Puhutaan tänään joogaharjoituksen tärkeistä perusperiaatteista. Niitä ovat muun muassa lujuus ja lempeys. Mitä ne tarkoittavat? Miten ne ilmenevät joogaharjoituksessa? Entäpä elämässä?
Lujuus on ennen kaikkea sinnikkyyttä asettua yhä uudestaan joogamatolle. Se on innostusta ja sisäistä paloa, mutta myös sitä, että teemme harjoitusta silloinkin, kun ei niin huvittaisi. Ilman lujuutta emme saisi välttämättä mitään aikaiseksi ja luovuttaisimme heti ensimmäisten vastoinkäymisten tullen.
Lujuus on myös sinnikkyyttä pysytellä jooga-asennossa eli asanassa määrätietoisesti ja horjumatta. Jokainen, joka on pysytellyt pitkään esimerkiksi soturi-asennossa, tietää, mistä puhun. Lihasten väsyessä asento alkaa vähitellen horjua ja sortua, jos yrittää liikaa. Keskittyminen herpaantuu.
Mutta ihan samalla tavalla voi käydä myös lempeämmin venyttävässä yinjooga-asennossa silloin, kun harjoitus pitenee ja syvenee. Ollaankohan tässä vielä kauan? Mitähän kello on? Jalkaa kramppaa. Eikö voitaisi jo mennä eteenpäin?
Tässä on ratkaiseva ero sen välillä, tehdäänkö asentoa vai asanaa. Asana on lopulta aina antautumista asennolle, oli asento sitten minkälainen tahansa. Se on pysähtymistä tähän hetkeen ja tässä hetkessä esille nouseviin tuntemuksiin... mutta se on myös se hetki, jolloin päästät irti molemmista. Vain olet. Kaikki tekeminen asennon ylläpitämiseksi loppuu. Suorittaminen loppuu. Olet yhtä asanan kanssa. Ja siitä alkaa jooga.
Harjoitukseen on tärkeää yhä uudelleen palata, mutta sen ei tarvitse aina olla juuri sellainen, mitä suunnittelit. Jos olet väsynyt, voi ollakin, että teet vain 1-2 rentouttavaa asanaa tai lyhyen hengitysharjoituksen. Viestität siis keholle, että hei, tämä riittää. Nyt ei tarvitse ponnistella yhtään enempää.
Tässä kohtaa lujuuden rinnalle astuu lempeys. Lempeys antaa meille luvan olla sellaisia kuin olemme. Joskus olemme keskeneräisiä ja väsyneitä, ja se on ihan ok. Jo pelkästään tämä viesti luo turvallisuuden tunnetta ja voimaannuttaa väsymyksen hetkellä. Kun pysähdyt hetkeksi huomioimaan myös sellaiset tunteet, mitkä lujuus ehkä määrätietoisuudessaan sivuuttaisi, olet ikäänkuin itse itsellesi se turvallinen aikuinen, joka lapsena lohdutti ja sitten tuuppi lempeästi kannustaen eteenpäin. No menehän nyt, kyllä se siitä. Pystyt kyllä. Jos tätä aikuista ei sinun lapsuudessasi ollut, tämä voi hyvinkin olla se arvokas ensi kohtaaminen hänen kanssaan. Kyllä, sinä olet se aikuinen! Kunhan pääset kosketuksiin oman lempeytesi kanssa ja uskallat hellittää silloin, kun hellittämisen aika on.
Puhun tässä nyt joogaharjoituksesta, mutta myös elämästä. Tarvitsemme lujuutta saadaksemme aikaiseksi ja pitääksemme yllä toimintaa. Tarvitsemme lempeyttä kuunnellaksemme itseämme ja pysähtyäksemme lepäämään silloin, kun olemme liian väsyneitä, surullisia tai muuten vaan levon tarpeessa.
Lujuutta seuraa siis aina lempeys. Ja lempeyttä seuraa lujuus, koska muuten jäisimme vain paikoillemme passiivisuuden tilaan. Niiden välillä on vuorovaikutussuhde ja tasapainon kierre. Toisen valuessa hiljalleen tyhjiin, toinen lisääntyy ja vahvistaa taas toista.
Tämänkin voi oppia joogamatolla. Välillä mietin, mitä kaikkea siellä voikaan oppia?! Joskus asioita voi olla helpompi oivaltaa jonkun sellaisen tekemisen kautta, mikä ei liity mitenkään luontaisesti vaativaan mieleemme ja väkisin puskevaan elämäntyyliimme vaan johonkin ihan muuhun. Kun alamme oivaltaa asioita joogamatolla, ne vaikuttavat vähitellen myös muuhun elämään.
Lujuus ja lempeys - tunnistatko sinä itsessäsi nämä kaksi?
