perjantai 5. toukokuuta 2023

Kestävyyskuntoa kuntoportaissa

Kuntoportaat ovat jo jonkin aikaa olleet suosittu liikuntatrendi, mutta itse hurahdin lajiin vasta nyt. Olin itseasiassa pitkään tosi epäluuloinen kuntoportaita kohtaan. Miksi ihmeessä käyttää portaita, kun voi kiivetä mäkiä?!

Sitten iski ponnistuspäänsärky, joka laukeaa harmillisesti pitkäkestoisessa raskaammassa liikunnassa. Etsiskelin vaihtoehtoisia lajeja juoksulle ja työkavereiden mukana päädyin kuntoportaisiin. Tämähän onkin oikeasti tosi tehokasta!

Lyhyissä porrasspurteissa syke ei ehdi nousta kovin korkealle eli esimerkiksi ponnistuspäänsäryssä säryn tasolle, mutta keuhkot tekevät todella kovaa töitä. Eilen sain ihan luvan kanssa kokeilla taas juoksuakin ja tuli todettua, että tästä korvaavasta lajista on ollut yllättävän paljon hyötyä. Treenailen siis portaissa jatkossakin.

Portaita voi edetä ylös ja alas monella eri tyylillä. Juosten tai kävellen. Joka askelmalle tai joka toiselle askelmalle askelman yli harppoen. Isoilla hypyillä molempia porraspuolia käyttäen. Kylki edellä tikaten. Tässä jälkimmäisessä kannattaa toki vaihtaa välillä puolta, jotta molemmat jalat tekevät yhtä paljon töitä. Laji kehittää nimittäin lihaskestävyyttä ja kiinteyttääkin ihan mukavasti.

Myös alaspäin tullessa tulee treeniä, vähän erilaista. Rento alastulo palauttaa rankan nousun jäljiltä, mutta tuntuu silti jaloissa sekin. Antaa sykkeen hiukan tasaantua ja taas mennään.

Joko kokeilit? Onko tää sun laji? Välillä kannattaa selvästikin kokeilla jotain ihan muuta oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Saattaa nimittäin yllättyä iloisesti!