Olen halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään. Vastaus kysymykseenhän on yksinkertainen: ei tietenkään. Kukaan meistä ei välty vastoinkäymisiltä. Niitä tulee. Aina. Se, missä eroamme toisistamme, on luontaisen temperamenttimme tapa reagoida vastaan tuleviin tilanteisiin. Toiset taistelevat ja hyökkäävät herkemmin, toiset taas pakenevat ja haluavat välttää konfliktia. Koemme myös erilaiset asiat kuormittavina. Temperamenttimme puitteissa pystymme kehittämään mielenhallinnan taitoja ja sopeutumiskykyä. Puhutaan koherenssista eli taidosta sietää vastoinkäymisiä. Se on opeteltavissa oleva taito. Meillä kaikilla on mielemme varastossa erilaisia selviytymiskeinoja, joiden avulla yritämme sinnitellä pinnalla silloinkin, kun pää tuntuu jo painuvan veteen.
"Ihminen ei huku siihen, että sukeltaa veteen, vaan siihen, että jää veden alle." ~Paulo Coelho
Hyviä mielenhallinnan harjoituksia ovat erilaiset tietoisuutta ja tilanneherkkyyttä kehittävät mindfullness-harjoitukset sekä itämaisen filosofian meditaatioharjoitukset. Kehittämällä tietoisuustaitojamme opimme pysähtymään siihen hetkeen ärsykkeen ja sisäisen tunnereaktion välillä, missä meillä on mahdollisuus valita ulkoinen reaktiomme. Tätä taitoa luonnollisesti heikentävät inhimilliset tekijät kuten väsymys ja aiempi tunnekuorma, jota kannamme mukanamme. Aina emme jaksa olla mukavia ihmisiä.
Ennen hyväksyttiin ihan yleisesti, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Nykyisin taidamme uskoa, että onnellisuus voisi olla pysyvä olotila. Eräänlainen saavutettavissa oleva hyve, jota kohti pinnistelemme lakaisten polultamme pois kaikki kuivuneet lehdet ja mätänevät juuret, jotka eivät sovi mielikuvaamme. Ainakaan emme katso niitä päin. Ajattelemme, että jos emme katso, ne katoavat. Haluamme keskittyä hyvään, mikä onkin arvokas asia. Aurinko paistaa, koti on hohtavan puhdas, työelämä on onnistumisten jatkumo ja hymyilemme. Voi miten me hymyilemmekään!! Aivan kuten se televisiomainoksen nainen, joka onnellisena meditoi ja selaa tyylikästä läppäriä samaan aikaan.
Olin eräässä hyvinvointitapahtumassa mielenkiintoisella luennolla, joka käsitteli zen-filosofiaa ja meditaatiota. Luennoitsija kertoi ihastuttavan avoimesti omasta stressaavasta elämäntilanteestaan ja siitä, miten päivittäiset meditaatioharjoitukset helpottivat oloa ja auttoivat selviytymään vaikean ajan yli. Joku ihmetteli ääneen, miten ihmeessä hänen kaltaiseellaan ihmisellä muka voisi olla stressiä. Ymmärrän kysymyksen vilpittömyyden. Me yksinkertaisesti haluamme esikuvia, joille kaikki tuntuu olevan helppoa. Kun teemme niin tai näin, omakin elämämme muuttuu helpommaksi. Olemme vain askeleen päässä siitä. Niinhän me haluamme uskoa.
Mietin itsekin aikanaan, voinko ohjata hyvinvointiliikuntaa ja puhua tai kirjoittaa hyvinvoinnista, jos en juuri nyt voikaan hyvin. Sellaisina päivinä tuli vähän huijari olo. Tärkein opettajani tässä asiassa on ollut joogaopettaja Donna Farhi, joka kirjoittaa ihanan inhimillisesti kirjassaan "Jooga ja elämän voima" esimerkiksi omista selkäsäryistään ja niihin liittyvistä riittämättömyyden tunteistaan ohjaajana. Hänen oma opettajansa oli kysynyt, kumpaa opettajaa hän itse uskoisi, sellaista, joka ei olisi kokenut samaa vai sellaista, joka olisi käynyt läpi vastoinkäymisiä ja kokenut saaneensa saaneensa apua joogasta? Todella hyvä kysymys.
Minun mielestäni hyvä hyvinvointivalmentaja on sellainen, joka on opetellut taitoja, jotka tutkitusti edistävät terveyttä ja hyvinvointia. Hän on soveltanut näitä taitoja pitkäjänteisesti omassa elämässään ja kokenut riittävästi onnistumisia tietääkseen, minkälaista se on, mutta myös vaikeuksia ymmärtääkseen, ettei kaikki olekaan aina ihan helppoa. Vastoinkäymiset tekevät meidät inhimillisiksi, mutta myös nöyriksi. Kun olemme hyvällä tavalla nöyriä, pystymme asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ymmärtämään hänen kokemiaan vastoinkäymisiä. Esimerkki: meidän voi olla vaikeaa ymmärtää, miten ihmeessä toinen ei muka pysty tekemään spagaatia, jos se meille itsellemme on aina ollut ihan helppoa. Sama pätee syvällisemminkin. Siksi minä ainakin arvostan ohjaajissani rosoja ja kupruja - ja sitä valoittavaa hymyä, millä he kertovat lopulta onnistuneensa.
