Blogitekstin taustalla on erään lahjakkaan ja viisaan johtajan lentävä lause kesken hankalan urakan. Olimme vääntäneet rautalankaa ja lyöneet päitä yhteen jo jonkin aikaa, kun hän yllättäen nojasi tuolissa taaksepäin, hymyili valloittavasti ja totesi: "Tiedän, että olen kyllä monissa asioissa hyvä, mutta tässä en ole." Olen yrittänyt tämän aina muistaa, kun jonkun asian vaikeus tai epäonnistuminen harmittaa.
Jo Sokrates aikanaan lausahti: "Ihminen, tunne itsesi! Se on kaiken elämänviisauden alku." On hyvä tuntea omat rajansa, mutta toisaalta on hyvä tiedostaa sekin, että vaikkemme jossain asiassa olisikaan hyviä, se ei myöskään tarkoita sitä, että olisimme auttamattomasti huonoja kaikessa. Etenkin nuorempana niin saattaa joskus ajatella. Tosiasiassa se tarkoittaa vain, että a) tarvitsemme lisää harjoittelua tai b) se ei alun perinkään ollut meidän juttumme. Jälkimmäisen tunnistaa yleensä siitä, ettei meillä ole edes motivaatiota harjoitella. Saatamme kokeilla yhtä ja toista, mikä omassa tuttavapiirissämme on suosittua ja arvostettua, mutta jos ei meillä ole omaa sisäistä motivaatiota juuri sen kaltaiseen tekemiseen, alamme nopeasti puurtaa hampaat irvessä. Onko se lopulta vaivan arvoista? Sinnikäs harjoittelija pääsee kyllä pidemmälle kuin hän, joka ei pistä tikkua ristiin asian eteen, mutta mestariksi tuleminen vaatii ripauksen lahjakkuuttakin.
Tunnustan itse olevani vähän jääräpäinen. Ehkei sanaa "vähän" pitäisi tässä yhteydessä edes käyttää. Olen tehnyt jämäköitä suunnanmuutoksia ja oppinut vuosien varrella kuuntelemaan itseäni paremmin, mutta joskus periksiantamattomuus on kuin bensaa sisäisen motivaation liekkeihin. Kerron pari esimerkkiä.
Nuorena sain päähäni, että haluan lukiossa laajan matematiikan. Opettaja sanoi, että olen ihan siinä rajalla, pärjäänkö siellä vai en, mikä tietenkin vain lisäsi sisuani. Kun lukio alkoi, istuin siis laajan matematiikan tunnilla 1-2 tuntia joka koulupäivä. Ja ihan keskellä. Kotona laskin lähes mahdottomalta tuntuvia tehtäviä pari tuntia illassa ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautuessa en paljon muuta ehtinyt tehdä, koska matematiikka piti saada läpi. Sinnikäs, ei lahjakas. Joku sanoisi jäärä.
Olen myös harrastanut tanssia kohta 18 vuotta. Olen siinä oikeasti aika huono. Kun menen tanssikurssille, aloittelijat menevät jo muutaman tunnin jälkeen ohi. Kun joku kysyy, olenko harrastanut tanssia aiemmin, olen oppinut sanomaan, että "joo, oon mä vähän". Jos sanoisin, että 18 vuotta, ihmiset saattaisivat katsoa minusta mallia ja silloin olisimme kaikki pulassa. Ongelmallisinta on se, että rakastan tanssia ja heittäydyn aika usein fiiliksen vietäväksi niin suurella sydämellä, että sattuu ja tapahtuu. Suurieleisin moka sattui, kun lähdin pyörimään isoilla loikilla salin poikki - väärään suuntaan. Fysiikan lakien mukaan kappale, joka on liikkeessä, pyrkii jatkamaan liikettä ja niinhän siinä sitten kävi. Olen onneksi nopea väistelijä.
Mieheni löysi minulle t-paidan, joka sopii ehkä kuvaksi tähän tekstiin:
Olkaamme siis rohkeasti tietoisia siitä, missä olemme hyviä ja missä emme ole. Se, mitä lopulta tällä tiedolla teemme, onkin sitten eri asia. Lopputuloksen ratkaisee motivaatiomme ja innokkuutemme yrittää, tarvittaessa yhä uudelleen ja uudelleen. Lopussa (ehkä) kiitos seisoo.
