Saako tunne tuntua? Mitä tehdä, jos tunteet heikentävät suoritusta ja romuttavat joskus pitkänkin työn tulokset vyörymällä yli juuri silloin, kun pitäisi pystyä parhaimpaansa? Näin käy joskus urheilussa, mutta myös elämässä.
Luin mielenkiintoisen Mielipalveluiden artikkelin "Tunteet urheilussa". Siinä tunteet määritellään automaattisiksi kehollisiksi reaktioiksi, jotka virittävät meissä toimintavalmiuksia. Joskus nämä toimintavalmiudet ovat tilanteeseen sopivia. Myönteinen tunnekokemus omista onnistumisen mahdollisuuksista lisää onnistumisen kokemuksia myös käytännössä. Negatiivisinäkin pitämiemme tunteiden kuten kiukun on todettu joillain ihmisillä ja joissain lajeissa jopa parantavan urheilusuoritusta. Adrenaliiniä tarvitaan, kun pitäisi pystyä toimimaan nopeasti ja käyttämään räjähtävää voimaa, mutta pitkäjänteistä ongelmanratkaisukykyä vaativissa suorituksissa siitä on lähinnä haittaa. Tunteet ovat voimavara, joita voi ja kannattaa hyödyntää niin urheilussa kuin muussakin elämässä.
Joskus tunteet saattavat kuitenkin myös lamaannuttaa. Tiedätkö tilanteen, kun itseluottamus romahtaakin juuri kriittisellä hetkellä ja lyömme henkisesti hanskat tiskiin, vaikka näennäisesti vielä jatkaisimme suoritusta? Ei tästä mitään tule. En onnistu. Ei minusta ole tähän. Jokin salakavala tunnehan sen laukaisi. Ärsyke, muisto, reaktio. Näissä tilanteissa tunne kääntyy itseään vastaan.
Artikkelissa todetaan, että tunteet ovat lyhytkestoisia, mutta niillä voi olla merkittäviä vaikutuksia kokemuksiimme ja toimintaamme. Tunteet vaikuttavat ajatteluun, tarkkaavaisuuteen, muistiin, ongelmanratkaisukykyyn ja ihmissuhteisiin. Myönteiset tunnekokemukset lisäävät hyvinvointia ja auttavat suoriutumaan paremmin. Kielteisetkään tunteet eivät silti aina automaattisesti heikennä suorituskykyä. Ratkaisevaa on se, miten hyvin pystymme käsittelemään niitä. Ihminen on kokonaisuus, tunteineen päivineen. Emme voi oikeastaan kytkeä tunteita pois päältä kuin valoja valokatkaisijasta, mutta pystymme opettelemaan elämään niiden kanssa. Kutsuisin sitä positiiviseksi tunnesäätelyksi.
"Usein sen kääntöpuolella, mihin liittyy vaikeita tunteita, on jotain hyvin tärkeää ja mielekästä." ~psykologi Milja Käpynen, Tunteet urheilussa
Tunteiden säätelyä opettelemalla voi siis oppia suoriutumaan hyvin vaikeista tunteista huolimatta. Kun tunteen tunnistaa ja tietää oman toimintamallinsa (näin minä tähän reagoin), voi negatiivistakin tunnetta työstää. Parhimmillaanhan tunteissa on energisoivaa muutosvoimaa ja jääräpäistä sinnikkyyttä, mikä ei lamaannuta vaan vie eteenpäin. Tunteiden säätelyssä käytetään apuna mielikuvaharjoittelua, kehollisia menetelmiä, hengitysharjoituksia, musiikkia, ympäristön tukea ja myönteistä itsepuhetta. Voit siis tehdä tämän yksinkin, mutta luotettavan ystävän, valmentajan tai muun tukihenkilön kanssa se on toki helpompaa. Toinen ihminen näkee tunteesi ulkopuolisen silmin ja nappaa kiinni silloinkin, kun olet itse menossa liian syvälle. Toisen on helpompaa asettaa asiat mittasuhteisiin, koska hän ei kanna samaa tunnekuormaa kuin sinä. Etenkin silloin, kun tunteet ja niihin liittyvät muistot käyvät vaikeiksi, kaikenlainen tuki on tärkeää.
Koin itse hyvän esimerkin ympäristön tuesta viime viikolla. Olin joutunut menemään epämukavuusalueelle tilanteessa, jossa olin aiemmin epäonnistunut. Sehän ei siis missään tapauksessa ole paha asia, koska juuri epämukavuusalueella kehitys tapahtuu. Se on silti... no, epämukavuusalue. Nasty place. Paineita tuli useasta eri suunnasta. Tilanne laukaisi vanhan epäonnistumisen tunteen. Ei tästä mitään tule. En onnistu. Ei minusta ole tähän. Antaa olla!
Minut epämukavuusalueelle törkännyt valmentaja huomasi tunnereaktioni, tuli vierelle ja lähti lempeän määrätietoisesti yhdessä kanssani alentamaan vaatimustasoa. Sanoi, että hei, minä en vaadi tuota. Ei sinunkaan tarvitse. Vähitellen kaikki se negatiivinen tunnemoska, mikä heikensi suoritustani, alkoikin hellittää. Toisen kannustava läsnäolo loi turvalliset puitteet myöntää, että niinhän se oli, että ylisuoritin. Itse en olisi sitä huomannut. Kuvittelin vain, että asiat ovat liian vaikeita.
On tärkeää ymmärtää, mistä tuo tunnemoska tulee ja mitä se pitää sisällään. Useinhan lannistavissa tunteissa kyse on juuri jostakin aiemmasta epäonnistumisesta vastaavanlaisessa tilanteessa. Emme pysty estämään tunnereaktiota muistoon, onhan se osa elämänkokemustamme. Reaktiomme tunteeseen pystymme kuitenkin valitsemaan. Ai taas tämä tunne. Tuntuupas kurjalta, mutta se ei oikeasti liity tähän tapahtumaan, tähän hetkeen. Tällä kertaa saatankin onnistua.
Helppoa? No ei. Opettelemisen arvoista? Ehdottomasti.
Kirjoitin aiemman blogikirjoituksen minäpystyvyyden tunteesta. Positiiviset tunteet ja uskomukset ruokkivat minäpystyvyyden tunnetta, kyllä! Mutta entä jos niitä ei ole? Palataanpa toiseen blogikirjoitukseeni Onko hyvä itsetunto välttämätön? Arto Pietikäinen kirjoittaa kirjassa Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC, että hyvää itsetuntoa tärkeämpää on itseasiassa tietoisuustaitojen, hyväksyvän asennoitumisen ja itsemyötätunnon opettelu. Emme ole yhtä kuin tunteemme ja ajatuksemme. Voimme siis siirtää vaikeatkin tunteet lempeästi sivuun ja tehdä asioita niistä huolimatta. Pietikäinen kutsuu tätä joustavaksi mieleksi.
Nimitys on ehkä parempi kuin positiivinen tunnesäätely, josta saattaa saada vaikutelman vähän sellaisesta naminami-positiivisuudesta, missä kaikki negatiivinen yritetään väkisin kääntää positiiviseksi. Siitä ei ole kyse. Jos negatiiviset tunteet lakaistaan aina maton alle, niistä ei voi oppia. Ja kehityshän tapahtuu nimenomaan siellä epämukavuusalueella. Kaikenlaisia tunteita tarvitaan.
Joustava mieli on opittavissa oleva taito. Ensi kerralla kun törmäät vaikealta tuntuvaan tunteeseen, pysähdy. Mitä voisit oppia tästä?
