keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Verkkoliikunnan mahdollisuudet

Blogi palaa tauolta koronavirus-pandemian varjostamana kesänä 2020. Yhteiskunnassa on vähitellen purettu rajoituksia, jotka kevään aikana muuttivat arkeamme. Turhaa julkisilla paikoilla liikkumista ja kokoontumista vältetään silti edelleen. Kesän yleisötapahtumia on peruttu ja esimerkiksi liikunta-alalla ryhmäliikunta pyörii vain rajoitetusti turvavälejä noudattaen. Keväällä tunnit olivat useimmissa paikoissa tauolla kokonaan ja opettelimme uusia tapoja jakaa liikunnaniloa koteihin Internetin välityksellä.

Itsekin kokeilin jooga- ja tanssitunteja verkossa ja se toimi pääsääntöisesti ihan hyvin. Joillain tuntitallenteilla taustamusiikkia ei kuulunut, koska ainakin Facebook rajasi musiikkia riippumatta siitä, millä laitteella, mistä lähteestä ja minkälaisin tekijänoikeusmaksuin ohjaaja kappaleita soitti. Pääsääntöisesti kokemukset olivat silti positiivisia ja verkko-ohjaajien innostus teknisistä ongelmista riippumattakin tarttuvaa. Uusi tekniikka otettiin käyttöön ihailtavan nopeasti. Monia hyviä verkkoalustoja on tarjolla ja niiden käyttäminen on ainakin oman kokemukseni mukaan mukavan helppoa. Uskon ja toivon, että verkkoliikuntatunnit ovat tulleet jäädäkseen.


Ryhmäliikunta verkon välityksellä tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia liikunta-alalle. Tuomalla ryhmäliikuntatunnit koteihin saatamme tavoittaa nekin asiakkaat, jotka eivät muuten tulisi tunneille. Etenkin kokeiluvaiheessa kotona liikkuminen madaltaa kynnystä osallistua. Voi ikään kuin turvallisesti testata, minkälaisia tunnit ovat ja pysyykö niissä mukana. Jos kokemukset verkkoliikunnasta ovat positiivisia ja lajin suoritustekniikkakin tulee vähitellen tutuksi, voi halutessaan lähteä kokeilemaan tuntia livenä. En kiellä, etteivätkö vuorovaikutus ja ryhmässä liikkumisen energia olisi tärkeitä asioita. Ne todella ovat. Mutta ymmärrän hyvin senkin, ettei tunneille tuleminen aina ole helppoa ja joskus liian vaikeasta tunnista aloittaminen voi jopa tappaa liikunnan ilon ja motivaation ennen kuin se pääsi kunnolla edes syntymään.

Ei siis mitään niin pahaa, etteikö jotakin hyvääkin. Jopa korona-ajasta olemme oppineet monia hyödyllisiä asioita. Kukaanhan ei vielä varmasti tiedä, pystymmekö palaamaan normaaliin sellaisena kuin me "normaalin" aiemmin tunsimme. Todennäköisesti tämä ajanjakso jättää jälkensä. Olemmehan joutuneet miettimään monia asioita ihan uudesta näkökulmasta. Arvomaailmamme on saattanut muuttua ja kodin, terveyden ja hyvinvoinnin merkitys on noussut entistä isompaan rooliin. Haluamme ehkä jatkossa viettää enemmän aikaa kotona ja tuoda liikunnan kotiimme sen sijaan, että lähtisimme kaupungin toiselle puolelle kuntokeskukseen. Nämä ovat yhtä kaikki myös mahdollisuuksia, mihin verkkoliikuntatunnit voivat aktiivisesti vastata.

Ajat ovat haastavat eikä jokainen päivä ehkä ole aina hyvä päivä, mutta jokaisessa päivässä on silti aina jotakin hyvää. Keskitytään siihen. Se, mihin keskitymme, vahvistuu. Niin liikunnassa kuin elämässäkin.