keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Itsekritiikistä itsemyötätuntoon

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, etten itse pidä itsekritiikkiä pelkästään huonona asiana. Jos ei tarkastele omaa toimintaansa koskaan kriittisesti, ei todennäköisesti myöskään vaadi itseltään paljoa, ei näe tarpeelliseksi kehittyä paremmaksi eikä piittaa virheistä, koska rapatessa kuitenkin roiskuu. Itsemyötätunnosta puhuminen ei siis ole pelkkiä herttaisia hymyjä ja pilvenhattaroita. Se ei ole sitä, että antaa vain asioiden olla. 

Se on lujuutta ja lempeyttä samassa paketissa.

Olen itse oppinut tämän joogan avulla, joten lähestyn asiaa mielelläni kehollisin menetelmin. Otetaan esimerkiksi yksinkertainen joogavenytys uttanasana eli eteentaivutus. 


Asetut istumaan jalat suorana ja ojennat selkäsi. Opettaja kehoittaa sinua nojautumaan ensin suoralla selällä eteen ja laskeutumaan sitten lempeästi kohti jalkoja. Liikkeen tavoitteena on tuoda pää polviin. Onnistuuko? Tunnet, kuinka takareisissä kiristää, lantio ei suostu kääntymään eteen ja selkä pyöristyy ennen aikojaan. Kädet tavoittelevat varpaita, jotka tuntuvat olevan harmillisen kaukana. Liike pysähtyy jonnekin sinne välille, omaan ääriasentoon. Mitä tunnet?

Joogassa opetellaan juuri tuota tilaa. Ei siis lopulta sitä, miten pitkälle taivut vaan sitä, mitä sinussa liikkeen aikana tapahtuu. Vilkuiletko muita ja vertailetko itseäsi heihin? Kiinnitätkö huomiosi tunnin notkeimpaan tyyppiin ja tunnet huonommuutta? Vai arvosteletko sittenkin mielummin sitä vieressäsi istuvaa tyyppiä, joka näyttäisi onnistuvan sinua huonommin? Oletko siis ankara itsellesi vai muille? Vai oletko niin keskittynyt omaan tekemiseesi, ettet ajattele muuta? Keskitytkö joka solullasi tekemään liikettä ja aistimaan, miltä se tuntuu ja miten se vaikuttaa sinussa? Kuten huomaat liikkeen ulkoisella muodolla ei loppujen lopuksi olekaan niin isoa merkitystä. Tärkeämpää on se, mitä tapahtuu sinussa harjoituksen aikana.

Itsemyötätuntoa ja itsensä hyväksymistä voi opetella erilaisilla tunnetaitoharjoituksilla, mutta myös tekemällä tämän kaltaisia liikkeitä. Ensinnäkin tarvitset tietoisuutta siitä, mitä olet tekemässä ja miltä se sinussa tuntuu. Jos ajatuksesi harhailee siellä ja tuolla, et pysty keskittymään omiin tuntemuksiisi. Keskittyminen on ensiarvoisen tärkeää. Sulje siis silmäsi ja käännä huomio tietoisesti sisäänpäin. Kun ajatus lähtee harhailemaan, palauta huomio lempeästi harjoitukseen. Kerran. Kahdesti. Niin monta kertaa kuin on tarpeen. Pääasia on, että olet läsnä siinä, mitä teet.

Tee huomioita. Jos mieleesi nousee arvostelevia tai lannistavia ajatuksia, niitä ei tarvitse yrittää vältellä tai torjua mitenkään. Ne vain tulevat ja menevät kuten ajatustenvirralla on tapana tehdä. Tee huomioita ja palauta sitten huomio taas lempeästi harjoitukseen. Missä kohtaa venytys tuntuu? Missä kohtaa se kiristää? Miten hengität? Oletko rentoutunut vai jännittynyt? Pystytkö vähitellen rentoutumaan? Syventämällä ja rauhoittamalla hengitystä pystymme tietoisesti rentouttamaan kehoa ja mieltä.

Kun pystyt rentoutumaan venytyksessä, alat ehkä vähitellen suhtautua lempeämmin oman kehosi rajoihin etkä vaadi siltä enää omaa ääriasentoasi enempää. Saatat oivaltaa, että se olisi jopa aika turhaa. Vaikka kuinka sättisit itseäsi ja tuntisit riittämättömyyttä, se ei veisi sinua tässä hetkessä enää yhtään pidemmälle. Kun siis opit hyväksymään sen, missä juuri nyt olet, venytät itsesi juuri sopivan kokoiseen muottiin.

Hyväksyvä suhtautuminen ei tarkoita sitä, ettetkö voisi haluta kehittyä, tässä tapauksessa siis venyä pidemmälle. Se tarkoittaa sitä, ettet turhaan kuormita itseäsi kohtuuttomilla vaatimuksilla silloin, kun sillä ei ole etenemisesi kannalta mitään hyötyä. Voit kyllä lähteä harjoittelemaan ahkerasti ja kehittyä vähitellen harjoituksen kautta mestariksi. Niin itseasiassa kannattaakin tehdä, jos asia on sinulle tärkeä. Eteenpäin vievä määrätietoinen harjoitus tarkoittaa lujuutta lempeyden rinnalla. Joogassa ne ovat harjoituksen tärkeät perusperiaatteet.

Hyväksy siis se, mitä olet juuri nyt ja tee itsestäsi paras versio omasta itsestäsi.

Lisää joogavenytyksiä löydät tästä blogini artikkelista. Tunnetaitoharjoituksia itsemyötätunnosta löytyy mm. Arto Pietikäisen kirjasta Joustava mieli ja hyvänitsetunnon ABC.