha, kala, kana ja kananmuna. Ja proteiiniahan me siis tarvitsemme esimerkiksi lihasmassan kehittämiseen, treenin jälkeisten kudosvaurioiden korjaamiseen sekä painonhallinnassa pitämään nälän tunnetta pidempään loitolla. Se on keskeinen osa aktiiviliikkujan ruokavaliota siinä missä hiilihydraatitkin, joita ilman meillä ei olisi yksinkertaisesti riittävästi energiaa tehdä raskaampaa treeniä. Ruoka-asioihin en ota enempää kantaa. Niistä on montaa mielipidettä enkä ole alan asiantuntija.
Suorituskeskeisen ihmisen on helppoa tempautua mukaan myös suorituskeskeiseen liikuntaan. Jotta pystyisi kehittymään koko ajan paremmaksi, kääntöpuolena on jatkuva tyytymättömyys nykyiseen olotilaan. Uskon, että jotkut pystyvät varmasti iloitsemaan myös jokaisesta välitavoitteesta, mutta suurin osa tuntemistani aktiiviliikkujista tavoittelee välitavoitteen kynnyksellä jo seuraavaa porrasta. Kun haaveilit ensin pystyväsi juoksemaan 10 kilometriä, kympin lähestyessä alatkin jo katsella puolimaraton-ilmoittautumisia. Kun olet juossut puolimaratonin, olet kuitenkin tyytymätön aikaasi. Sitä pitäisi parantaa. Sitä paitsi naapurin Pekka juoksi viime kesänä maratonin. Sekin vähän kaivelee. Eikä oma suoritus tunnukaan enää niin arvokkaalta.
Enemmän. Paremmin. Kovempaa.
Mitä pidemmälle pääset, sitä enemmän itseltäsi vaadit, koska vain sillä tavalla voit kehittyä. Tunnistatko itsesi? Jotkut suorittavat uraa, jotkut vanhemmuutta ja jotkut liikuntaa. Koska kyse on samasta luonteenpiirteestä, useimmat, jotka tunnistavat itsensä tästä, suorittavat todennäköisesti jossain määrin näitä kaikkia. Useimmiten sitä ei edes huomaa. Kunnes pysähtyy.
Vuosia sitten löysin itseni joogamatolta niin ylikierroksilla ja väsyneenä, että olin vähällä nukahtaa loppurentoutukseen. Siitä alkoi toisenlainen elämänpituinen matka. Opettaja puhui omien rajojen hyväksymisestä, lujuudesta ja lempeydestä, luvasta pysähtyä, levätä ja ihan vain olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on. Myöskö siis epätäydellisenä ja keskeneräisenä ylettymättä eteentaivutuksessa varpaisiin? Hmm... mitä tämä on?
Ensimmäinen kosketukseni joogaan oli ihana lepo. Vuosien varrella opin, ettei jooga kuitenkaan ollut vain lepoa ja tekemättömyyttä vaan lujuuden ja lempeyden välistä tasapainottelua ja yhteistyötä. Joogassa kyse on oman itsen ja elämän kunnioittamisesta niin paljon, että tekee parhaansa, hioo osaamistaan sinnikkäästi, toistaa harjoitusta säännöllisesti ja vähitellen oppii paremmaksi, mutta hyväksyy myös keskeneräisyyden ja antaa itselleen luvan levätä.
Alussa omia tuntemuksia voi olla vaikea tiedostaa. Jos on tottunut painamaan sata lasissa ja otsa tuulilasissa, huomio on yleensä ihan jossain muualla. Joogassa opetellaan kääntämään huomio tietoisesti sisäänpäin niin, että tunnistaisimme esiin nousevat tuntemukset ja myös levon tarpeen. Yksinkertaisesti suljemme silmämme ympärillä pyörivältä hulinalta, joka normaalisti vaatii kaiken huomiomme ja pysähdymme hetkeksi itsekunnioituksen äärelle. Ei ihan helppoa, mutta opeteltavissa.
Nykyinen elämäntaparemonttini on ollut hellittäminen liikuntahulluudesta liikunnalliseen elämäntapaan. Korona on rajoittanut menoja kodin ja työn ulkopuolella ja se on tehnyt tilaa myös uusille oivalluksille. On mukavaa olla kotona perheen kanssa. On mukavaa, kun kalenterissa on tyhjää tilaa. Otan myös ilolla vastaan tarjotun kakunpalan tuntematta pistoa sydämessäni. Ei niin, etten välittäisi. Välitän nimenomaan, koska itsestä huolehtiminen on itsensä kunnioittamista. Minulle liikunta tulee aina olemaan osa tuota kokonaisuutta, mutta nyt eri tavalla.
Jokainen meistä asettaa itse omat tavoitteensa. Minun tavoitteeni on hyvä ja tasapainoinen elämä. Aikaa perheelle. Liikunnassa ilo, ei enää suorituskeskeisyys. Enimmäkseen terveelliset ruokavalinnat, mutta myös elämänlaatua parantava herkuttelu silloin tällöin. Muutamista lisäkiloista ja kuntoindeksin heikentymisestä huolimatta olen kokonaisuutena tyytyväinen elämäntaparemonttiini.
Miltä kuulostaa? Uskallatko kokeilla?
