Kirjoitan tänään monelle arasta aiheesta, joka saattaa arkisissa keskusteluissa nostaa esille kipeitä tunteita, vastareaktioita ja puolustautumista: kehonkuvasta ja ruokakontrollista. Ei ole tarkoitus esiintyä alan asiantuntijana, vaikka aihetta opiskelenkin. Mitä enemmän syömisen psykologiaan tutustuu, sitä enemmän tiedostaa senkin, että kyse on erittäin laaja-alaisesta, yksilöllisestä ja usein herkästä asiasta. Siksi kerron omasta kokemuksestani.
Niin mutkatonta kuin syömisen sinänsä pitäisi ollakin, ruokasuhteemme ei sitä useinkaan ole. Isoin syy löytyy mediasta ja erityisesti tietysti sosiaalisesta mediasta, joka puskee kuvaruutuumme yksipuolisia kauneusihanteita, ruokatrendejä, muoti-dieettejä, kehovertailuja ja kohtuutonta riittämättömyyden tunnetta halusimmepa tai emme. Kohdennettuun uutisvirtaan pystyy itseasiassa omalla some-käyttäytymisellään jossain määrin vaikuttamaan. Profilointi ja algoritmithan tarjoilevat meille lisää sitä, mistä ne luulevat meidän olevan kiinnostuneita. Kun esimerkiksi liityin Pinterestiin ja klikkasin olevani kiinnostunut hyvinvoinnista ja liikunnasta, uutisvirtani täyttyi muutamaksi päiväksi juuri tuolla ahdistavalla kuvasaasteella timmeistä pakaroista, erilaisten kehojen vertailuista ja normaalin syömisen syyllistämisestä. Kun ahkerasti ja määrätietoisesti klikkailin oikeasti terveyttä ja hyvinvointia tukevia julkaisuja ja positiivisesti motivoivia kuvia, myös algoritmini muuttuivat ja sovellus alkoikin vähitellen tarjota minulle lisää sitä, mistä alunperinkin olin ollut kiinnostunut: hyvinvoinnista ja liikunnasta. Kannattaa siis olla tarkkana sen suhteen, mitä klikkaa. Ja kyllä! Noina muutamana päivänä, kun altistuin ylikorostuneesti negatiiviselle kehonkuva-saasteelle, tunsin samaan aikaan sekä ahdistusta että surua siitä, minkälaisessa mielikuvamaailmassa me nykyihmiset joudumme elämään. Vaikeampaa on varmastikin sinnikkäästi pitää itsestään kuin olla pitämättä. Ja ihan turhaan!
Negatiiviselle kehonkuvalle altistavat median yksipuolisten kauneusihanteiden lisäksi erilaiset elämänkokemukset kuten toisten ihmisten ajattelemattomasti tai ilkeästi lausumat kommentit, vertailu muihin, vaikeat parisuhdekokemukset tai vaikeus löytää aidosti rakastavaa kumppania. Joskus saatamme myös itse omasta negatiivisesta kehonkuvastamme johtuen pitää etäisyyttä muihin ihmisiin ja olla osallistumatta esimerkiksi harrastuksiin, mistä lopulta saisimme iloa ja itsevarmuutta, kuten ryhmäliikuntaan tai tanssitunnille. Negatiivinen kehonkuva syntyy siis ulkoisista syistä. Pieni lapsihan uskoo vilpittömästi olevansa ihana! Elämänkokemukset muokkaavat meitä hyvässä ja pahassa ja loppujen lopuksi ratkaisevaa on se, miten me itse ruokimme omaa minäkuvaamme: annammeko negatiivisten ajatusten ja tunteiden jäädä taloksi vai päästämmekö ne hetken kuunneltuamme menemään. Aika usein negatiiviseen jää kiinni helpommin kuin positiiviseen ja omille käsityksille alkaa tiedostamatta etsiä myös vahvistusta. Huomiomme kiinnittyy toisin sanoen juuri niihin asioihin, mitkä tukevat käsityksiämme. Käsi sydämellä: huomiokykymme ei tuolloin ole enää kovin puolueeton. Jos katsoisimme laajemmin näkisimme enemmän myös toisenlaisia viestejä.
Tässä vaiheessa kuulee yleensä aina jostakin: helppohan tuon on sanoa, mutta entäs minä, kun olen tällainen... Tosi asia kuitenkin on, että jokainen meistä käy elämän varrella omat taistelunsa. Kyse ei aina edes ole siitä, mitä joku on tai ei ole. Esimerkiksi itse olin tyytymättömin itseeni juuri silloin, kun olin fyysisesti elämäni parhaassa kunnossa. Rasvaprosenttini keikkui normaalin alarajalla, mutta aina oli silti jotakin korjattavaa. Jotakin, mikä ei ollut tarpeeksi hyvin. Keho oireili kulutukseen nähden liian niukasta ravinnosta, verensokeri putoili jyrkästi ja vei voimia liikunnalta. Vääränlainen syöminen juhlissa tai väliin jäänyt lenkki aiheuttivat stressiä. Kaikki normaalin aikataulun poikkeamat johtivat yleensä jompaan kumpaan tai molempiin. Arki pyöri liiaksi liikunnan ja syömisen kontrollin ympärillä. Erään epäonnistuneen kahvilareissun jälkeen istuin kiukkuisen ystäväni kanssa autossa ja myönsin sen ääneen: minulla taitaa olla syömishäiriö. Siitäpä se sitten alkoi: tervehdyttävä matka kohti kaikenlaisen ruoan kunnioittamista, rennompaa syömiskäyttäytymistä, intuitiivista syömistä ja positiivisempaa kehonkuvaa kaikkine tervetulleine lisäkiloineen.
Kyllä! Syömiskäyttäytymisessä ja kehonkuvassa tärkeintä on, että ihminen on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Jos nauttii kaloreiden laskemista ja ravintoaineiden tutkiskelusta niin mikäs siinä. Terveellisen ruoan ja ravitsemuksen opiskelu on todella mielenkiintoista ja erityisesti innokkaalle kotikokille se tarjoaa paljon mahdollisuuksia kokeilla uutta ja toteuttaa itseään. Myös syömisen psykologia on mielenkiintoista: Miksi syömme niin kuin syömme ja miten me koemme syömisemme ja sen vaikutukset kehossamme tunnetasolla? Puhtaan älyllisesti ajateltunahan ruokailu olisi vain optimaalinen määrä energiaravintoaineita kuten hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja sekä suojaravintoaineita kuten vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta me emme syö ravintoaineita vaan ruokaa. Myös ruoan maulla, maukkaudella ja ruoasta saatavalla mielihyvällä on iso merkitys.
Kehonkuva liittyy olennaisena osana ruoan psykologiseen puoleen: Miten näet ja koet itsesi? Miten näet ja koet muut? Ennen kuin vaadit itseltäsi median tarjoamia kauneusihanteita, kannattaa ehkä miettiä hetki sitäkin, minkälaisista ihmisistä itse pidät. Ei omia kauneusihanteita tarvitse ottaa automaattisesti ulkoapäin ja useinhan ulkonäkötrendit myös muuttuvat muodin mukana. Eräs miespuolinen ystäväni esimerkiksi puhui ihanan rakastavasti useita kiloja laihduttaneesta vaimostaan, että piti tästä eniten sellaisena hitusen ylipainoisena. Ja totta onkin! Siinä vaiheessahan ihmiskehossa on vielä sopivasti pehmeyttä ja kauneutta myös juuri niissä oikeissa paikoissa. Itsekin tykkään liikkua aktiivisesti, mutten omissa kauneusihanteissani ihannoi lihaksikkuutta. Tokihan niitä lihaksiakin tulee, kun liikkuu, mutta mielestäni myös muut elämän jäljet ja rakkaus hyvään ruokaan saavat näkyä. Jokaisella meillä on omat ihanteemme ja hyvä niin!
Mitäpä jos katsoisit itseäsi kritiikittömästi ja rakastavasti kuin hyvää ystävää: Mistä sinä pidät itsessäsi? Mikä on ainutlaatuista, kivan piristävää, herkän kaunista? Eikö juuri sillä ole merkitystä, mikä tekee sinusta sinut? Ei kaikkien tarvitsekaan sopia samaan muottiin. Olemme erilaisia ja hyvä niin. Aivan varmasti joku sitä paitsi pitää sinusta juuri tuollaisena. Kun ympäröimme itsemme ihmisillä, jotka aidosti pitävät meistä, silläkin on iso merkitys hyvinvointiimme. Toisten silmien kautta peilaten saatamme vähitellen päästä eroon myös liiasta itsekritiikistä, joka turhaan rajoittaa elämäämme.
Olethan tänäänkin oma ihana itsesi.
