Kuuntelin Antti Peltosen psyykisen valmennuksen webinaarin tavoitteista. Koulutuksessa tavoitteita työstettiin monesta eri näkökulmasta 20 kohdan ohjelmalla, josta haluan nostaa tässä esille joitain itselleni tärkeitä oivalluksia.
Tavoitteen asettamisen perusteista olen kirjoittanut blogikirjoituksessani Psyykkinen valmennus: Mitä haluat?
Peltonen puhui webinaarissa päätavoitteemme haastavuudesta. Välitavoitteet ovat polku, jolla pääsemme etenemään ja jotka luovat jokapäiväistä uskoa siihen, että etenemisemme ylipäänsä on mahdollista. Peltonen kuitenkin haastaa asettamaan varsinaisen päätavoitteemme korkealle. Niin korkealle, että se jopa vähän pelottaa. Miksi?
Epämukavuusalueella toimiminen muuttaa meitä kaikkein eniten. Se on pelottavaa ja ahdistavaa, mutta kun onnistumme edes pienin askelin, se myös palkitsee todella paljon. Se kehittää epävarmuuden ja paineen sietokykyä eli resilienssiä ja joudumme todennäköisesti kehittämään uusia toimintastrategioita, koska vanhoilla emme yksinkertaisesti pääse eteenpäin. Saatamme joutua kohtaamaan oman pimeän puolemme ja omien mörköjen kohtaaminen se vasta muuttaakin meitä. Voi olla, että tarvitsemme vähän apuakin, mutta ainakaan emme anna periksi.
Kun tulet umpikujaan, muutu. Muuttuneena pääset läpi. ~i-Ching
Olen itse mielelläni vähän sellainen mukavuusalueella surffailija, mutta jokin tuossa resonoi. Liian helppo tavoite ei sytytä kovin suurta innostusta eikä välttämättä saa aikaan paljoakaan muutosta. Pienet onnistumiset ilahduttavat, mutta eivät herätä sitä palavaa intohimon roihua minkä itsensä voittaminen herättää. Kyllä se niin on.
Oivallan itse tämän juoksun kautta. Minulle juoksu on ollut tuo intohimo ja juuri siksi, että se oli niin vaikeaa. Juoksun aloittaminen vaati useamman kuukauden epämukavuusalueella työskentelyä, pahaa oloa, pettymyksiä ja ärtymystä omasta huonosta kestävyyskunnosta. Se oli juuri niitä projekteja, missä heitetään välillä lenkkarit nurkkaan, itketään hetki ja seuraavana päivänä seistään taas lenkkipolun varrella sateessa, koska ei haluta luovuttaa.
Mistä tulee se intohimo? Pitää ensinnäkin tietää, mitä tahtoo. Juoksussa sain hyvää valmennusta ja tiesin koko ajan, mihin olen menossa. Opin myös keinoja, miten sinne pääsee. Palkitsevinta oli, kun huomasin itsekin jo osaavani ja aloin tehdä omia ratkaisuja ja treeniohjelmia. Aloin luottaa itseeni ja omiin tuntemuksiini. Syntyi minäpystyvyyden tunne.
Minäpystyvyys on hyvin lähellä flow-tilaa, jossa tietää tekevänsä jotakin haastavaa, mutta kaikki rullaakin hyvin. Se on täydellistä läsnäoloa ja keskittymistä hetkessä. Se on ansaittua ylpeyttä kovasta työstä, millä tähän asti on päästy ja iloa onnistumisesta. Huomionarvoista on, että jos kaikki olisi ollut helppoa, olisihan se ihan mukavaa, muttei sama asia!
Jos siis haluat saada aikaan todellista muutosta, tähtää riittävän ylös. Tähtää epämukavuusalueelle. Anna sen pelottaa ja tuntua välillä ihan mahdottomalta. Ole läsnä näissäkin hankalissa tunteissa ja työstä niitä, jos on tarvetta. Uskalla kyseenalaistaa omat uskomuksesi. Siirrä ne sivuun ja jatka eteenpäin. Jos se vie aikaa, anna sen viedä. Harjoitus tekee mestarin.
Olet todennäköisesti paljon pystyvämpi kuin uskotkaan!
