Lujuus ja lempeys joogamatolla... ja elämässä

Puhutaan tänään joogaharjoituksen tärkeistä perusperiaatteista. Niitä ovat muun muassa lujuus ja lempeys. Mitä ne tarkoittavat? Miten ne ilmenevät joogaharjoituksessa? Entäpä elämässä?

Lujuus on ennen kaikkea sinnikkyyttä asettua yhä uudestaan joogamatolle. Se on innostusta ja sisäistä paloa, mutta myös sitä, että teemme harjoitusta silloinkin, kun ei niin huvittaisi. Ilman lujuutta emme saisi välttämättä mitään aikaiseksi ja luovuttaisimme heti ensimmäisten vastoinkäymisten tullen. 

Lujuus on myös sinnikkyyttä pysytellä jooga-asennossa eli asanassa määrätietoisesti ja horjumatta. Jokainen, joka on pysytellyt pitkään esimerkiksi soturi-asennossa, tietää, mistä puhun. Lihasten väsyessä asento alkaa vähitellen horjua ja sortua, jos yrittää liikaa. Keskittyminen herpaantuu. 

Mutta ihan samalla tavalla voi käydä myös lempeämmin venyttävässä yinjooga-asennossa silloin, kun harjoitus pitenee ja syvenee. Ollaankohan tässä vielä kauan? Mitähän kello on? Jalkaa kramppaa. Eikö voitaisi jo mennä eteenpäin? 

Tässä on ratkaiseva ero sen välillä, tehdäänkö asentoa vai asanaa. Asana on lopulta aina antautumista asennolle, oli asento sitten minkälainen tahansa. Se on pysähtymistä tähän hetkeen ja tässä hetkessä esille nouseviin tuntemuksiin... mutta se on myös se hetki, jolloin päästät irti molemmista. Vain olet. Kaikki tekeminen asennon ylläpitämiseksi loppuu. Suorittaminen loppuu. Olet yhtä asanan kanssa. Ja siitä alkaa jooga.

Harjoitukseen on tärkeää yhä uudelleen palata, mutta sen ei tarvitse aina olla juuri sellainen, mitä suunnittelit. Jos olet väsynyt, voi ollakin, että teet vain 1-2 rentouttavaa asanaa tai lyhyen hengitysharjoituksen. Viestität siis keholle, että hei, tämä riittää. Nyt ei tarvitse ponnistella yhtään enempää. 

Tässä kohtaa lujuuden rinnalle astuu lempeys. Lempeys antaa meille luvan olla sellaisia kuin olemme. Joskus olemme keskeneräisiä ja väsyneitä, ja se on ihan ok. Jo pelkästään tämä viesti luo turvallisuuden tunnetta ja voimaannuttaa väsymyksen hetkellä. Kun pysähdyt hetkeksi huomioimaan myös sellaiset tunteet, mitkä lujuus ehkä määrätietoisuudessaan sivuuttaisi, olet ikäänkuin itse itsellesi se turvallinen aikuinen, joka lapsena lohdutti ja sitten tuuppi lempeästi kannustaen eteenpäin. No menehän nyt, kyllä se siitä. Pystyt kyllä. Jos tätä aikuista ei sinun lapsuudessasi ollut, tämä voi hyvinkin olla se arvokas ensi kohtaaminen hänen kanssaan. Kyllä, sinä olet se aikuinen! Kunhan pääset kosketuksiin oman lempeytesi kanssa ja uskallat hellittää silloin, kun hellittämisen aika on.

Puhun tässä nyt joogaharjoituksesta, mutta myös elämästä. Tarvitsemme lujuutta saadaksemme aikaiseksi ja pitääksemme yllä toimintaa. Tarvitsemme lempeyttä kuunnellaksemme itseämme ja pysähtyäksemme lepäämään silloin, kun olemme liian väsyneitä, surullisia tai muuten vaan levon tarpeessa. 

Lujuutta seuraa siis aina lempeys. Ja lempeyttä seuraa lujuus, koska muuten jäisimme vain paikoillemme passiivisuuden tilaan. Niiden välillä on vuorovaikutussuhde ja tasapainon kierre. Toisen valuessa hiljalleen tyhjiin, toinen lisääntyy ja vahvistaa taas toista.

Tämänkin voi oppia joogamatolla. Välillä mietin, mitä kaikkea siellä voikaan oppia?! Joskus asioita voi olla helpompi oivaltaa jonkun sellaisen tekemisen kautta, mikä ei liity mitenkään luontaisesti vaativaan mieleemme ja väkisin puskevaan elämäntyyliimme vaan johonkin ihan muuhun. Kun alamme oivaltaa asioita joogamatolla, ne vaikuttavat vähitellen myös muuhun elämään.

Lujuus ja lempeys - tunnistatko sinä itsessäsi nämä kaksi?

Vuodenaikateema: Lisääntyvää valoa ja tunnetyöskentelyä

Kun kirjoitan tätä tekstiä, ollaan jossakin siinä talven ja kevään välimaastossa, maaliskuun alussa. Valon määrä lisääntyy, mutta talvi pitää silti vielä tiukasti otteessaan. Tämä on aikaa, jolloin itse alan ensimmäistä kertaa aistia kevään energioita myös itsessäni. Tämä on ainakin minulle vähän sellainen levoton vaihe. Toisaalta kevään uudet alut ja innostus jo hiukan muistuttelevat itsestään. Toisaalta oma energiataso on kuitenkin vielä syvällä talvessa eivätkä liikkeelle lähdöt aina oikein kanna. Hetken kun malttaisi vielä tätä talvea. Valoa kohti 💚

Olen palannut yoga yinful -ohjaajaopinnoissani taas vuodenaikafilosofian äärelle. Talvi on ollut pysähtymisen aikaa. Talven opinnoissani on tehty lempeitä yinjoogaharjoituksia, käännetty katsetta tietoisesti sisäänpäin ja tehty myös tunnetyöskentelyä. Se se vasta mielenkiintoista on!

Talven vuodenaikateemaan liittyy tunteena erityisesti on pelko. Se on hyvin perustavaa laatua oleva tunne, joka juontaa juurensa jo ihan varhaislapsuudestamme. Lapsuuden varhaisissa ihmissuhteissa olemme oppineet joko perusturvallisuuden tunnetta tai turvattomuutta riippuen siitä, miten herkästi tarpeisiimme on reagoitu ja miten hyvin olemme tulleet kuulluksi ja nähdyksi omana itsenämme. Olemmeko kokeneet tunneyhteyttä meitä hoitaneeseen aikuiseen? Olemmeko saaneet olla tarvitsevia ja pelokkaitakin tuntien siitä huolimatta turvaa ja ymmärrystä niiden ihmisten taholta, joiden seurassa olemme olleet? Tokihan traumaattisia kokemuksia voi tulla ja usein tuleekin pitkin elämää. Traumatisoituminen pelottavissa tilanteissa tai vaikkapa pitkään jatkuneessa stressissä, josta ei tunnu olevan ulospääsyä, jättää jälkensä missä tahansa vaiheessa elämäämme ja se on täysin luonnollista. Jokaisella meistä on oma katkeamispisteensä. Hermostomme saattaa jäädä ylivirittyneeseen tilaan, jota sitten vähitellen puramme esimerkiksi keskusteluterapialla tai kehollisin menetelmin kuten vyöhyketerapian, rentoutusharjoitusten ja restoratiivisen joogan avulla. Mikä kenellekin sopii. Mitä paremmat eväät olemme saaneet pelkojen kohtaamiseen varhaislapsuudessamme, sitä enemmän meillä on tottakai  keinoja ja voimavaroja työstää näitä vaikeita elämänkokemuksia myös aikuisena. Lohdullista on kuitenkin se, että vaikkemme olisikaan saaneet kaikin puolin hyviä eväitä, asia voidaan silti edelleen korjata. "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus", kirjoitti psykoterapeutti Ben Furman aikoinaan. Oikeastaan meidän siis pitäisikin olla kiitollisia niistä kokemuksista, jotka tekevät tunteemme näkyviksi, koska vain näkyviä tunteita voimme työstää.

Talven vuodenaikateema herättelee kysymään itseltään, uskallanko tuntea sitä, mitä tunnen? Koenko turvaa ja läheisyyttä muihin? Kannatellaanko minua, jos putoan? Osaanko olla tukena itselleni ja muille? 

Talvesta siirrytäänkin sitten vähitellen kevääseen, joka parhaimmillaan nostattaa meissä iloa, energisyyttä ja uusien alkujen aikaansaamaa innostusta. Jos olemme talvella ladanneet riittävästi sisäisiä akkujamme, näin yleensä käykin. Kevät voi kuitenkin olla myös raskasta aikaa, kun kaikkea tuntuukin yhtäkkiä olevan ihan liikaa: valoa, heräilevää luontoa, veden solinaa, lintujen laulua ja toisten ihmisten innostusta, kun itse haluaisimme mielummin käpertyä vielä talviunille. Etenkin nämä siirtymät passiivisen ja sisäänpäin kääntyneen yin-energian ja aktiivisen ja ulospäin suuntautuvan yang-energian välillä voivat aiheuttaa sisäistä levottomuutta. Tuntuu, että pitäisi, muttei vielä oikein jaksaisi. Siirrymme valon ja värien aikaan kukin omalla yksilöllisellä rytmillämme. Tämä on hyvä tiedostaa.

Kevään vuodenaikateemaan liitetään tunnetasolla kiukku ja viha. Näitä tunteita voimme tuntea negatiivisessa mielessä, jos emme ole oikein vielä valmiita kevääseen ja koemme, että meiltä vaaditaan voimavaroihimme nähden ihan liikaa. Negatiivista kiukkua on myös katkeruus, jos emme oikein saa sanotuksi, mitä tarvitsisimme ja haluaisimme vaan mukaudumme liiaksi toisten elämänrytmiin. Sivuutamme siis itsemme eivätkä toisetkaan välttämättä ota meitä huomioon. Suututtaahan se. Positiivista kiukkua onkin saada yhteys omaan tahtoon ja tunteisiin. Se on tarvittavien rajojen vetämistä, itsestä huolehtimista ja muutosvoimaa. Kevät on parhaimmillaan uusien alkujen ja innostuksen aikaa, mikä sysää liikkeelle, luo uutta, tekee eri tavalla kuin ennen ja ravistelee piintyneitä tapoja ja tottumuksia. 

Missä vaiheessa talven ja kevään välisessä siirtymässä sinä olet? Haikailetko vielä lumisille hangille tai viltin alle takkatulen lämpöön? Vai kaipaatko jo kepästi rullaavia juoksu- tai kävelylenkkejä keväisillä poluilla, iloista puron solinaa ja heräilevän luonnon vihreyttä? Vai onko sinusta hyvä olla juuri tässä, välitilassa, vähitellen ikäänkuin talviunilta heräillen ja varovasti valoisista kevätpäivistä nauttien?

Välitilat muistuttavat, että elämä menee eteenpäin ja kaikki lopulta muuttuu. Annetaan asioille tilaa ja aikaa muuttua.

Talven ja kevään vuodenaikateemoista olen kirjoittanut myös aiemmin. Talven kirjoituksen löydät tästä linkistä ja kevään kirjoituksen tästä linkistä.