sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Juoksijan ensimmäinen viikko

Otin viikko sitten käyttöön Juoksija-lehden treeniohjelman, joita on lehden tilaajille tarjolla useita erilaisia sen hetkisestä lähtötilanteesta ja tavoitteesta riippuen. Lämmin suositus! Treenasin näillä aikanaan myös puolimaratonille. Ja lehtikin on hyvä!

Ensimmäiseen treeniviikkoon sisältyi kaksi 40-50 minuutin juoksu-kävely -yhdistelmätreeniä, joissa 5 minuutin pätkissä käveltiin ja juostiin. Tarkka käyttää ajastinta, mutta yhtä hyvin voi tehdä soittolistan ja antaa musiikin määrätä rytmin. Itse tykkään juosta ulkona maaston mukaan, jossa huomaan hyvin myös pienen pienet edistysaskeleet. Ensin alamäet ja suorat juosten ja haastavammat pätkät kävellen, ja vähitellen juoksua lisätään.

Lisäksi viikkoon kuului lihaskuntotreeni, jonka voi tehdä joko yhdessä tai kahdessa osassa, sekä kevyt palauttava kävelylenkki, jonka tein tänään. 

Valmis treeniohjelma kannustaa pitämään huomion siinä, mihin juuri tällä hetkellä tähdätään. Juoksijan treenohjelma on erilainen kuin kuntosalitreenaajan ohjelma, ja niin pitääkin olla. Voimme lopulta liikkua niin monella eri tavalla. 

Minulle juoksu on jo vuosia ollut se luonnollisin ja innostavin liikuntamuoto ja siksi tuntuu kivalta palata taas lenkkipolulle. Juoksu sopii ihan erityisesti tällaisille yksin puurtajille, jotka nautimme hiljaisista hetkistä luonnon keskellä, mutta toki vauhtia voi hakea myös kaveriporukasta tai keväällä starttaavista juoksukouluista. 

Lenkkipolulla nähdään!