Kirjoitin heinäkuussa juoksemisesta siksi, että olen vuosia ollut innokas juoksija. Juokseminen on ollut "se minun juttuni". Vuosikaudet juoksin sateessa, lumisilla auraamattomilla teillä ja joskus onnekkaasti auringonpaisteessakin. Juoksin, kun olin onnellinen. Juoksin, kun harmitti. Juoksin suruni pois. Juostessa tunsin olevani täysillä elossa. Vahva silloinkin, kun oli pakko luovuttaa. Seuraavalla kerralla ylitin saman kohdan. Tai sitä seuraavalla. Se hetki oli aina yhtä voimaannuttava tunne. Kunnes lakkasin juoksemasta.
Kun kirjoitin juoksemisesta heinäkuussa, en juossut vielä askeltakaan, mutta ehkä valmistelin sitä, minkä tiesin olevan tulossa. Nyt kun elokuu lähenee loppuaan, olen käynyt taas jokusen kerran lenkillä. Kuten arvata saattaa, juoksu ei kulje. Kunto on huono yksinkertaisesti siitä syystä, etten ole harjoitellut. Silti edelleenkin juostessa herää se sama vanha tunne. Olen täysillä elossa. Kun vedän voimalla ilmaa keuhkoihin ja tunnen, kuinka askel rullaa alustaa vasten ja iskeytyy taas tiehen tasaisella rytmillä, uudestaan ja uudestaan, se on se tunne. Keho muokkauttuu vähitellen juoksuun. "Ai tätäkö se oli?" Askel pitenee, lonkankoukistaja vertyy ja ojentuu rennommin, hartiat rentoutuvat ja jännitys käsistä katoaa. Tiedostan keskivartalon tuen, jota kautta voima välittyy lihaksiin. Hetkellisesti tuntuu hyvältä. Ja sitten taas pahalta. Mutta henkisesti aivan loistavalta!!
Juoksun jälkeen on voittajaolo silloinkin, kun askel ei kulje ja keuhkot tuntuvat repeävän. Ei se helppoa ole. Se on raskasta liikuntaa, joka haastaa ja koettelee. Juoksemaan oppii vain juoksemalla, lukuisten ja säännöllisten toistojen kautta. Sitä paitsi siinä vaiheessa, kun se alkaa tuntua helpolta, haluamme yleensä haastaa vähän lisää. Juosta pidemmälle tai nopeammin. Yleensä molempia. Tässä lajissa ei ole oikoteitä onneen, mutta juuri se tekeekin siitä niin mielekästä. Voi kehittyä loputtomiin. Mutta jos jätät pitkäksi aikaa lenkit väliin, on hyväksyttävä sekin, ettet lähde enää samalta tasolta. Kestävyyskuntoa pystyy ylläpitämään muillakin lajeilla kuten hiihtämällä tai pyöräilemällä, mutta täysin ne eivät silti korvaa juoksulenkkiä. Liikerata ja asento ovat erilaisia. Syke on rasitustasoon nähden juostessa kovempi.
Mitäpä tällä kaikella on tekemistä palautumisen kanssa? Olen opiskellut nyt pari kuukautta palautumista ja pohtinut siihen liittyviä asioita paljon. Tänään juostessa oivalsin voimaantumisen palauttavan merkityksen. Vaikka palauttavana liikuntana suositellaan nimenomaan lempeitä lajeja ja kokonaiskuormitus on ensiarvoisen tärkeää huomioida, jotta pystyisi välttämään negatiivista stressiä ja liikakuormitusta, voimaantumisellakin on merkitystä. Siksi on hyvä miettiä: Miltä juuri nyt tuntuu? Tarvitsenko juuri nyt lepoa vai lisää henkistä ja fyysistä voimaa? Jos olet väsynyt, mikään ei korvaa lepoa. Se on perusasia, joka on ensin saatava kuntoon. Mutta jos olo on vetämätön (henkisesti uupunut), voi olla, että voimaantuaksesi tarvitsetkin jotakin muuta kuin unta tai rentouttavan joogatunnin. Mieti.
Jos sinulla on aktiivista liikuntataustaa, mutta liikunta on jostain syystä jäänyt viime aikoina vähemmälle, tuttuun treeniin palaaminen laukaisee mitä todennäköisimmin positiivisen voimaantumisen kokemuksen. Voimaantuminen on palautumista johonkin sellaiseen, mitä joskus olit. Se on yhteys omaan voimaan. Hyväksy se, ettei treeni suju vanhaan malliin. Muista se kova työ, jonka teit päästäksesi aiemmalle tasollesi ja hyväksy se, ettet ilman harjoittelua mitenkään voikaan olla enää siellä. Et silti ole uudestaan alussakaan, vaikka siltä saattaisikin tuntua. Kehomuistissa on jäljet aiemmin opituista ja toistetuista liikeradoista ja suoritustekniikoista. Kun lähdet liikkeelle, alat muistaa. Kun pidän hyvän ryhdin tässä ja korjaan hiukan lantion asentoa, tunnen, kuinka voima välittyy paremmin. Laajennan hengityksen kylkiluihin asti niin saan lisää ilmaa keuhkoihin. Rytmitän hengityksen ja askeleet. Juuri noin. Nämä esimerkit ovat juoksusta, mutta kokemus jossain toisessa lajissa on todennäköisesti ihan vastaava.
Tämä voiman kokemus saattaa olla henkisen palautumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Näillä mietteillä kannustan sinuakin eteenpäin! Jos joskus tarvitsee ottaa pari askelta taakse, ota ne, mutta palaa lopulta taas polulle ja jatka matkaasi. Olet vahvempi kuin uskotkaan.
