lauantai 15. huhtikuuta 2023

Psyykkinen valmennus

Löysin pääsiäisenä todella mielenkiintoisen Trainer4Youn psyykkisen valmennuksen verkkokurssin. Kuuntelin luennot ja olen nyt käynyt läpi työkirjaa, josta löytyy sekä teoriatietoa että käytännön tehtäviä, joissa teoriaa sovelletaan omaan psyykkiseen valmennukseen. Täytyy kyllä sanoa, että näitä juttuja olisi hyvä ihan kaikkien joskus pysähtyä miettimään! 


Yleensähän toimimme aika paljolti automaattiohjauksella ja jos elämä rullaa niinkuin pitääkin niin mikäs siinä?! Mutta jos haluamme muuttaa arjessamme jotakin, esimerkiksi lisätä liikuntaa, olla enemmän läsnä perheemme kanssa tai oppia jonkun uuden taidon, se harvoin onnistuu ilman tietoisia valintoja. "Aloitan sitten huomenna" muuttuu helposti viikoiksi, kuukausiksi tai jopa vuosiksi. Mitä tapahtui? No, elämä tapahtui. Jos emme tietoisesti muuta mitään ja sitoudu muutoksen tekemiseen, päivät rullaavat yksinkertaisesti ohi kuten ennenkin. Tulee kevät, kesä ja syksy emmekä edelleenkään ole päässeet haluamaamme suuntaan.

Korostan tässä kohtaa haluamaamme suuntaan. Kaikki lähtee arvoista: Mikä minulle on tärkeää? Emme voi asettaa tavoitetta ennenkuin osaamme vastata tuohon kysymykseen ja sitä varten meidän on tunnettava itsemme.

Tavoitteiden ei tarvitse aina olla mitään suuren suurta. "Haluan vähentää puhelimeni selaamista ja olla enemmän läsnä perheeni kanssa" on ihan kelpo tavoite. Samoin "haluan käydä 3-4 kertaa viikossa kävelylenkillä". Ensimmäinen perustuu arvoon "perheeni on minulle tärkeä" ja toinen taas arvoon "minulle on tärkeää pitää huolta terveydestäni liikkumalla säännöllisesti". Kun säännöllisen liikunnan perusta on jo luotu, voi alkaa  tuntua hyvinkin realistiselta ja innostavalta tavoitella vaikkapa puolimaratonin juoksemista. Se perustuu arvoon "haluan kehittyä tässä minulle rakkaassa lajissa edelleen". Kuten Sokrates jo aikanaan totesi: "Ihminen, tunne itsesi!"

Kun tiedämme, mikä meille on tärkeää ja mitä kohti haluamme lähteä etenemään, meillä alkaakin olla käsissämme tavoite. Mitä haluan? Liikuntavalmentajat kysyvät aina tavoitetta ja ainakin minut se on saanut lähinnä mumisemaan jotakin epämääräistä ja tuijottelemaan kengänkärkiäni. Ei, minä en ole kokenut olevani kovin tavoitteellinen ihminen. Kun kysymystä kuitenkin lähtee vähän purkamaan ja lähestyy sitä arvojen ja arvostusten kautta, johan alkavat minullakin silmät loistaa. Tavoitteet antavat määrätietoisemman ja omien arvojen mukaisen suunnan elämälle. Kun tiedämme, mihin olemme menossa, teemme herkemmin myös arjessamme valintoja, jotka ohjaavat oikeaan suuntaan. 

Kun siis tiedämme, mitä haluamme ja miksi haluamme, meillä on kartta. Polku rakennetaan vielä pienillä jokapäiväisillä valinnoilla, ahkeralla harjoittelulla ja positiivisilla rutiineilla. Pieniä lipsahduksia tulee tottakai aina, mutta silloinkin meillä on edelleen polku, jolle palata.

Näistä mietteistä liikkeelle. Valmennus jatkuu.